Voi hyvänen aika!

Testatakko vaiko eikö aamulla?

Kyseessä on kuitenkin kp 55 ja uusi vuosi olisi kiva viettää varmana siitä ettei oma juominen vahingoita ketään. Lisäksi laskin että jos testissä näkyisi niin raskaus olisi jo yli 4 viikon.

Mutta kun oireet ovat yhäkin varmaan enemmän (tai täysin) kuviteltuja enkä tosiaankaan halua olla se kerran viikossa turhaan testaava. Tai tulla sellaiseksi.

Tipaton  alkuvuosi alkaa kuulostaa aina vaan paremmalta idealta.

Tipaton tammikuu - ja loppuvuosi?

Keksin eilen että yksi keino jolla voisi päästä helppolla peittelyn kanssa olisi olla tammikuussa tipattomalla (kun niin moni muukin on) ja sitten helmikuussa jatkaa kun kerran meni niin hyvin. Sitten voisi repsahdella halutessaan tai olla tipattomalla vain tietyissä porukoissa. Varmaan minun perheeni kohdalla kyllä koko tammikuu sitä ihmeteltäisiin (jos nyt edes ehditään näkemään silloin kovin aktiivisesti) mutta ei varmaan sitten enää maaliskuussa jos mitään muita merkkejä ei olisi. Pitäisivät varmaan vaan normaalia kajahtaneempana.

Herää vain kysymys jaksaako tällaiseen monen kuukauden (turhaan?) peittelyoperaatioon sitten kuitenkaan lähteä.

Helpottaisi kyllä sitä tunnetta että kun on nämä todella pitkät ja epäsäännölliset kierrot niin ei tarvitsisi aina juodessa miettiä että olenkohan kuitenkin raskaana. Juu, en testaillut ennen joulua vaikka tulikin otettua viiniä ja/tai alkoholillista glögiä joka päivä. Luotan siihen että muitakin oireita olisi.

Toisaalta mietin että olisiko se kuitenkin helpointa vaan kertoa juuri silloin kun asia holittomasta linjasta herättää kummeksuntaa.

Toiveita vuodelle 2014?

Tänään olisi kierron 52. päivä. Eli se viimeinen päivä jolloin ajattelin että alkaisivat. Ei mitään merkkejä. En kyllä aio tehdä uutta testiäkään. Siitäkään ei ole merkkejä. Nyt kun olen ollut kohta 5 kuukautta ilman e-pillereitä, niin jokohan olisi aika mennä selvittämään saako kiertoa normalisoitua?

Näimme eilen siskon lasta. Voi että se on ihana. Sen kanssa on niin kiva touhuta ja seurata kehitystä vierestä. Mutta oma koti tuntui kyllä illalla todella tyhjältä. Viime aikoina näin on käynyt aina kun olemme viettänyt aikaa siskon perheen kanssa. Onneksi ei koskaan ennen eikä myöskään tapaamisen aikana mutta jälkeenpäin kyllä.

Tapanani on joka uusi vuosi saunassa esittää muutama (tai edes yksi) toive uudelle vuodelle. Viime vuonna en toivonut mitään koska siskokin oli jo saanut kaipaamansa lapsen edellisenä vuonna ja itseltänikään ei puuttunut mitään.

Tänä uutena vuotena tiedän kyllä mitä toivon.

Ei vieläkään mitään

Sen jälkeen kun kuukautiset eivät alkaneet 40 päivän jälkeen, asetin WomanLogin laskemaan keskimääräisen kierron. No, niiden laskujen mukaan uusi alkamispäivä oli tänään. Ei vieläkään mitään.

Ei oikein osaa odottaa raskaaksi tulemista kun pitää odottaa sitä että kierto normalisoituisi; tai muuttuisi edes ennustettavaksi. Pääsisi sitten kokeilemaan niitä ovulaatiotestejä ja tietäisi koska on hyvä hetki yrittää tosissaan.

Tällä hetkellä mietityttää lähinkä se että kun ovulaatiotestejä tuli tilattua 10 kpl ja kun kierrot ovat niin pitkät kun ovat niin kannattaakohan sinne lääkäriin mennä vielä helmikuussa? Pitäisiköhän odottaa ja testailla kesään asti ja aloittaa tutkimukset kuitenkin vasta kun  työstressi on poistettu yhtälöstä?

Eli ei tässä muuta kun odotetaan 26. päivää ja kuljetaan yhä terveysside taskussa.

4 ja puoli kuukautta ilman ehkäisyä

Pitikö tänne kirjoittaa myös muista haaveista?

Jotenkin minäkin olen ilmeisesti kääntynyt ajattelemaan että ei niillä muilla haaveilla ole niin väliä. Tämä yksi on se isoin ja siksi myös tärkein. Ei muille ole aikaa.

Töissä ahdistaa yhäkin. Mutta sekin helpottaa kun ajattelee että ensi syksynä olen jossain muualla. Eikä se oikein voi olla askel huonompaan. Ei vaan millään voi. Joten keskitytään sitten haaveilemaan vaan siitä raskaudesta.

Olin miettinyt että jos kiertopituus ei tästä normalisoidu niin sitten varaan ajan  Mehiläiseen helmikuussa. Mutta eilen päädyinkin tutkimaan Väestöliiton lapsettomuusklinikan sivuja. Julkiselle en haluaisi. Hoidan astmaongelmatkin yksityisellä niin miksi menisin tämän takia kuluttamaan aikaani julkisiin jonoihin. Mutta nyt olisi kiva kuulla muiden kokemuksia ja suosituksia.

Sitten luin mistä tutkimukset aloitetaan väestöliiton klinikalla ja totesin että mies on varmaan vähemmän iknoissaan sukuelinten- ja spermantutkimuksesta ja tilasinkin ovulaatiotestejä. Eihän mun vielä pitänyt mutta tuntui että sen voisi tsekata myös itse ennen helmikuuta.

Eli hups. Se rento katotaan miten tässä käy ja koska tapahtuu fiilis taisi juuri muuttua astetta vakavammaksi.

Negatiivinen

Tein testin ja tulos oli melko odotettava. Eihän ne mitään oikeita oireita olleetkaan. Pää vain halusi yhdistää ne raskauteen.

