Aprillia!

Viime vuonna keksin todella hyvän some-aprillipilan. Niin hyvän että siihen lankesi myös toinen pomoista. Joka nyt ei ollutkaan ihan niin hyvä juttu sillä hänelle selvisi vasta kuukauden päästä etten ollutkaan saanut toista työpaikkaa.

No, tänään olen sitten käyttänyt aivan liian monta minuuttia keksiäkseni ainakin yhtä hyvän huijauksen tänä vuonna.

Eikä tule mieleen kuin yksi. Se jota en halua käyttää. En nimittäin halua viettää seuraavaa muutamaa päivää (tai varsinkaan viikkoa) väistellen onnitteluja ja miettien että kyllä se olisi aika kiva juttu niitä oikeasti ottaa vastaan. Ja lisäksi koska vain muutama tietää että oikeasti yritetään, pari lisää tietää että minä olen halunnut jo pidemmän aikaa yrittää ja loput saattaisi yhdistää pisteet ja tulla siihen tulokseen että ehkä me ollaan alettu yrittää.

Että sitten kun ne kehut lakkaisivat niin pitäisi väistellä uteluita.

Tyhmä maailma, menen peiton alle mököttämään sitä etten voi edes juksata ketään.

Sinä toivoasi et saa menettää

... vaikka mitään muuta jäljelle ei jää.

Kuukautiset tuli ja meni. Nyt sitten saakin
a) aloittaa ovulaatiotestit huomattavasti aiemmin
b) jännittää että minkäs pituista se keho tarjoilee tällä kertaa

Oikeastaan minua ei haitannut nuo pitkät kierrot (kuka nainen tykkää kuukautisista?) mutta ei kai niitä ääneen saa toivoa sillä lyhyet nyt antavat useamman mahdollisuuden raskautumiseen. 

Silti minulla on sellainen olo että tutkimuksiin tässä ollaan matkalla. Yhtään en usko tulevani ennen elokuuta raskaaksi (miten voisinkaan kun ei ole ollut vielä yhtäkään kiertoa jolloin olisin pystynyt etukäteen päättelemään milloin ovulaatio tapahtuu?).

Koska huomenna alkaa huhtikuu niin en ainakaan tule tänä vuonna synnyttämään. Ellei nyt synny sitten keskosena - toivottavasti ei. Olisiko se sitten vuosi 2015? 2016? 2017? Tällä vuosikymmenellä?

Ei kahta ilman kolmatta?

Sain eilen lisää vauvauutisia kun erittäin hyvä ystäväni, jota en ole ehtinyt näkemään moneen kuukauteen kertoi olevansa raskaana. Hän kysyi ensin meidän kuulumiset ja sitten varovasti paljasti. Ihanaa! Nyt pääsen seuraamaan kahta samassa kuussa syntyvää pienokaista ja tukemaan kumpaakin äitiä synnytykseen asti.

Tämä uusin vauva on vaan saanut alkunsa tajuttoman helposti. Tajuttoman sellaiselle joka aloitti yrittämisen 4 kuukautta aiemmin kuin tulevat vanhemmat eikä ole vielä keksinyt syytä pitkille kierroilleen.

Miehen kanssa juteltiin sitten illalla hoitoihin hakeutumisesta. Minähän olin jo päättänyt että kesällä otan yhteyttä Väestöliiton klinikalle. Kesällä siksi että haluan nyt ensin selvitä tästä keväästä töissä ja aloittaa asian tutkimisen vasta sitten kun ei tarvitse tasapainoilla kahden stressin välillä. No eilen mies oli kuitenkin kovasti sitä mieltä että yksityiselle ei mennä heti vaan jonoon julkiselle. Yritin sanoa että koska siskoni sai aika huonoa kohtelua julkisella niin en halua mennä sinne vain todistaakseni että tapaus yli yksittäinen epäonni. Että tätä vartenhan minä olen laittanut rahaa sivuun.

Lisäksi omalääkärini terveysasemalla on nuori mies jonka kanssa en nyt haluaisi ruveta tätä asiaa selvittämään. Yritinkin sitten googlailla miten mennään jonoon ja mihin soittaa julkiselle ja miten hoito etenee (tyhmänä tietysti yritin myös katsoa voiko itse itsensä ilmoittaa Naistenklinikalle mutta ei tietenkään). Mielessä pyöri myös ajatus että menisi julkisiin jonoihin ja jos sieltä ei mitään kuulu ennen kesää niin hakeutuisi sitten Väestöliiton klinikalle. 

