maanantai 9. syyskuuta 2013

Viikon myöhässä

Kuukautiset ovat siis jo viikon myöhässä. 

Tänään aloin kyseenalaistaa sitä miksi päätin odottaa torstaihin asti testin kanssa. Johtuisiko se enemmän siitä että haluaisin olla raskaana enkä halua pettyä kuin siitä etten usko olevani raskaana? 

Jotenkin olen saanut itseni vakuuttumaan siitä ettei ekasta kierrosta voi raskautua. En ainakaan minä. Mutta kyllä se kai on mahdollista. Joten olisi tosi kiva jos olisi edes joitain raskausoireita ennen torstaita. Koska ilman niitä tulos voi olla kumpi vaan. Ja tällä hetkellä vaikuttaa siltä että positiivinen olisi mieluisampi, ja tulisi ihan tarpeeseenkin. 

Meinasin jo tehdä testin tänään töistä tultuani mutta koska tiesin ettei mies tule vielä pariin tuntiin kotiin niin tuntui epäreilulta tehdä se ilman että toinen on paikalla. Jos siis tulos olisikin positiivinen.

No, ennen torstaiaamua on myös kaksi muuta aamua jolloin se tehdä.

Tai sitten ne kuukautiset alkaa.

1 kommentti:

  1. Tee testi, ihan oman mielenterveyden vuoksi. Itse testasin kun olin viisi päivää myöhässä ja sain haamun. Odottelin viikon ja testasin uudelleen (vaikka kaikki oireet alkoivat olemaan selkeitä) ja sain vahvat plussan. Nyt menossa rv 8+4. Onnea testailuun, kerro heti miten kävi :)

    VastaaPoista