Valmisteluja

Olen viimeisen kolmen viikon aikana tehnyt 13 päivää töitä. Eli ihan hyvin työttömälle. Ekoilla kahdella viikolla oli 4 päivää kumpanakin joka tuntui ihan hyvältä tahdilta. Tällä viikolla olin töissä joka arkipäivä ja kyllä sen huomaa että rankemmaksi se tulee mitä pidemmälle mennään. Silti toivoisin että jaksaisin tehdä äitiyslomaan asti kaikki työt mitä vaan tarjotaan. On se hivenen helpompaa kuitenkin mennä tarpeen vaatiessa sijaiseksi kun hoitaa omaa virkaa. En siis valita yhtään nykyistä tilannetta.

Tällä viikolla tilasin myös vihdoin äitiyspakkauksen! Eilen myös hain lapsilisää ja olisin hakenut äitiysrahaakin mutta kun se olikin vähän vaikeampaa juuri tämän epäselvän tilanteen takia. Olenko nyt työtön vai työssä? Tänä aamuna sitten yritin hakea statuksella työtön ja syöttää lisähuomioihin että olen tehnyt töitäkin ja se taas tyssäsi siihen etten tiedä paljon työttömyysrahaa olen saamassa. Eli täytyy vissiin vielä odottaa sen kanssa. Viimeinen hakupäivähän on 6.11. mutta miten minä silloinkaan voisin tietää paljonko työttömyssrahaa saan 27.11. mennessä kun en tiedä marraskuun kaikkia töitä?

Eilen aloitettiin vihdoinkin tämän vauvan huoneen sisustus. Lähdettiin ostamaan uutta kirjoituspöytää ja lipastoa/hyllyä kaapeilla tai laatikoilla. Kirjoituspöytä kyllä löydettiin. Se on lähes puolet pienempi kuin entinen ja menee eri puolelle huonetta huomaamattomasti nurkkaan. Lipastosta/säilytysratkaisusta ei aivan päästy vielä päätökseen. Se jota lähdimme hakemaan osoittautui huonoksi (liian pienet laatikot) ja se mihin ihastuin osoittautui kotona tehtyjen mittausten perusteella liian korkeaksi ikkunan eteen. Eli nyt täytyy vielä miettiä huolellisesti lipaston paikka ja sitten käydä uudestaan ostoksilla. Valkolakattua Lundiaa meille ei nyt kuitenkaan tule koska saimme vinkin ettei se kestä ainakaan poikalasten käsittelyä. Joten päädyttiin sitten siihen että ostetaan vähän halvempaa, tämä kun ei ole meidän lopullinen koti ja seuraavaan kotiin voi taas sopia aivan eri kalusteet.

Pöydän löytyminen tuntui jo todella hyvältä. Minua on vähän rassannut se ettei vauvan tulemisen eteen ole tehty mitään ja tuleva huone näyttää aivan samalta kuin ennen. No eipä näytä enää kun teippasin lattiaankin ääriviivoja eri lipastoille.

Viime viikolla tunsin muuten ensimmäiset kunnon muksaukset mahassa illalla sängyssä. Siitä lähiten niitä on tuntunut useana iltana ja joskus myös päivällä, esimerkiksi kun oikaisen töiden jälkeen sohvalle (päiväunia on taas tullut nukuttua ahkerasti). Mieskin on parina iltana yrittänyt tunnustella mutta eivät ne tunnu vielä ulospäin tai sitten osuvat juuri eri kohtaan.

Raskausoireista harmina on tällä hetkellä sormien lievä turvotus ja tunnottomuus. Yöllä saattaa usein myös päällimmäinen käsi puutua ja siksi olenkin nukkunut yhä ahkerasti selälläni, se kun ei aiheuta minkäänlaista epämukavuutta.

Keskiraskauden mietteitä

Äitiysloman alkuun on reilu 10 viikkoa aikaa. Uskomatonta miten nopeasti aika rientää. Tuntuu että ihan hiljattain sain vasta tietää olevani raskaana. Toisaalta siihen on taas tottunut jo aika hyvin. Buffet-pöydässä esimerkiksi muistaa lähes ulkoa mitä saa syödä ja mitä ei. 

