Koska yritän pitää blogin niin anonyyminä kuin mahdollista en voi paljastaa meistä liikaa. Ja useat yksityiskohdathan ovat sellaisia että kun ne ynnää yhteen voivat tutut aika hyvin arvata kuka olen jos tänne eksyvät. Mutta tajusin juuri että yksi asia josta voisin kirjoittaa ovat meidän 2. treffit ikinä. Aika monta vuotta sitten. Menimme nimittäin elokuviin ja sehän on sellainen takuuhelppo toisten treffien paikka kun ekoilla on jo vähän juteltu ja tutustuttu mutta ei olla ihan vielä varmoja riittäisikö juttua toisille treffeille asti mutta halutaan kuitenkin kokeilla ne toiset treffit.
Minulla oli silloin ihan surreaali olo. En ollut koskaan ennen käynyt kahta kertaa kenenkään kanssa treffeillä. En ollut siis seurustellutkaan kenenkään kanssa. Ja tässä oli kuitenkin todella mukavan tuntuinen mies joka halusi käydä jo toisilla treffeillä minun kanssani. Teki mieli huutaa salissa että "katsokaa, tää tyyppi on mun kanssa täällä!". Pidettiin toisia useasti kädestä kiinni ja taisin vähän kietoutuakin siihen. Sitä en valitettavasti muista olisinko uskaltanut lepuuttaa jopa päätä miehen olalle.
Toki oli myös kamalan jännää että tulisiko saliin joku tuttu joka huomaisi että olen siellä jonkun miehen kanssa. Ei tainnut tulla. Tai ainakaan minä en ketään muuta huomannut. Jo näillä toisilla treffeillä oli sellainen olo että tästä voisi tulla jotain. Olin minä kyllä jo ensimmäisten jälkeen täysin ihastunut mutta en uskaltanut toivoa että tunne olisi ollut molemminpuoleista.
Miksi kerroin tämän nyt? Siksi että usein harmittelen että se ensimmäisten vuosien "perhoset mahassa - ehdin kuolla kaipaukseen jo viikonlopussa"-olo on valitettavasti hävinnyt. Mutta siitä huolimatta olen huomannut, että varsinkin tämän yrittämisen ja toivomisen aikana kun tunteet sahaavat vuoristorataa ylös alas, välillä sisällä läikähtää. Tulee sellainen valtavan suuri tunne että hitsit mä rakastan tuota miestä.
Vieläkin välillä mietin että olen tosi onnekas. Että katsokaa mua, tuo mies haluaa olla mun kanssa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti