Vauvakuumeen sijaan mieheen on tarttunut kissakuume. Tai kissahaaveita sillä on ollut jo kauan (lapsuudenkodissa on aina ollut kissoja), mutta edelliseen asuntoomme emme saaneet lemmikkejä ottaa. Kun tätä asuntoa etsittiin oli yksi kriteereistä että lemmikki pitää saada ottaa.
Koska elämä tuntuu tänä keväänä potkineen ihan tarpeeksi (no tasan sen verran ettei mies ole vielä samassa tahdissa vauvan suhteen ja ettei työni jatkunutkaan) niin olen ihan valmis aloittamaan perheen siitä kissasta. Sain itseni jo uskomaan että kyllä se hiekkalaatikko tuonne vessaan mahtuu. Nyt vaan stressaan että mitä tehdään 5. kerroksen parvekkeelle kämpässä joka tulee jo toukokuussa niin lämpimäksi että parvekkeen ovea voisi pitää auki vaikka koko päivän.
Ja tietysti ennen kissan hankkimista minun pitää käydä allergiatestissä selvittämässä etten ole allerginen niille (edellinen testi otettu 20 vuotta sitten ja hataran muistikuvan mukaan en ole allerginen kissoille, mutta varmuuden vuoksi).
Sain miehen innostumaan bengalin kissoista. Olin siis jo katsellut niitä alkuvuodesta ja nyt mies ei ole muuta tehnytkään viimeisen viikon aikana kun etsinyt netistä kissankuvia.
Bengaleissa kiehtoo juuri tuo villikissan väritys ja tietysti se että niiden pitäisi olla vähän karvaavia lyhyen ja silkkisen turkin takia. Toinen kaunis rotu on burma.
Mies haaveilee siis kissoista ja minä pohdin että miten parvekkeesta tehdään kissaturvallinen. Ja samalla sitä että sinne olisi kämpän mukana tulleen rikkinäisen pöydän (ja tuolin) sijaan kiva saada Ikeasta pieni Falster-ruokailuryhmä, minikasvihuonelaatikko ja viljelysäkki.
Ja kaikkien näiden haaveiden keskellä e-pillereitä on jäljellä kuusi.