Vahvisti vaan päätöstä että helmikuulle varaan ajan yksityiselle. Ja aloitan tosissani tiputtamaan painoa. Painoindeksini on tällä hetkellä järkyttävät 36.8. Olen onnistunut elämäni aikana laihduttamaan lähelle ideaalipainoa 3 kertaa mutta kaikki kerrat pinnallisten syiden takia. Pari viimeistä kertaa mukana on tosin ollut myös ajatus että tämä auttaa raskautumisessakin. Silti kun nyt syksyllä taas yritin aloittaa ryhtiliikkeen niin ei siitä oikein mitään tullut. Luulisi että se toive omasta lapsesta olisi se kaikista suurin motivaattori mutta ei. Tai sitten ei vaan pystynyt stressaavan työn takia. Mutta nyt kyllä aion pystyä.

En halua että meitä kieltäydytään hoitamasta jos tilanne pitkittyy sen takia että olen niin lihava.

En halua jäädä lapsettomaksi sen takia että olen niin lihava.

Taas kerran jännän äärellä

Tällä viikolla on ollut mahakipuja useampana iltana. Lisäksi tiistaina söin pizzan ja tulin huonovointiseksi ja keskiviikkona sama tapahtui kinuskikakun kanssa. Voihan olla että stressiä vaan (ja liian nopeasti ahmaistu pizza) mutta siitä huolimatta meinasin huomenna aamulla tehdä testin. Kuukautisten nimittäin pitäisi ehkä alkaa viimeistään silloin (kp 40) ja haluaisin tietää voinko ensi perjantaina aukaista kuohuvan pullon lukukauden päättymisen kunniaksi.

Mutta liian suuria haaveita en elätä. Aika olemattomia nimittäin taas nämä mukaoireet ja huonovointisuudenkaan ei kai pitäisi alkaa ennen kiinnittymistä. Mutta onhan sekin mahdollisuus että on raskaana ja oirehtii ihan muita asioita. Niin kuin vaikka sitä stressiä. Ja sitten taas jos en ole raskaana niin joulun viettäminen on helpompaa kun ei tarvitse pohtia että onko vai eikö, jos vaikka se kiero venähtäisi taas sinne 50 päivään.

Tämä menikin näköjään siihen että yritän vakuuttaa itseni, ja kaikki muutkin että minullakin on oikeus tehdä testi vaikkei olekaan kunnon oireita.

Olisi muuten aika mukava joululahjayllätys!

Tämä video oli niin liikuttava että oli pakko jakaa se täällä - jos muka joku ei vaikka olisi sitä nähnyt.

Mikään ei oo vielä mahdotonta

Välillä tulee lähes syyllinen olo kun lukee muiden blogeja. Pitäisikö meidänkin tuskailla yhtä paljon? Pitäisikö meidänkin olla jo epätoivoisia? Ollaan kuitenkin yli 30-vuotiaita ja minulla on astma sekä ylipainoa jotka kummatkin saattavat hidastaa onnistumista.

Mutta kun ei olla. Toisaalta minua helpottaa se että mieskin ottaa asian aika rauhallisesti. Tapahtuu kun tapahtuu. Eihän tässä olla yritetty kuin vasta juuri juuri 4.5 kuukautta jona aikana kiertoja on ollut vasta kolme. Ehkä sitten kun ensimmäinen vuosi tulee täyteen johon on tosiaan sitten se 7.5 kuukautta vielä.

Odotellen mutta onneksi elämään mahtuuniin paljon muutakin. Onneksi vielä on sellainen olo että vaihtoehtoja on paljon.

Toisaalta siitä se saattaa johtua. Kun ei ole tutkittu mitään eikä löydetty syitä tai poissuljettu toisia niin olo tuntuu kevyeltä ja kaikki mahdoliselta.

Kierron 29. päivä

En saanut toivomaani 28 päivän kiertoa. Nyt on menossa kiertopäivä 29. Runsasta, valkoista vuotoa on ollut jo useamman päivän. Taas pelaan arvailuleikkiä johtuuko se ovulaatiosta, kuukautisista vai raskaudesta.

Voi miten kovasti haluaisin olla raskaana mutta en mitenkään pystyisi salaamaan asiaa jouluna. Äidille vielä voisinkin asian paljastaa jo niinkin varhaisessa vaiheessa (varmasti tarvitsisin jonkun tietämään asian myös silloin jos raskaus ei kantaisikaan) mutta kenenkään muun en asiaa haluaisi tietävän.

Ehkä kuitenkin yrittäisin käyttää antibioottikuurikortin.

Joulun jälkeenkään ei tule olemaan 3 kuukautta jolloin salailu helpottuisi sillä pääsiäisenä on tulossa perheen yhteinen reissu. Pääsiäisen jälkeen olisi jo helpompaa mutta voi kuinka toivoisin että tulen raskaaksi ennen sitä. 

Siinä olisi se toive ensi vuodelle.

Odotan, odotan, odotan, odotan et tapahtuis jotain

Päädyin googlailemaan taas kerran ovistestejä ja lukemaan keskustelupalstoja. Ja taas kerran totesin että ei kannata edes harkita niin kauan kun en tiedä kuinka pitkä kiertoni on.

Jos tällä kerralla mennään myös 40 päivän kierrolla niin ovulaatio on ensi sunnuntaina. Mutta jos kierto lyhenisi tälläkin kertaa 12 päivää niin silloin se olikin viime viikon maanantai. Tai sunnuntai tai jotain.

4 kuukautta ehkäisyksetöntä elämää takana. En osaa olla vielä oikein huolestunut. Toisaalta ensi elokuu tuntuu kaukaiselta jos pitäisikin sinne asti odottaa ennen kuin menee lääkäriin jos ei jotain ala tapahtua. Mutta silti se 4 kuukautta tuntuu todella mitättömältä ajalta.

Toisaalta tuntui että elokuussa ajatus siitä että voisin olla kohta raskaana oli paljon vahvempi. Nyt se on etäisempi. Jotenkin täysin absurdi. Ainoastaan jos jossain asiassa lukee että ei suositella raskaanaoleville tulee mieleen että saatanhan minä vaikka ollakin. 

Pätisiköhän tähänkin se että kun ei etsi liian kovasti niin löytää? Tai ei yritä liian paljon niin onnistuu? Ainakin siskolle yritettiin toitottaa että älä stressaa ja kannattaa lakata yrittämästä.

Äsken niitä oviskeskusteluja lukiessa aloin miettimään että muistavatkohan keskustelijat harrastaa seksiä ollenkaan kaiken testailun ja testifirmoille reklamoinnin lomassa. Kun se yhdyntä kai tässä on se oleellisin juttu.