Tämä on yhäkin ollut aivan mielettömän helppo raskaus - ainakin heti kun tottui juuri noihin rajoituksiin (ja hei, tammikuussa saa sushia ja lasin valkoviiniä!). Painoa on tullut vain 3 kiloa, mahaa ei vieläkään juuri huomaa (eilen fysioterapiassa totesin että monella minua useamman viikon jäljessä olevalla oli paljon selvempi raskausmaha) ja raskausdiabeteskin on pysynyt kontrollissa ilman ruokavaliomuutoksiakin.

Vauvan pitäisi kuitenkin kasvaa juuri oikealla tavalla ja toissa yönä sain ensimmäisen yhteyden kohtuun. Heräsin käydäkseni vessassa ja kun uni ei tullut heti palattuani sänkyyn päätin hyllytellä vatsamakkaroita muutaman kerran. Hetken päästä tunsin neljä erillistä potkua aivan selvästi. Yksi niistä oli vaimeampi joten epäilen sen osuneen istukkaan. Tulin tästä todella onnelliseksi! Ilmeisesti mahassa siis ollaan elossa... and kicking.

Viime päivinä olen myös miettinyt kovasti sitä millainen äiti minusta tulee. Ympärillä on neljä lähes oman ikäistä, suht pienten lasten äitiä ja olenkin vertaillut mielessäni heitä paljon. On asioita joita en tosiaankaan halua tehdä tai valita kuten he ja toisaalta kaikissa on omat hyvät puolensa. Yhden puolen lisää pohdintoihin on tuonut myös Pamela Druckermanin Kuinka kasvattaa bèbè, jota olen lukenut bussissa.

Äitinä en missään nimessä halua:

Vajota vain äitiyteen

Tehdä lapsesta elämäni ainoan keskipisteen

Aiheuttaa lapselle traumoja

Romuttaa lapsen itsetunnon

Valita helpoimman tavan pitää lapsi tyytyväisenä (tällä ehkä tarkoitan telkkarin eteen istuttamista että voin itse tehdä jotain muuta)

Jäädä työelämästä pois liian pitkäksi aikaa

Siirtää lapseen materialistisia puoliani

Äitinä haluan ehdottomasti:

Jaksaa käydä leikkipuistossa, kirjastossa, museossa, lähimetsässä, merenrannalla

Kannustaa lasta ihmettelemään ja tutkimaan maailmaa

Opettaa lapsesta huomaavaisen mutta rohkean

Yllättyä joka päivä siitä miten mahtava meidän lapsemme on

Ottaa isän aktiivisesti mukaan vanhemmuuteen

Negatiivisten asioiden lista on paljon pidempi kuin positiivisten. En siis tarkalleen vielä osaa sanoa millainen äiti haluaisin olla mutta tiedän paljon (enemmän kuin muistin listata ylle) asioita joita en halua olla tai tehdä. Tällä hetkellä siskon poikani on minusta maailman mahtavin 3-vuotias. Hän on äärettömän utelias, liiankin rohkea, hauska ja ajattelevainen ja muutenkin oikein kelpo ihminen. Ja kuitenkin siskonikin tekee asioita joita en itse haluaisi tai ajatellut tehdä äitinä. Mutta niistä huolimatta toivoisin pystyväni kasvattamaan oman lapseni yhtä hyvin kuin siskoni on jo tähän mennessä onnistunut.

Vauvan vaatteita!

Päädyin viime perjantaina Nextin verkkokauppaan Mean houkuttelemana. Olin kyllä käynyt viimeksi kesällä Tallinnan reissulla siellä mutten tajunnut miten söpöjä vauvanvaatteita siellä on. Toisaalta, silloin en ihan ehkä ollut valmiskaan ostamaan läjäpäin kun mielessä pyöri pelko että mitä jos meneekin kesken. Nyt ilmeisesti olen ihan valmis ostamaan ja vaikka mitä kivaa. Isompien (+3-v.) lasten vaatteisiin olin kyllä vähän pettynyt. Pojille olin löytävinäni vaikka mitä kivaa (mm. tuo Superstar-mallisto) mutta työtille oli vaan kaikkea söpöä. No, onneksi vielä ei tarvitse vaatettaa kuin se vauva.

