Nyt ajattelin kirjoittaa postauksen jonka itse olisin toivonut löytyvän kun tammikuussa etsin tietoa kyseisestä osastosta. Siis ihan oikeasti, Kätilöopiston sairaalan sivuilta en tätä tietoa löytänyt eivätkä minun synnyttäneiden osaston kaikki kätilötkään osanneet kertoa kovin tarkasti paikasta vaikka samassa talossa oltiin. Yömyöhällä viimeisenä iltanani sitten vuorossa sattui olemaan kätilö joka osasi kertoa minulle perheosastosta.
Eli synnytyksen jälkeenhän Pikku-Myy vietiin suoraan lastenosastolle ja minä ehdin nähdä hänet oven suulla matkalla sinne. Ilmeisesti vauva oli sen verran kipeä etten saanut edes koskea häntä vaikka minun lääkityn pääni mielestä hän näytti ihan kunnossa olevalta, tiukasti kapaloillulta, täydelliseltä pikku ihmiseltä.
Joten meidän yhteinen sairaala-aikamme kului minulla synnyttäneiden osastolla ja Pikku-Myyllä lastenosastolla kerrosta ylempänä. Toki minun aikani kului lähinnä siihen että söin ruoat ruoka-aikaan, lypsin/pumppasin maitoa ja yritin aina ehtiä joka syötölle ylös antamaan kasaan saamani oman maidon ja luovutusmaidon vauvalle. Ja vaihtamaan vaipan ja nukuttamaan. Ja sitten olikin taas minun ruoka-aikani (ja ensimmäisinä päivinä myös antibioottitippa-aika tai verikoeaika tai joku muu syy mennä omalle osastolle). Suihkussakaan en ehtinyt joka päivä käymään.
Pikku-Myyhän syntyi juuri ja juuri sunnuntain puolella ja maanantaina minulle taidettiin ensi kerran sanoa että saattaisin kotiutua keskiviikkona mutta vauva ei. Johon sanoin että yksin en suostu lähtemään (sillä meillä ei ole autoa ja ajatus siitä että keisarinleikkauksesta toipuvana joutuisin kulkemaan päivittäin julkisella kodin ja sairaalan välillä tuntui aivan liian rankalta). Joten minulle mainittiin että tietysti ei, voisimme siirtyä perheosastolle jossa Pikku-Myy olisi potilas ja minä vieras. Ja enempää siitä ei taidettu silloin kertoa mutta jo tämä riitti minulle sillä hetkellä. Olisimme vihdoinkin samassa paikassa!
Mutta seuraavana päivänä, tiistaina, kun minulle sanottiin yhä varmemmin että kotiutuisin huomenna, olisin halunnut lisää tietoa. Koska sitä ei löytynyt niin tälle postaukselle on selvästi tarve. Perheosasto tosiaan tarkoittaa että vauva on yhä potilas (toki parempikuntoinen kuin lastenosaston potilaat). Vauva siirretään ihan normaaliin potilashuoneeseen. Meidän huoneessa oli oma wc/suihku, vaipanvaihtopöytä, nojatuoli ja sairaalasänky minulle (huone siis taisi vastata synnyttäneiden osaston perhehuonetta). Myös mies sai yöpyä siellä mutta patjalla lattialla. Osastolla on useampi näitä huoneita ja käsittääkseni yhdessä on kaksikin sänkyä. Vanhemmat tuovat omat henkilökohtaiset tavaransa ja vaatteensa (sekä tarvitsemansa lääkkeet), vuodevaatteet ja pyyhkeet saa tosin sairaalan puolesta. Vauvan/lapsen saa yhä pukea sairaalan vaatteisiin ja hän saa tarvitsemansa lääkityksen ja hoidon - potilas kun on. Pyykit laitetaan huoneessa olevaan pyykkisäkkiin ja roskat viedään itse osaston huoltohuoneeseen.
Osasto itsessään on pohjapiirrokseltaankin samanlainen kun synnyttäneiden osasto: on kanslia jossa valvoo yksi hoitaja yötä päivää, on maitohuone (joka oli tosin isompi kuin minun synnyttäneiden osastolla ollut) ja samanlainen keittiö. Jossa tosin ei ole henkilökuntaa vaan ruoat pitää tuoda sinne itse (jos ei halunnut syödä kahviossa tai henkilökuntaravintolassa) ja lämmitysvälineenä oli vain mikro.
Osastolla kuitenkin hoitovastuu vauvasta siirtyy henkilökunnalta perheelle mutta apua saa tarvitessaan. Soittokelloa saa soittaa vain jos vauvalla on hätä. Jos haluaa poistua osastolta pitää vauva jättää kansliaan hoitoon (aivan kuten synnyttäneiden osastolla). Ja jos ei ole omassa huoneessaan pitää ovi jättää auki jotta hoitaja tietää että siellä ei ole ketään.
Osastolla oli muutama muukin perhe samaan aikaan mutta he viettivät tiiviisti aikansa omassa huoneessaan (kun me taas söimme ruoat koko perheen kanssa siellä ruokailutilassa) ja näin heitä vain vilaukselta. En siis pysty sanomaan miksi he olivat siellä. Me olimme siellä sen takia että Pikku-Myyllä oli ruokinnan tukena vielä nenämahaletku vaikka valtaosa (ja torstaista eteenpäin kaikki) ruoka menikin pullolla. Lisäksi koska olimme olleet eri osastoilla, niin syötön ja vaipanvaihdon lisäksi emme olleet hoitaneet vauvaa ja perheosastolla opettelimme hoitajan kanssa mm. kylvetyksen ja navan puhdistuksen. Eli yksi syy siihen että päädyimme perheosastolle oli se että Pikku-Myy on meidän esikoinen.
Meidän visiitti kesti lopulta kaksi päivää, sillä myös Pikku-Myy kotiutui perjantaina vaikka vielä torstaiaamuna hoitaja epäili meidän viettävän osastolla viikonlopunkin. Tivasin sitten saman päivän lääkärinkierrolla että mikä on meidän esteenä kotiutua kun Pikku-Myy alkaa vaikuttaa täysin toipuneelta ja olin aivan varma että vaikkei imetys vielä sujunutkaan niin edes korvikkeella selviäisimme. Joten lääkärikin oli sitä mieltä että voisimme päästä perjantaina kotiin.
(En ole varma olisimmeko kotiutuneet vielä silloin ellei äitini, kätilö, olisi ollut myös paikalla näyttämässä että kyllä me tukea saadaan jos sitä tarvitaan vielä kotonakin. Lisäksi miehenkin läsnäolo varmasti auttoi.)
Myös perheosastosta jäi todella hyvä mieli. Vaikka 8 päivää sairaalassa on aivan liian pitkä aika niin hoito mitä saimme oli ensiluokkaista. Toivottavasti sairaalaa ei lakkauteta ja saan synnyttää myös seuraavan lapseni siellä.
Kiitos Kätilöopiston sairaala!