Älä utele!

Kaikki ihmiset eivät vain ymmärrä että vauvakuume ei ole ihan kaikista turvallisin small talk aihe 30-vuotta täyttäneiden kanssa. Hienosti yritin vältellä aihetta vastaamalla vain toiseen samaan aikaan esitettyyn kysymykseen mutta sitten vastapuoli tuli vielä toistaneeksi vauvakuume-kysymyksen. Toistunut hiljaisuus kuitenkin tepsi.

No olihan se tosi söpö kysymys: "vieläkö teillä on vauvakuumetta?". Mutta kun ensinnäkin viimeksi kun puhuimme aiheesta niin miehellä ei vielä ollut (jonka yritin tuoda kiukuttelematta esille koska silloin sattui juuri olemaan se aika kun tästä aiheesta ei pitänyt puhua mitään, ainakaan miehen kuullen) ja toiseksi en halunnut juuri tälle henkilölle kertoa että olemme jo toisessa vaiheessa mutta ei ole mitään muuta raportoitavaa. Koska sitten jatkossa todennäköisesti joutuisin joka kerta tavatessa vastaamaan kysymykseen joko on tärpännyt. Jolloin vaarana olisi myös se että joutuisi myöntämään asian tosi varhaisessa vaiheessa. 

Ehkä meitä nuoremmat eivät ole tarpeeksi joutuneet kohtaamaan sitä tosiasiaa että vauvoja ei tule nappia painamalla jotta osaisivat ajatella että aihe on sallittu vain silloin kun uteluiden kohde nostaa sen itse esille.

Toisaalta, ehkä minäkin opin sen vasta muutama vuosi taaksepäin ja juuri sen takia että lähipiirissä oli paljon lapsettomuustuskaa. Ja toisaalta, onneksi 3 kuukautta ei vielä ole mikään aika julistaa potevansa lapsettomuutta, joten en hermostunut liikaa. Mutta voi olla että kunnes ollaan julkisesti raskaana niin tältä suunnalta voi jatkossakin odottaa uteiluita.

Toinen kierto

Viikonloppuna siis ajoitettiin oletetun ovulaation mukaan. Mutta sitten kävikin niin että maanantaina alkoivat kuukautiset. Eli se siitä ajoituksesta. Tietysti olen enemmän kuin tyytyväinen siihen että tämä kierto on 12 päivää lyhempi kuin edellinen. Jos sama jatkuu niin 3. luomukiertonihan on silloin tarkalleen 28 päivää. Pieni osa minusta olisi kyllä toivonut että olisi natsannut kohdalleen.

Onko ihan oikein toivoa lasta osittain sen takia että ei jaksaisi tehdä töitä?

Ohi meni

Menin siis perjantaina nukkumaan jännittäen (ja aika paljon toivoenkin) että heräisin lauantaina taas todella huonovointisena. Näin ei käynyt. Heräsin ihan normaalina itsenäni. Eli perjantain aamupahoinvointi olikin ilmeisesti vaan työhommien stressaamista.

Perjantaipulloa tai saunajuomaa ei tee kyllä enää hirveästi mieli. Toki reisussa, juhlissa tai ravintolassa tulee nautittua samalla lailla kuin ennenkin mutta jos yhtään on sopiva hetki kuusta tai muuten pohdituttaa että olenko vai enkö niin jätän juomatta.

WomanLogin mukaan sunnuntaina minun pitäisi ovuloida (jos siis kierto on tälläkin kertaa 52 päivää). Johon liittyy se ongelma että meillä on yövieras pe-la yön ja la-su yön viereisessä huoneessa. Kerroin tästä miehelle (siis ovuloimisen mahdollisesta tapahtumisesta juuri tänä viikonloppuna) ja sanoin että pari päivää ennen olisi kaikista paras hetki (uutta tietoa miehelle, piti selittää että näin ollen munasolu ja siittiö kohtaavat siinä puolessa välissä jne jne jne). Yhdessä sovimme että voisimme yrittää torstai-iltana ja sunnuntai-iltana. Ikävän kliinistä merkitä lähes kalenteriin että tänään me se tehdään mutta sanoin myös että näin pitkällä kierrolla en haluaisi jättää yhtäkään yrityskertaa väliin. Ilmeisesti suunnitelma sopii miehelle.

Voisiko siis olla että mies on myös täysillä mukana ja jopa vähän toivoisi sitä omaa vauvaa?

Pahoinvointia

Aamulla oli tosi huono olo. Oksetti ja aamiaisen nauttiminen ei auttanut yhtään. Tätä kesti siihen asti että pääsin töihin.

Juu, ei mennyt mullakaan kovin kauaa ennen kuin se juolahti mieleen.

Miehelle sanoin jo tietysti heti aamulla ja kommentoin pari tuntia töissä olon jälkeen tekstarilla että ohi meni. Sen lisäksi taistelin houkutusta laittaa äidille viestiä.

Kotona sitten googlailin erittäin aikaista aamupahoinvointia. Ei kai se täysin mahdotonta ole. Mutta on minulla kurkkukin (taas) kipeänä ja astmayskää. Paremmin kai tietää huomenna aamulla. Jännän äärellä taas. Tosi jännän jos huomennakin aamulla oksettaa.

Muutamia havaintoja tänään tein. Ensiksikin, nykyään kaikkia oireita peilaa raskausoireisiin. Toiseksi, tällä kertaa eka, toka ja kolmaskin ajatus oli "jee!". Kolmanneksi, minua ärsyttää hirveästi se ettei tätä asiaa voi ollenkaan suunnitella tai tietää. Ei voi tietää koska ovuloi, ei voi tietää pääseekö ne siittiöt perille, ei voi heti tietää onko raskaana vai ei. Todella ikävää tällaisen kontrollifriikin kannalta.

Sanoinkin miehelle että jos se vain olisi mahdollista niin minut saisi kyllä iskeä puoleksi vuodeksi johonkin monitoriin kiinni.

P.S. Raskaustestien mukana tulleet käyttöohjeetkin heitin viimeksi vahingossa roskiin. Varmaan ei seuraavalla testauskerralla muista kuinka pitkä suihku, miten kauan piti odottaa ja mitä ne kaikki erilaiset viivat tarkoitti.

Ovuloidako vai eikö?