Paketti tulikin jo tänään mutta en nyt viitsi tässä iltavalossa räpsiä tulleista vaatteista kuvia. Nämä siis kuitenkin tilasin:

Bodyt on pienimmässä koossa (50 cm) samoin nuo harmaa-vaaleanounaiset yöpuvut, unisex-yöpuvut ovat kokoa isommat (56 cm) ja alin asu oli pakko ostaa vaikka sitä oli enää jäljellä 62cm:senä. Mutta kyllä ne kaikki tosi pieniltä näytti. Näiden tilaamisen jälkeen rupesin haaveilemaan muutamasta nörttibodysta mutta siitä enemmän joskus muulloin.

Selvää on että kaikennäköiset eläinkuosit vetoavat. Samoin kuvioilla tehdyt "pilkut". Nyt olisi hyvä varmaan hankkia yksivärisiä puolipotkareita ja muita yksivärisiä vatteita jottei mene kovin levottomaksi. Tallinnasta kun ostin valasta ja taloja.

Niin ja niitä unisex-värejä lisää! Tuossa kun on jo aika paljon pinkkiä.

Kertomisen vaikeus

Me emme ole kauheasti mainostaneet raskautta. Äidillenihän kerroin tosin vain viikon päästä siitä kun sain itse tietää mutta muille perheenjäsenillekin vasta nt-ultran jälkeen. Sukulaisille ollaan kerrottu vielä hitaammin. Jotenkin olen luottanut että äitini on hoitanut sen puolen, sillä minusta vaan ei tuntuisi kovin luontevalta ruveta nyt soittelemaan läpi edes kummeja kun tapaamisvälitkin ovat todella pitkät. Lähinnä siis minun sukua nähdään juhlissa, joskaan niitäkään ei kovasti ole. Miehen sukua nähdään vähän useammin (vierailevat aika aktiivisesti puolin ja toisin). Silti silloinkaan en oikein koskaan osaa ohjata keskustelua niin että saisin tämän luontevasti ujutettua sekaan. Pitäisi varmaan vaan aina hypätä esiin ja hihkaista "olen raskaana!". Anopille tämä tuntuu olevan ongelma. Hän selvästi haluaisi että juuri me kerromme ja me emme taas oikein ole sitä osanneet. Yksi miehen sedistä perheineen ei siis vieläkään tiedä vaikka muille selvisikin viikonlopun juhlissa - tavalla tai toisella.

Saatan ehkä olla vähän etääntynyt (omista) sukulaisista mutta jotenkin ajattelisin ettei tämä asia ole niin kovin tärkeä joillekin tädeille tai sedille. Tulevien mummojen ja vaarien mahdollisen innostumisen ymmärrän sekä sen ainoan isomummon joka on jäljellä. Mutta en osaa ajatella miten tämä hetkauttaisi muiden maailmaa kovasti.

Tämä tuntuu itsestäkin ihan kummalliselta ongelmalta. Olisi varmaan helpointa lähettää niitä jenkkityylisiä "ollaan raskaana"-kortteja niin saisi asian alta pois.

Yksi syy on se ettei raskaus vieläkään oikein näy. Olin tähän päivään asti varma että vain kuvittelen ettei se näy. Tässähän on puolivälikin ohitettu ja äitiysloma alkaa vajaan kolmen kuukauden päästä. Mutta tänään pääsin testaamaan tätä kun kävin yhdellä vanhalla työpaikalla. Siellä sain kaikille selittää miksi työttömyys muuttuu loppuvuodesta ja joka ikinen jolle sanoin "jään äitiyslomalle" vilkaisi heti uudestaan mahaan. Eli näytän siis vain koko kesän herkutelleelta. Ja päällä oli siis suht kireä t-paita ja kireät äitiysfarkut eikä alla oleva viikonlopun juhlalook.

Melkein tekisi mieli sanoa että sitä vauvamahaa oikeasti odotellaan täällä. Helpottaisi asioita vähän. Voisi jopa istua bussissa niillä raskaana olevien paikoilla hyvällä omalla tunnolla.