Kolmas syy siihen miksi olen suunnitellut reitin suoraan yksityiselle puolelle on Väestöliiton "Teemme kaiken tarpeellisen, mutta emme mitään turhaa"-lauseen. Jotenkin yhdistän tämän siihen että tuntuu että ainakin joka toinen saa ensimmäiseksi clomi-reseptin käteen, jotka lukemissani jenkkikirjoissa on leimattu turhiksi ja myös hedelmöittymiselle lähinnä haitallisiksi (mies kyllä kehotti lukemaan vähemmän, joka saattaisi auttaa). Neljänneksi olen jostain syystä keksinyt että ylipainoni takia minulle sanotaan julkisella puolella että mitään ei tehdä ennen kuin pudotan painoani 20 kiloa.

Naiset. Olen ennenkin tuskaillut miksen voi vaan ajatella kuin mies. Miksi pitää tulkita ja ennakoida ja kuvitella kaikkea jo etukäteen?!?!

Maanantaihin pitäisi sinnitellä ennen kuin testaan. Ystävälläni ei ollut ollut juuri mitään raskausoireita, ei alussa eikä juuri ensimmäisen kolmanneksenkaan aikanakaan. Hölmönä aloin heti ajattelemaan että ehkä minäkin voisin sitten olla, vaikka tosiaankin täysin oireeton olenkin.

Uutisia

No nyt on sitten toimitettu puolet äitini toiveista tälle vuodelle. Sain juuri viestin siskoltani että hän odottaa pikkusisarusta kummipojalleni. Äitihän kertoi minulle joululomalla että toivoo tälle vuodelle kahta uutta vauvaa. Johon kommentoin ilkikurisesti että voihan se siskoni tosiaan kaksosetkin saada.

Äitini on tosiaan siskoni takia oppinut ettei vihjaile lapsenlapsista eikä utele turhaan. Mutta koska minä olen aina kertonut kaiken äidilleni niin sen hetkinen keskustelu tosiaan koski meidän hedelmöittymisyrityksiä. Äiti on siitäkin syystä mukavaa juttuseuraa näissä asioissa koska on koulutukseltaan kätilö eikä se minunkaan saaminen ollut ihan helppoa. En siis pahastunut siitä että äiti kertoi toiveensa. Se ei mitenkään tuntunut painostukselta ja itse olin aloittanut puhumaan aiheesta.

Näihin uusimpiin uutisiin suhtautumistani olen ehtinyt jännittää. Ensimmäinen tunne oli riemu. Täysin vilpitön "pakko pomppia ilmaan muutaman kerran"-riemu. Mutta tuli se harmituskin heti perään. Ei katkeruus eikä myöskään kateellisuus (siskon lapsethan ovat lähes niitä parhaita koska niitä voi rakastaa yhtä vilpittömästi kuin omia ja niiden kanssa saa mennä leikkimään silloin kun haluaa, mutta niiden kiukkukohtauksia ja mahatauteja pääsee myös karkuun). 

Ainoastaan harmitus että miksei meillekin jo.

Epäonnistuja

Kaikki muut saa vauvoja tai ostaa asuntoja (tai paremminkin hankkii itselleen asuntolainoja).

Minä en saa edes yhtä ovulaatioviivaa testeihin. Siltä musta just nyt tuntuu.

Human test subject

Juteltiin äidin kanssa siitä että kuinka silloin kun minua yritettiin (5 vuoden ajan -  no ei aivan mutta minä olen siskoani 5 vuotta nuorempi) ainoa kotitestailutapa oli lämmön mittaaminen. Nyt on ovulaatiotestit  ja apsit jotka laskevat kierron keskiarvopituuden ja oletetun ovulaatiopäivän. En ole tosin aivan varma onko lapsen yrittäminen helpompaa vai vaan stressaavampaa nykyään näiden takia.