Luulin eläneeni pari päivää taas jännän äärellä. Laskelmieni mukaan kuukautisten piti joko alkaa tänään tai sitten minun piti ovuloida. Kunnes eilen luin Ei tän pitänyt olla näin vaikeeta-blogista WomanLog-sovelluksesta ja latasin sen. Ei kestänyt kauaa kun opin että pieni kukka päiväruudussa tarkoittaa ovulaatiota ja ihmettelin että miten se laskee ne noin väärin. No, pieni sivistys wikipedian avulla ja opin että ovulaatio ei tapahdu kierron puolivälissä (niin kuin olin luullut ja laskenut) vaan 12-14 päivää ennen kuukautisia! Aaah, onhan siinä nyt paljon enemmän järkeäkin.

Ei siis ihme että on hyvin epätodennäköistä että oltaisiin tultu raskaaksi tästä toisesta yrittämiskierrostakaan. Tosin jos tämäkin kierto kestää sen 52 päivää niin ovulaatio on vasta ensi viikonloppuna. Joka on ihan tosi hyvä juttu sillä me ei oikeasti jakseta viikolla kovinkaan usein. Viime sunnuntainakin sain vokottelemalla vokotella miehen puuhiin kun olin yhä siinä uskossa että ovuloin lähipäivinä.

Kateellisina luenkin niistä joilla pillerien lopetus ja lapsitoiveet ovat lisänneet libidoa, koska meillä näin ei ole käynyt. Toisaalta syynä saattaa olla sekin että silloin kun tekisi kovasti mieli (kuten sunnuntaina) niin alan ylianalysoimaan ja pohtimaan että tekeekö nyt mieli vaan sen takia kun haluaa sitä vauvaa.

Voi ei, tämä kuulostaa ihan siltä että meillä olisi joku aviokriisi menossa mutta kun ei ole. Ilmeisesti ollaan kumpikin ihan tyytyväisiä siihen että ma-to ei vaan jaksa. Tehdään me paljon muita asioita yhdessä: kylkeillään sohvalla arki-iltaisin, saunotaan joka toinen päivä, käydään pyöräreisuilla, laitetaan viikonloppuisin yhdessä ruokaa, shoppaillaan yhdessä yms. yms. yms. Me ehkä vaan ollaan sellainen pari jonka ei tarvitse harrastaa seksiä joka ilta ollaksemme tyytyväisiä.

Ajauduinpas kauas siitä ovulaatiosta. Olen siis miettinyt sitäkin että koska kannattaisi ruveta testailemaan ovulaatiota. Olen tällä hetkellä sitä mieltä että vuoden yrittämisen päästä. Sillä nekin testit maksaa. ja nyt kun varsinkin on se tilanne ettei tiedä yhtään koska olisi oikea hetki testailla. Kun se kierto viimeksi oli sen 52 päivää mutta toivon että se lyhentyisi siitä edes vähän. Eli varmaan kannattaisi odottaa edes puoli vuotta että voisi arvioida kierron pituuden.

Vihdoinkin!

Alkoivat menkat. Aloin jo miettimään että onkohan mulla vaihdevuodet tai loppuiko ne muusta syystä kokonaan ja ettei se varmaan ainakaan helpotan lastensaantia jne jne. 

Onneksi siis tällaisia mitein vain yön pikkutunteina. Muuten täytyy myöntää että olin harvinaisen tyytyväinen viimeiset 24 päivää (kierto siis oli nyt 52 päivää). Ei niistä kuukautisista muuta iloa olekaan kun että ne mahdollistavat lasten saannin. Kerran meinasin jo tehdä uusinta raskaustestin mutta onneksi en tuhlannut siihenkään rahoja.

Ja säästyypähän rahat kun ei ihan vielä kannata mennä yksityiselle kuulemaan että "No, sulla saattaa olla vähän pidempi kierto tai kestää vähän aikaa ennen kuin kierto normalisoituu". Taidanpas viedä nekin eurot kampaajalle.

Kaksi viikkoa

... myöhässä huomenna.

Voi luoja miten olisin heittänyt kärrynpyöriä onnesta yläasteella. Tai vielä lukiossa. Jopa yliopistossa muutama vuosi taaksepäin. Ei menkkoja eikä hormonalista ehkäisyäkään. Jotenkin kyllä epäilen että muiden suunnitelmien kannalta tämä on vähemmän ideaali tilanne.

Joten varasin sitten itselleni ajan yksityiselle mutta sain sen vasta lokakuun alkuun. Terveyskeskukseen en halunnut mennä sillä omalääkärini on nuori mies, joka kyllä teki minulle vuosi sitten sisätutkimuksen pillerireseptin uusinnan takia, mutta jonka kanssa en nyt halua puhua enempää näistä ongelmista. Tyhmää ehkä mutta halusin mieluummin varata ajan naistentauteihin erikoistuneelle naislääkärille.

Eli odotellaan tässä sitten vähän lisää. Ja toivotaan että alkavat kahdessa viikossa jotta varattu aika olisi turha.

Miinusta

Tein sen testin ja ruutuun ei tullut plussaa. Melkein tiesinkin tämän jo.

Vähän on myös helpottunut olo. Jo senkin takia että tuntuisi epäreilulta että meillä tärppäisi näin nopeasti kun selvästi vielä sulattelemme asiaa.

Nyt vaan mietin että kuinka kauan pitää odottaa niitä kuukautisia ennen kuin on aiheellista mennä lääkäriin käynnistyttämään ne?

Viikon myöhässä

Kuukautiset ovat siis jo viikon myöhässä. 

Tänään aloin kyseenalaistaa sitä miksi päätin odottaa torstaihin asti testin kanssa. Johtuisiko se enemmän siitä että haluaisin olla raskaana enkä halua pettyä kuin siitä etten usko olevani raskaana? 

Jotenkin olen saanut itseni vakuuttumaan siitä ettei ekasta kierrosta voi raskautua. En ainakaan minä. Mutta kyllä se kai on mahdollista. Joten olisi tosi kiva jos olisi edes joitain raskausoireita ennen torstaita. Koska ilman niitä tulos voi olla kumpi vaan. Ja tällä hetkellä vaikuttaa siltä että positiivinen olisi mieluisampi, ja tulisi ihan tarpeeseenkin. 

Meinasin jo tehdä testin tänään töistä tultuani mutta koska tiesin ettei mies tule vielä pariin tuntiin kotiin niin tuntui epäreilulta tehdä se ilman että toinen on paikalla. Jos siis tulos olisikin positiivinen.

