Keskiraskauden mietteitä

Äitiysloman alkuun on reilu 10 viikkoa aikaa. Uskomatonta miten nopeasti aika rientää. Tuntuu että ihan hiljattain sain vasta tietää olevani raskaana. Toisaalta siihen on taas tottunut jo aika hyvin. Buffet-pöydässä esimerkiksi muistaa lähes ulkoa mitä saa syödä ja mitä ei. 

Tämä on yhäkin ollut aivan mielettömän helppo raskaus - ainakin heti kun tottui juuri noihin rajoituksiin (ja hei, tammikuussa saa sushia ja lasin valkoviiniä!). Painoa on tullut vain 3 kiloa, mahaa ei vieläkään juuri huomaa (eilen fysioterapiassa totesin että monella minua useamman viikon jäljessä olevalla oli paljon selvempi raskausmaha) ja raskausdiabeteskin on pysynyt kontrollissa ilman ruokavaliomuutoksiakin.

Vauvan pitäisi kuitenkin kasvaa juuri oikealla tavalla ja toissa yönä sain ensimmäisen yhteyden kohtuun. Heräsin käydäkseni vessassa ja kun uni ei tullut heti palattuani sänkyyn päätin hyllytellä vatsamakkaroita muutaman kerran. Hetken päästä tunsin neljä erillistä potkua aivan selvästi. Yksi niistä oli vaimeampi joten epäilen sen osuneen istukkaan. Tulin tästä todella onnelliseksi! Ilmeisesti mahassa siis ollaan elossa... and kicking.

Viime päivinä olen myös miettinyt kovasti sitä millainen äiti minusta tulee. Ympärillä on neljä lähes oman ikäistä, suht pienten lasten äitiä ja olenkin vertaillut mielessäni heitä paljon. On asioita joita en tosiaankaan halua tehdä tai valita kuten he ja toisaalta kaikissa on omat hyvät puolensa. Yhden puolen lisää pohdintoihin on tuonut myös Pamela Druckermanin Kuinka kasvattaa bèbè, jota olen lukenut bussissa.

Äitinä en missään nimessä halua:

Vajota vain äitiyteen

Tehdä lapsesta elämäni ainoan keskipisteen

Aiheuttaa lapselle traumoja

Romuttaa lapsen itsetunnon

Valita helpoimman tavan pitää lapsi tyytyväisenä (tällä ehkä tarkoitan telkkarin eteen istuttamista että voin itse tehdä jotain muuta)

Jäädä työelämästä pois liian pitkäksi aikaa

Siirtää lapseen materialistisia puoliani

Äitinä haluan ehdottomasti:

Jaksaa käydä leikkipuistossa, kirjastossa, museossa, lähimetsässä, merenrannalla

Kannustaa lasta ihmettelemään ja tutkimaan maailmaa

Opettaa lapsesta huomaavaisen mutta rohkean

Yllättyä joka päivä siitä miten mahtava meidän lapsemme on

Ottaa isän aktiivisesti mukaan vanhemmuuteen

Negatiivisten asioiden lista on paljon pidempi kuin positiivisten. En siis tarkalleen vielä osaa sanoa millainen äiti haluaisin olla mutta tiedän paljon (enemmän kuin muistin listata ylle) asioita joita en halua olla tai tehdä. Tällä hetkellä siskon poikani on minusta maailman mahtavin 3-vuotias. Hän on äärettömän utelias, liiankin rohkea, hauska ja ajattelevainen ja muutenkin oikein kelpo ihminen. Ja kuitenkin siskonikin tekee asioita joita en itse haluaisi tai ajatellut tehdä äitinä. Mutta niistä huolimatta toivoisin pystyväni kasvattamaan oman lapseni yhtä hyvin kuin siskoni on jo tähän mennessä onnistunut.