Raskaustestin tekeminen se ainakin on stressaavaa. Vaikka siihen yrittäisi suhtautua kuinka asenteella "no mä nyt vaan testaan että tiedän uskallanko bileissä irroitella tosissaan, en mä kuitenkaan oo raskaana kun ei mulla ole mitään oireitakaan" niin yön asiaa haudottua ne toiveet ovat jo nousseet. Itse en ainakaan viitsi testata kuin aamuisin jotta ei jää epäselvyyksiä oliko tämä nyt vain laimea otos. Joten edellisenä yönä ensin jännitän sitä ettei saa rampata liian usein vessassa ja siinä asiaa jännittäessä ehtii miettiä kaikki mahdolliset tulevaisuuden kuvat ja haaveilla omasta vauvasta. Joten ei sinne vessaan aamulla tosiaankaan mene hälläväliä-asenteella ja taas tulee hirveä pettymys kun tikkuun piirtyy vain yksi viiva. Kohta rupean muuten varmaan minäkin läpivalaisemaan niitä tikkuja.

Joten tällainen stressiyö ja jännitysaamu on pakko sijoittaa sunnuntaille koska muuten elämä olisi vielä surkeampaa. Ja koska alussa tosiaan tein ensimmäiset kaksi testiä aika rennolla asenteella niin oletan että pahempaa on luvassa.

Toiveita vuodelle 2014?

Tänään olisi kierron 52. päivä. Eli se viimeinen päivä jolloin ajattelin että alkaisivat. Ei mitään merkkejä. En kyllä aio tehdä uutta testiäkään. Siitäkään ei ole merkkejä. Nyt kun olen ollut kohta 5 kuukautta ilman e-pillereitä, niin jokohan olisi aika mennä selvittämään saako kiertoa normalisoitua?

Näimme eilen siskon lasta. Voi että se on ihana. Sen kanssa on niin kiva touhuta ja seurata kehitystä vierestä. Mutta oma koti tuntui kyllä illalla todella tyhjältä. Viime aikoina näin on käynyt aina kun olemme viettänyt aikaa siskon perheen kanssa. Onneksi ei koskaan ennen eikä myöskään tapaamisen aikana mutta jälkeenpäin kyllä.

Tapanani on joka uusi vuosi saunassa esittää muutama (tai edes yksi) toive uudelle vuodelle. Viime vuonna en toivonut mitään koska siskokin oli jo saanut kaipaamansa lapsen edellisenä vuonna ja itseltänikään ei puuttunut mitään.

Tänä uutena vuotena tiedän kyllä mitä toivon.

Negatiivinen

Tein testin ja tulos oli melko odotettava. Eihän ne mitään oikeita oireita olleetkaan. Pää vain halusi yhdistää ne raskauteen.

Vahvisti vaan päätöstä että helmikuulle varaan ajan yksityiselle. Ja aloitan tosissani tiputtamaan painoa. Painoindeksini on tällä hetkellä järkyttävät 36.8. Olen onnistunut elämäni aikana laihduttamaan lähelle ideaalipainoa 3 kertaa mutta kaikki kerrat pinnallisten syiden takia. Pari viimeistä kertaa mukana on tosin ollut myös ajatus että tämä auttaa raskautumisessakin. Silti kun nyt syksyllä taas yritin aloittaa ryhtiliikkeen niin ei siitä oikein mitään tullut. Luulisi että se toive omasta lapsesta olisi se kaikista suurin motivaattori mutta ei. Tai sitten ei vaan pystynyt stressaavan työn takia. Mutta nyt kyllä aion pystyä.

En halua että meitä kieltäydytään hoitamasta jos tilanne pitkittyy sen takia että olen niin lihava.

En halua jäädä lapsettomaksi sen takia että olen niin lihava.

Kierron 29. päivä

En saanut toivomaani 28 päivän kiertoa. Nyt on menossa kiertopäivä 29. Runsasta, valkoista vuotoa on ollut jo useamman päivän. Taas pelaan arvailuleikkiä johtuuko se ovulaatiosta, kuukautisista vai raskaudesta.

Voi miten kovasti haluaisin olla raskaana mutta en mitenkään pystyisi salaamaan asiaa jouluna. Äidille vielä voisinkin asian paljastaa jo niinkin varhaisessa vaiheessa (varmasti tarvitsisin jonkun tietämään asian myös silloin jos raskaus ei kantaisikaan) mutta kenenkään muun en asiaa haluaisi tietävän.

Ehkä kuitenkin yrittäisin käyttää antibioottikuurikortin.