No, ennen torstaiaamua on myös kaksi muuta aamua jolloin se tehdä.

Tai sitten ne kuukautiset alkaa.

Sushia ja muita herkkuja

Ei näy eikä kuulu vieläkään.

Olen kamppaillut maanantaista asti testin ostamis himoa vastaan. Ihan varmasti ensimmäinen kierto minullakin kestää vain kauan. Ei ole edes mitään raskauteen liittyviä tuntemuksia. Olen nimittäin pääni sisällä päättänyt että minä tulen olemaan niitä joilla on kauhea raskauspahoinvointi.

Kävin eilen sushilla sillä piti löytää lounasta keskustasta. Hetkeäkään en miettinyt että "mitä jos?" en edes silloin kun työpaikalta lähtiessä minulle selvisi että toinenkin työkaveri on raskaana. Ja taas kerran puhuimme siitä kuinka Japanissa sushia ei ole kielletty odottajilta. Ja eilen illalla vetäisin pari siideriä. Mutta ensi torstaina aion kyllä testata. Olisi nimittäin suht kamalaa huomata suhteellisen kostean viikonlopun jälkeen olevansa raskaana. En kyllä tiedä miten onnistun peittämään jos olenkin raskaana enkä voi juoda. Olen nimittäin seurassa joka ei ole koskaan nähnyt minun kieltäytyvän juhlissa alkoholista. Ja joka tietää aiheen olevan suht ajankohtainen.

Jos olisin raskaana niin alkoholista kieltäytyminen ei kyllä tuottaisi mitään ongelmia (kirjoitin tämän ihan vain jottei minua leimattaisi liika/riskikäyttäjäksi) mutta juuri sushi, graavilohi (jota en edes syö juuri koskaan) ja monet muut ruoka-aineet kyllä tuottaisivat tuskaa. Facebookissa ehtivätkin muutamat viimeksi synnyttäneet ystäväni hehkuttaa näitä herkkuja melkein ennen kuin uutta vauvaansa! 

Mieheltä yritin eilen kysellä että onko hän miettinyt sitä mahdollisuutta että minä kuitenkin potentiaalisesti voin olla raskaana vai onko hän unohtanut koko jutun. Ei tullut taaskaan selkeää vastausta.

Ilahduin muuten todella kun kuulin prinsessa Madeleinen olevan. Vielä ei siis olla myöskään sillä kannalla että muiden raskaus on meiltä pois.

Odottaen

Kalenteri sanoo että tänään olisi kuukautisten pitänyt alkaa. Tämä siis jos en olisi ensimmäistä kuukautta luomuna. Vähän houkuttelisi tehdä raskaustesti jo nyt mutta pidän kuitenkin todella paljon todennäköisempänä sitä että kiertoni ei palaa ihan heti 28 päivään. Kahden viikon päästä teen sen viimeistään. Saatan kuitenkin tehdä sen jo ensi viikon torstaina sillä sille viikonlopulle on tiedossa muutamakin nestemäinen tapahtuma ja haluaisin olla varma että voin juoda.

Melkoisen jännää.

Toinen puoli on ihan valmis (siksihän emme edes pysynyt päätöksessä välttää todennäköisimpiä päiviä) ja toinen vähän kauhuissaan. Ehkä enemmän tuo ensimmäinen puoli sillä tiedän että tulen vähän pettymään kun ne sitten alkavat.

Urakehitys vai perhekehitys?

Pari viikkoa sitten kun aloittelin uudella työpaikalla tajusin että nyt kun en syö pillereitä niin saattaisin oikeasti myös tulla raskaaksi vaikka heti jolloin joutuisin jäämään äitiyslomallekin ennen kuin määräaikainen sopimuksen päättyisi. Yht'äkkiä se kuulostikin huonolta idealta ja päätin luottaa varmoihin päiviin. Laitoin kalenteriinkin sen ensimmäisen arvioidun ovulaation.

Mutta nämä ekat viikot työssä ovat olleet niin rankkoja että olen kyllä alkanut ajatella että ihan sama. Tulkoot vaikka heti. Joinain päivinä jopa herään toivoen että olisin jo raskaana ja jäämässä ihan just äitiyslomalle (niin kuin yksi uusista työkavereistani onkin). 

Tosin tällä stressihormoni määrällä raskaaksi tuleminen ei kyllä varmaan tapahdu tänä vuonna. Eikä varmaan ensi vuonnakaan. Eilen illalla harkitsin erittäin vakavasti irtisanoutumista ja tietysti jos osaisi perheen laittaa ykkössijalle niin se ehkä kannattaisikin. 

Onneksi tänään työtoverit ovat tukeneet niin paljon (niissä töihin liittyvissä asioissa - ei lastenhankinnassa josta eivät mitään tiedä) että tulevaisuus näyttää vähän valoisammalta.

Ja huomenna vahtimaan ihanaa siskonpoikaa pitkästä aikaa.

Tuntemuksia

Eilen illalla alavatsaan sattui. Epäilin sitä menkkakivuksi ja tajusin etten ole seitsemään vuoteen kokenut mitään sellaista. Olin täysin ehtinyt unohtaa että menkat oikeasti voi sattua. Joka oli ihan hyvä sillä olen viime vuosina usein epäillyt yläasteikäisten tyttöjen vain teeskentelevän kipuja.

Luulin että ensimmäisten luonnollisten menkkojen pitäisi alkaa maanantaina mutta tarkistin kalenterista että olen viikon väärässä (tosin kohta alan epäillä myös kykyäni laskea kiertoa). Joten oliko tuntemus siis ovulaatiokipuja jolloin se taas olisi lähes viikon myöhässä?

Jännää. Raskaana en kuitenkaan epäile olevani. Valkovuoto yms muut eritteet ovat kuitenkin vähän vähentyneet. Mutta siis jos tuo oli ovulaatiokipua niin silloin tänään ei olisi ihan paras hetki lisätä siittiöitä seuraan.

Ai miksi ei? No kun mielellään tosiaan pari kuukautta vielä odottaisin ennen raskaaksi tuloa. Eikö olekin kummallista että kun jätetään pillerit pois ja annetaan lapselle lupa tulla niin alkaakin tuntua ettei olla vielä valmiita eikä elämä vielä täysin oikeassa kohdassa.

Onneksi luonto on kuitenkin järjestänyt vanhemmille 9 kuukautta aikaa tottua ajatukseen ja saada elämä juuri oikeaan kohtaan ennen vauvaa joten tulkoot mitä tulee.