Joulun jälkeenkään ei tule olemaan 3 kuukautta jolloin salailu helpottuisi sillä pääsiäisenä on tulossa perheen yhteinen reissu. Pääsiäisen jälkeen olisi jo helpompaa mutta voi kuinka toivoisin että tulen raskaaksi ennen sitä. 

Siinä olisi se toive ensi vuodelle.

Urakehitys vai perhekehitys?

Pari viikkoa sitten kun aloittelin uudella työpaikalla tajusin että nyt kun en syö pillereitä niin saattaisin oikeasti myös tulla raskaaksi vaikka heti jolloin joutuisin jäämään äitiyslomallekin ennen kuin määräaikainen sopimuksen päättyisi. Yht'äkkiä se kuulostikin huonolta idealta ja päätin luottaa varmoihin päiviin. Laitoin kalenteriinkin sen ensimmäisen arvioidun ovulaation.

Mutta nämä ekat viikot työssä ovat olleet niin rankkoja että olen kyllä alkanut ajatella että ihan sama. Tulkoot vaikka heti. Joinain päivinä jopa herään toivoen että olisin jo raskaana ja jäämässä ihan just äitiyslomalle (niin kuin yksi uusista työkavereistani onkin). 

Tosin tällä stressihormoni määrällä raskaaksi tuleminen ei kyllä varmaan tapahdu tänä vuonna. Eikä varmaan ensi vuonnakaan. Eilen illalla harkitsin erittäin vakavasti irtisanoutumista ja tietysti jos osaisi perheen laittaa ykkössijalle niin se ehkä kannattaisikin. 

Onneksi tänään työtoverit ovat tukeneet niin paljon (niissä töihin liittyvissä asioissa - ei lastenhankinnassa josta eivät mitään tiedä) että tulevaisuus näyttää vähän valoisammalta.

Ja huomenna vahtimaan ihanaa siskonpoikaa pitkästä aikaa.

Päätös on tehty

Niin siinä sitten kävi että meillä ei ehkäistä enää. Siihen vaikutti torstain keskustelun lisäksi myös se että kun perjantaina kuitenkin vilkaisin reseptiini niin huomasin että koska terveyskeskuslääkäri oli kirjoittanut sen "365 päiväksi" sen sijaan että sinä olisi tietty määrä levyjä niin kuin YHTS:n aikana niin apteekkari oli sitten kirjoittanut jäljellä-sarakkeeseen "1.10.2013 asti". Joten tuskin tuo 2 kuukautta tekisi suurta muutosta.

Ei uskoisi mutta se olen minä jota on ruvennut jännittämään/pelottamaan/hirvittämään. Koska ihan mahdollistahan se olisi että tulisin raskaaksi just nyt - no ei just nyt mutta kuitenkin. Itse pään sisällä olen ollut koko ajan varma että siihen menee pitkä aika (niin kuin esim. siskolla) mutta yhtä hyvin se voisikin käydä ihan helposti. Jolloin tuollainen toukokuun laskettu aika olisi vähemmän ideaali. Taisin työhaastattelussakin suullisesti luvata sitoutua vuodeksi.

No, onneksi kukaan ei ole korvaamaton. Kuulin eilen testistä jolla tämän voi varmentaa. Laita sormi vesilasiin ja jos pois ottaessa veteen jää kuoppa olet korvaamaton.

Korvaamaton töissä tai ei niin ajattelin että pari kuukautta voisi kuitenkin välttää seksiä niinä todennäköisimpinä ovulaatiopäivinä. Ihan vaan jotta voisi luulla olevansa edes vähän ohjaksissa. Vaikka eihän sitä ole. Ei ole ihan kontrollifriikeimmän hommaa tämä.

Foolihappoa kävin kyllä ostamassa perjantaina. Mitään muita temppuja täällä ei aiota vielä vähään aikaan yrittää. Tulkoot jos on tullakseen.

Torstai

Se on sitten tänään. Olen jännityksellä odottanut tätä päivää tajuamatta että ihan hyvin mies voisi sanoa illalla että ei yritetä vielä. Jotenkin ajattelin että kun tämä päivä koittaa niin asia on sitten päätetty. Mutta minähän annoin deadlineksi tämän päivän. Eli siis iltaan asti. Joten ihan hyvin ehtisin hankkia pillerit vielä huomenna.