Syvältä

Olin ihan varma - ja vähän pelkäsinkin - ettei tänne tule mitään kirjoitettavaa kun ei käytetä ehkäisyä muttei vielä aktiivisesti myöskään yritetä saattautua raskaaksi. Mutta huoli pois, kyllä tästä iloa riittää!

Asiahan on niin että yritin heinäkuussa syödä kaksi levyä putkeen koska en halunnut kärsiä menkoista matkan aikana. No ne himskatithan sitten kuitenkin yrittivät valutella pois koko matkan ajan. Varmaan muu elimistö oli pään mukana päättänyt että syksyllä ei pillereitä enää syödä. Yleensähän moinen temppu on onnistunut ihan hyvin, mm. vuosi sitten kesällä.

No, sen viimeisen levyn jälkeen jälkeen menkat tulivat taas ihan normaalisti ja sen jälkeenhän tässä ollaan oltu ilman pillereitä (perjantaista asti eli viidettä päivää). Tänään sitten ulos tuli jotain venyvää, sitkeää ja verisen ruskeaa. Ovulaatiolima on kyllä sanana tullut tutuksi lapsettomuusblogeista mutta nyt se piti ihan googlata. Mutta kenellä tulee ovulaatiolima 9 päivän päästä mekoista!?!? Itselle olin merkannut kalenteriin 19. päivän mahdolliseksi ovulaatiopäiväksi mutta eihän sitä kierron pituutta mitenkään voi tietää jos on syönyt pillereitä 7 ja puoli vuotta.

Ymmärrän kyllä sen että noin pitkän hormoonaalisen ehkäisyn jälkeen elimistö on aivan sekaisin ja mitä vaan voi käydä mutta kuinka kauan tätä täytyy kestää?!?!

Päätös on tehty

Niin siinä sitten kävi että meillä ei ehkäistä enää. Siihen vaikutti torstain keskustelun lisäksi myös se että kun perjantaina kuitenkin vilkaisin reseptiini niin huomasin että koska terveyskeskuslääkäri oli kirjoittanut sen "365 päiväksi" sen sijaan että sinä olisi tietty määrä levyjä niin kuin YHTS:n aikana niin apteekkari oli sitten kirjoittanut jäljellä-sarakkeeseen "1.10.2013 asti". Joten tuskin tuo 2 kuukautta tekisi suurta muutosta.

Ei uskoisi mutta se olen minä jota on ruvennut jännittämään/pelottamaan/hirvittämään. Koska ihan mahdollistahan se olisi että tulisin raskaaksi just nyt - no ei just nyt mutta kuitenkin. Itse pään sisällä olen ollut koko ajan varma että siihen menee pitkä aika (niin kuin esim. siskolla) mutta yhtä hyvin se voisikin käydä ihan helposti. Jolloin tuollainen toukokuun laskettu aika olisi vähemmän ideaali. Taisin työhaastattelussakin suullisesti luvata sitoutua vuodeksi.

No, onneksi kukaan ei ole korvaamaton. Kuulin eilen testistä jolla tämän voi varmentaa. Laita sormi vesilasiin ja jos pois ottaessa veteen jää kuoppa olet korvaamaton.

Korvaamaton töissä tai ei niin ajattelin että pari kuukautta voisi kuitenkin välttää seksiä niinä todennäköisimpinä ovulaatiopäivinä. Ihan vaan jotta voisi luulla olevansa edes vähän ohjaksissa. Vaikka eihän sitä ole. Ei ole ihan kontrollifriikeimmän hommaa tämä.

Foolihappoa kävin kyllä ostamassa perjantaina. Mitään muita temppuja täällä ei aiota vielä vähään aikaan yrittää. Tulkoot jos on tullakseen.

Torstai

Se on sitten tänään. Olen jännityksellä odottanut tätä päivää tajuamatta että ihan hyvin mies voisi sanoa illalla että ei yritetä vielä. Jotenkin ajattelin että kun tämä päivä koittaa niin asia on sitten päätetty. Mutta minähän annoin deadlineksi tämän päivän. Eli siis iltaan asti. Joten ihan hyvin ehtisin hankkia pillerit vielä huomenna.

Pyörittelin kaupassa jo Kaksplus lehteä käsissäni. Silloin kun hoidin säännöllisesti lapsia opintojen ohella pääsin lukemaan perheiden vauva-lehtiä mutta onneksi en ole sellaisia vielä kotiin ostanut. Mies voisi saada slaagin jos näkisi sellaisen lojumassa lattialla.

Eikä tässä ole tarkoitus alkaa "tekemään lasta" eikä "yrittämään lasta" - joten kaikki turha hössöttäminen ja oheisrekvisiitta on turhaa. Mutta minä haluaisin toivoa lasta. Jos mies nyt sitten illalla sanoo että aletaan vaan. 

Yksi haaveilija - vai kaksi?

Sain toukokuussa hyvän neuvon tuttavalta. Ironisesti raskaana olevalta tuttavalta. Hän neuvoi olemaan tietyn ajan, vaikka nyt juuri sopivasti kesän, puhumatta koko aiheesta miehen kanssa. Ehkä kesän aikana mies tajuaisi kantani, tai vaikka rupeaisi itsekin haluamaan lasta. Tai mikä miesten kohdalla olisi parasta; rupeaisi luulemaan itse keksineensä ajatuksen.

Homma kuulosti paljon vaikeammalta kuin se oli. Ei se nyt mallikelpoinen suoritus kuitenkaan ollut. Omasta päästä ajatus ei lähtenyt mihinkään ja jos joku muu ei aihetta nostanut pinnalle niin sitten itse saattoi. Mutta aika hyvin selvisin. Ja auttoi se omaan päähänkin. Kesä on kuitenkin aika lyhyt aika, tässä tapauksessa 3 kuukautta, joten se ei ole elämässä juuri mitään. Eikä se ole lastensuunnittelussakaan juuri mitään. 

Aikaa vielä lyhensi se että tietenkin pilleritauko heinäkuussa olisi osunut juuri lomamatkalle. Vaikka emme harrastakaan rantamatkoja eikä matkalaukussa ollut edes uimapukua mukana niin silti en halunnut kuukautisia kesken reissun. Joten söinpäs sitten kaksi viimeistä levyä putkeen. Aika lyheni siis vielä viikolla.

Vaikka tarkoitus oli oikeasti nostaa kissa pöydälle (jota meille ei sitten muuten tullut) vasta kesän lopussa, nousi aihe väkisinkin esiin paria viikkoa aiemmin. Ensi vuonna olisi mahdollista päästä trooppiseen maahan mutta jostain muistini syövereistä kaivoin esiin faktan ettei malarialääkitys ja raskaus sovi yhteen. Netistä löysin vain tiedon ettei malaria-alueelle suositella matkustusta raskaanaolevalle (palataan tähän kohta) ja näytin miehelle. Vastauksena en saanut pelkäämääni "Ethän sä silloin ole raskaana." tai "Eihän sulla ole huolta kun ei me olla lasta yrittämässsä" vaan ainoastaan "Mites ne jotka asuu siellä ja hankkii lapsia?". Minun korviin tuo jo kuulosti siltä että tässä ollaan astumassa minun kanssa samaan laivaan!

Tosiaan, se oli vain yksi sivu jossa neuvottiin välttämään malaria-alueelle matkustamista raskaana. Ja moni on sinne siinä tilassa matkustanut ja synnyttänyt ihan terveen lapsen. Uskon kyllä sen. Mutta kun kyseessä ei ole pelkkä malaria. Suku- ja omakohtaisen historian takia en haluaisi kerjätä ongelmia. Enkä myöskään ensimmäisen mahdollisen raskauden kohdalla haluaisi kauheasti testailla miltä tuntuu olla raskaana eksoottisessa maassa. Kaiken lisäksi en tykkää pitkistä lentomatkoista - raskaana tai ei. Joten tämä matka ei ole ollut suunnitelmissa muutenkaan vaikka meitä sinne yritetäänkin houkutella.

Viime viikolla sain sitten töitäkin. 12 kk määräaikaisen sopimuksen! Joten lauantaina saunassa ajattelin että nyt olisi hyvä hetki keskustella. Kerroin miehelle että pillerit sitten loppui. Kerroin myös että oikeastaan viimeisen liuskan jälkeen pitäisi kuukauden ajan käyttää jotain muuta ehkäisyä jotta olisi helpompi sitten ensimmäisten luonnollisten kuukautisten jälkeen määrittää oikea hedelmöittymishetki (mainitsin myös että minun puolestani ei tarvitse, minulle on ihan sama osaako terveydenhoitaja määritellä asian vai ei, eiköhän se mahdollinen lapsi kuitenkin jossain vaiheessa synny). Annoin luvan miettiä asiaa ihan rauhassa mutta vain torstaihin asti. Silloin voisin vielä hankkia lisää pillereitä mutta vain jos yhdessä lyödään lukkoon kuinka monta levyä niitä syödään. Enää en haluaisi epämääräistä joskus-ajattelua.

Mutta siis taaskaan ei tullut tyrmäystä. Oikeasti alkaa vaikuttaa siltä että kohta me jäädään yhdessä odottelemaan haavetta.

Haaveita kerrakseen

Vauvakuumeen sijaan mieheen on tarttunut kissakuume. Tai kissahaaveita sillä on ollut jo kauan (lapsuudenkodissa on aina ollut kissoja), mutta edelliseen asuntoomme emme saaneet lemmikkejä ottaa. Kun tätä asuntoa etsittiin oli yksi kriteereistä että lemmikki pitää saada ottaa.

Koska elämä tuntuu tänä keväänä potkineen ihan tarpeeksi (no tasan sen verran ettei mies ole vielä samassa tahdissa vauvan suhteen ja ettei työni jatkunutkaan) niin olen ihan valmis aloittamaan perheen siitä kissasta. Sain itseni jo uskomaan että kyllä se hiekkalaatikko tuonne vessaan mahtuu. Nyt vaan stressaan että mitä tehdään 5. kerroksen parvekkeelle kämpässä joka tulee jo toukokuussa niin lämpimäksi että parvekkeen ovea voisi pitää auki vaikka koko päivän.

Ja tietysti ennen kissan hankkimista minun pitää käydä allergiatestissä selvittämässä etten ole allerginen niille (edellinen testi otettu 20 vuotta sitten ja hataran muistikuvan mukaan en ole allerginen kissoille, mutta varmuuden vuoksi).

Sain miehen innostumaan bengalin kissoista. Olin siis jo katsellut niitä alkuvuodesta ja nyt mies ei ole muuta tehnytkään viimeisen viikon aikana kun etsinyt netistä kissankuvia.

Bengaleissa kiehtoo juuri tuo villikissan väritys ja tietysti se että niiden pitäisi olla vähän karvaavia lyhyen ja silkkisen turkin takia. Toinen kaunis rotu on burma.

Mies haaveilee siis kissoista ja minä pohdin että miten parvekkeesta tehdään kissaturvallinen. Ja samalla sitä että sinne olisi kämpän mukana tulleen rikkinäisen pöydän (ja tuolin) sijaan kiva saada Ikeasta pieni Falster-ruokailuryhmä, minikasvihuonelaatikko ja viljelysäkki.

Ja kaikkien näiden haaveiden keskellä e-pillereitä on jäljellä kuusi.

Miten saisi toisen mukaan?

Edellisessä postauksessa tuntemani optimismi oli turhaa. Sain eilen kuulla ettei minulle ole töitä ensi syksyksi koska paikkani menee toiselle jo talossa olevalla, pidempään hommia tehneelle.

Joten mieskin ehkä sai vahvistusta uskolleen ettei meillä ole varaa vielä suunnitella tai toivoa niitä lapsia. Näin ainakin uskon sillä yritin viritellä aiheesta keskustelua eilen lenkillä kun oli vain pakko päästä ulos (mieluiten ehkä yksin) ja toinen lyöttäytyi mukaan.

Naisen vauvakuume on kummallinen juttu. Enkä nyt tarkoita sitä koko ikäni kokemaa haavetta saada joskus lapsia vaan tätä jokaisen solun täyttävää pakkoa joka salpaa hengityksen ja aiheuttaa pelkoa siitä että entä jos en saakaan. Ja aiheuttaa haluttomuutta kun se mies ei haluakaan. Ei juuri nyt eikä myöskään ymmärrä että minä olen aivan varma, joka solullani, että meidän on pakko alkaa jo nyt.