Pyörittelin kaupassa jo Kaksplus lehteä käsissäni. Silloin kun hoidin säännöllisesti lapsia opintojen ohella pääsin lukemaan perheiden vauva-lehtiä mutta onneksi en ole sellaisia vielä kotiin ostanut. Mies voisi saada slaagin jos näkisi sellaisen lojumassa lattialla.

Eikä tässä ole tarkoitus alkaa "tekemään lasta" eikä "yrittämään lasta" - joten kaikki turha hössöttäminen ja oheisrekvisiitta on turhaa. Mutta minä haluaisin toivoa lasta. Jos mies nyt sitten illalla sanoo että aletaan vaan. 

Edistystä joka suuntaan

Kävin viime viikolla ensimmäisen kerran kuntokeskuksessa ja kyllä tuntui hyvältä. Historianihan on jojolaihdutusta ja jojoliikkumista. Aivan liian pitkä aika on taas vierähtänyt vain herkutellen jiten aikakin olisi sopiva saada taas kuntoiluvaihdesilmään.

Töistäkin mikulle on luvattu jatkoa jos vaan sopivaa hommaa löytyy. Joten tämä epävarmuustekijä on vähän vähemmän epävarma.

Miehen kanssa en ole vielä täysin nostanut kissaa pöydälle vaikka nykyistä liuskaa on enää 5 pilleriä jäljellä ja sitten jemmassa on vain yksi liuska. Koska vannoin että sen jälkeen en niitä osta. Jotenkin minulla on sellainen olo että olen saanut hänet uskomaan että asiaa ei kannata siirtää aikaan sitkun. Sitkun on vakaat työpaikat. Sitkun on ostettu riittävän iso talo. Sitkun on säästössä tarpeeksi rahaa.

Voi tietysti olla että kuvittelen vaan toisen uskovan. Mutta ensi kuussa asia pitää oikeasti päättää. Koska sitten ne pillerit loppuvat.

Ei suostuta vielä lapsettomuusblogiksi

Mielenkiintoiset löytyneet blogit ajavat tätä kovasti lapsettomuusblogiksi. Vaikka sellaiseksi en ole tätä edes meinannut. En ainakaan täysin.

Ja reiluuden nimissä kerrottakoon että syön yhä e-pillereitä. Sanoin nimittäin miehelle viime vuoden puolella että voin kiltisti syödä niitä kesälomaan asti, jotta hänellä on aikaa tottua ajatukseen joka tuntuu naisilta syntyvän paljon nopeammin ja helpommin kuin miehiltä. Mutta että sitten hyvissä ajoin ennen kesää meidän pitää käydä todella vakava keskustelu.

Ja nyt kun aloitin toiseksi viimeisen liuskan niin muistutin asiasta. Että se keskustelu tullaan käymään.

Kun sanon että ajatus syntyy naisilta helpommin kuin miehiltä niin taisin yleistää reilusti. Ja peitin sen faktan että kyllä se itsestäkin tuntuu melko absurdilta että sitten kun lopetan pillerit niin voin tulla raskaaksi. Ja sitten yhdeksän kuukauden päästä toivottavasti äidiksi. Minä?!? Pikkusisko. Kauhea sählä. Ihminen joka unohtelee asioita ja on kömpelö ja laiskakin välillä.

Ja mihin se vauva edes laitetaan? Ja mitä jos en osaakaan?

Mutta jotenkin naisena luotan siihen että kyllä nämä asiat ratkeaa. Etten voi olla ihan katastrofi äidiksi. Jotenkin epäilen että mies miettii ihan samoja asioita. Ja pelkään että miehen pelot ovat niin paljon suurempia.

Muna vai kana? Virka vai vauva?

Sen lisäksi että haaveilen joskus saavani vakituisen työpaikan, toivon myös saavani lapsen. Mieheni mielestä työpaikan pitäisi tulla ennen lasta mutta, koska olemme kumpikin jo täyttäneet 30-vuotta, minä olen eri mieltä.

Vakituisen työpaikan saamiseen voi ihan hyvin mennä 10 vuotta ja lapsen yrittämistä ei taas kannata siirtää niin kauas tulevaisuuteen.

Sisarellani oli vaikeuksia saada maailamn esikoisensa ja viime aikojen puheet miesten ja naisten hedelmällisyydestä eivät ole helpottaneet ahdistusta.

Silti ajoittain mietin sitä kumpi meistä on oikeassa.