Eilen luukusta kolahtaneen MeNaiset-lehden artikkeli munasolujen pakastamisesta ei auttanut yhtään. Eikä varsinkaan sen alleviivaavaa huomio siitä että 30-vuotiaan pitäisi tässäkin asiassa jo toimia. Tai viimeistään 35-vuotiaan. Minä täytän kymmenen päivän päästä 30.

Edistystä joka suuntaan

Kävin viime viikolla ensimmäisen kerran kuntokeskuksessa ja kyllä tuntui hyvältä. Historianihan on jojolaihdutusta ja jojoliikkumista. Aivan liian pitkä aika on taas vierähtänyt vain herkutellen jiten aikakin olisi sopiva saada taas kuntoiluvaihdesilmään.

Töistäkin mikulle on luvattu jatkoa jos vaan sopivaa hommaa löytyy. Joten tämä epävarmuustekijä on vähän vähemmän epävarma.

Miehen kanssa en ole vielä täysin nostanut kissaa pöydälle vaikka nykyistä liuskaa on enää 5 pilleriä jäljellä ja sitten jemmassa on vain yksi liuska. Koska vannoin että sen jälkeen en niitä osta. Jotenkin minulla on sellainen olo että olen saanut hänet uskomaan että asiaa ei kannata siirtää aikaan sitkun. Sitkun on vakaat työpaikat. Sitkun on ostettu riittävän iso talo. Sitkun on säästössä tarpeeksi rahaa.

Voi tietysti olla että kuvittelen vaan toisen uskovan. Mutta ensi kuussa asia pitää oikeasti päättää. Koska sitten ne pillerit loppuvat.

Olen naimisissa introvertin kanssa!

Meinasin lisätä otsikkoon sanan apua mutta se tuntui liiottelulta. Ainoa järkytyshän tässä on se että menimme viime vuonna naimisiin ja olemme tunteneet  seitsemän vuotta ja tajusin asian vasta nyt.

Olen aina epäillyt että mieheni on kasvatettu jotenkin väärin kun hänestä on tullut hiljainen ja sosiaalisesti kyvyttömämpi kuin esimerkiksi minusta. Joka olisi aika ihme sillä miehen sisarukset ovat erilaisia, siis enemmän samanlaisia kuin muut tuntemani ihmiset.

Mutta introvertisuus selittää aika paljon asioita joita olen ihmetellyt.

Silti en lakkaa ihmettelemästä miten tajusin tämän vasta nyt. Opintojen takia olen tutustunut monenlaisiin ihmistyyppeihin mutta ehkä en ole vain tajunnut soveltaa niitä aikuisiin.

Tämä sohvanpohjalla tehty diagnoosi selittää täydellisesti sen miksei mieheni viihdy baareissa, miksi hän ei nolostu sitä että voi olla kauankin hiljaa suurissa joukoissa, miksei minun äitini pidä hänestä ja miksi minun on vain niin vaikea välillä ymmärtää.

En ole itsekään mikään pahimman luokan extrovertti. Väittäisin että asteikolla 1-10 olen noin 8, korkeintaan 8.5, mutta se että ymmärsin toisen olevan introvertti selitti myös sen miksi ne 10 pisteen extrovertti-päivät omien kavereiden kanssa ovat minulle niin tärkeitä. Ja miksi nyt on viimeistään hetki lopettaa kokemasta huonoa omaatuntoa jos välillä tuntuu siltä että minun yksinkertaisesti pitää mennä vaikka työpäivän jälkeen muutamille jotta voin vaan puhua ja puhua.

Ja kaikista tärkeintä siis on että sain lopultakin todistuksen siitä ettei miestä ole "kasvatettu piloille". Introvertiksi kun ei voi kasvattaa, sellaiseksi synnytään.

Tästä se siis lähti:

Ei suostuta vielä lapsettomuusblogiksi

Mielenkiintoiset löytyneet blogit ajavat tätä kovasti lapsettomuusblogiksi. Vaikka sellaiseksi en ole tätä edes meinannut. En ainakaan täysin.

Ja reiluuden nimissä kerrottakoon että syön yhä e-pillereitä. Sanoin nimittäin miehelle viime vuoden puolella että voin kiltisti syödä niitä kesälomaan asti, jotta hänellä on aikaa tottua ajatukseen joka tuntuu naisilta syntyvän paljon nopeammin ja helpommin kuin miehiltä. Mutta että sitten hyvissä ajoin ennen kesää meidän pitää käydä todella vakava keskustelu.

Ja nyt kun aloitin toiseksi viimeisen liuskan niin muistutin asiasta. Että se keskustelu tullaan käymään.

Kun sanon että ajatus syntyy naisilta helpommin kuin miehiltä niin taisin yleistää reilusti. Ja peitin sen faktan että kyllä se itsestäkin tuntuu melko absurdilta että sitten kun lopetan pillerit niin voin tulla raskaaksi. Ja sitten yhdeksän kuukauden päästä toivottavasti äidiksi. Minä?!? Pikkusisko. Kauhea sählä. Ihminen joka unohtelee asioita ja on kömpelö ja laiskakin välillä.

Ja mihin se vauva edes laitetaan? Ja mitä jos en osaakaan?

Mutta jotenkin naisena luotan siihen että kyllä nämä asiat ratkeaa. Etten voi olla ihan katastrofi äidiksi. Jotenkin epäilen että mies miettii ihan samoja asioita. Ja pelkään että miehen pelot ovat niin paljon suurempia.

Muna vai kana? Virka vai vauva?

Sen lisäksi että haaveilen joskus saavani vakituisen työpaikan, toivon myös saavani lapsen. Mieheni mielestä työpaikan pitäisi tulla ennen lasta mutta, koska olemme kumpikin jo täyttäneet 30-vuotta, minä olen eri mieltä.

Vakituisen työpaikan saamiseen voi ihan hyvin mennä 10 vuotta ja lapsen yrittämistä ei taas kannata siirtää niin kauas tulevaisuuteen.

Sisarellani oli vaikeuksia saada maailamn esikoisensa ja viime aikojen puheet miesten ja naisten hedelmällisyydestä eivät ole helpottaneet ahdistusta.

Silti ajoittain mietin sitä kumpi meistä on oikeassa.

Pätkäelämää

Olen pätkä. Myös työsuhteeni ovat pätkissä.

Joka keväinen ahdistus siitä onko minulla syksyllä töitä ja missä, ajoi tekemään tänään kaksi asiaa.

Ensin päätin perustaa blogin ja sitten hankin kuntosalijäsenyyden.

Jomman kumman on autettava.