Kehonkuva

Kävin tänään H&M:llä ostamassa pari uutta äitiyspaitaa. Oikeasti menin etsimään talvitakkia, mutta eihän sieltä sitä mustaa löytynyt oikeassa koossa. Onneksi vihreää oli koossa XL joten pystyin toteamaan sen aivan liian isoksi ja tilaamaan netistä mustan takin.

Sovituskopissa näin varmaan ekan kerran kunnon valossa miltä se oma vartalo nyt näyttää. Ollaan unohdettu syyskuun alun jälkeen kokonaan ottaa mahakuvia ja yleensä tulee vaan nopeasti tarkistettua naama peilistä. Mutta nyt kun sovitteli paitoja niin siinähän se maha oli! Mutta sen sijaan että sovituskoppikokemus olisi ollut traumaattinen ja epämukava niin katselin vain kaikella sympatialla mahaani.

Pitää ehkä selittää miksi se olisi voinut olla myös epämukava. Olen yläasteiän jälkeen ollut ehkä n. vuoden tyytyväinen vartalooni. Ja sekin vain siitä syystä että olin laihduttanut 22 kiloa. Kaikki muut vuodet elämästäni olen toivonut olevani jossain muussa vartalossa tai tarpeeksi sinnikäs tekemään asialle jotain. Joten olen oikeasti nauttinut koko raskausajasta. Kerrankin saan olla tällainen. Oikeasti on suotavaa että juuri nyt en ala laihduttamaan hysteerisesti, joskin on myös suotavaa etten kerää hirveästi lisäkiloja. 

Neuvolan mittausten mukaan kiloja on muuten tullut vain 4,7. Kotimittaukset aloitin kuukautta aiemmin joten oletin niiden kertovan kiloja tulleen enemmän, mutta koska otan ne joka maanantaiaamu juuri herättyäni ja ennen aamiaista niin ne antavat tulokseksi myös vain +4,5 kg. Eli ei siis aivan hirveä painonnousu näin raskausviikolle 31 mennessä.

Pointti siis oli, vielä pari kuukautta saan olla juuri tällainen. Eikä alkuvuodestakaan ole vielä hyvä aloittaa hurjaa painonpudotusta jottei se vaikuta maidon laatuun tai määrään. Tosiaankin aion nauttia siitä ettei tarvitse kokea morkkista omasta vartalosta!

Sushihimo (ja paljon muuta asiaa)

Yhäkin tekee mieli sushia. Tällä viikolla erityisesti. Viimeksi kun asiasta kirjoitin niin sain kommentin ettei sushi ole kiellettyä raskausaikana. Ja kun sitten googlailin asiaa niin eihän se olekaan! Raaka kala ei ole THL:n kiellettyjen listalla ja muutamille on neuvolassakin annettu lupa syödä sushia. 

Silti se epäilyttää jotenkin. Ja kun se ongelma ei ole pelkästään se raaka kala vaan myös merilevä (jodipitoisuutta tuskin saa selville), inkivääri (kiellettyjen listalla) ja soija (runsassuolaista, vaikka olen minä kyllä sitä riisin sekaan kotonakin laittanut). Varmaan hirveän helposti pystyisin vakuuttelemaan itselleni että ei se yksi kerta näin pitkällä raskaudessa voi vahingoittaa vauvaa kovasti. 

Nyt lähinnä uteliaisuudesta seuraan että jaksanko vielä 2.5 kk vai annanko himolle periksi. Ja sitten aloin jo miettiä mikä on Kättäriä lähin sushi-paikka jonne lähettää tuore isä hakemaan helpotusta tuoreelle äidille.

* * *

6. neuvola meni ihan rutiinilla. Mitään uutta ei selvinnyt (eikä ollut edes oma terveydenhoitaja), mitään apua ei keksitty puutuviin sormiin (muuta kuin synnytys) eikä mikään ole hälyttävää. Sokeriarvoja seuraillaan oman th:n kanssa, virtsanäyte oli samanlainen kuin yleensäkin (proteiini vihertää aavistuksen verran eli merkintä -/+), sf-mitta kulkee keskiarvokäyrällä ja sydänäänet kuuluivat hienosti (160-170). 

Vähän täällä jo lasketaan päiviä äitiyslomaan vaikka teenkin töitä vaihtelevalla tahdilla. Syysloman jälkeenkin oli kolme ylimääräistä vapaapäivää mutta nyt ensi viikolle tuli sitten 4 päivää töitä. 

Sain vihdoin myös haettua äitiysrahaa vaikka juuri tämän työtilanteen takia pitikin soittaa Kelaan ja pyytää puhelimessa apua mitä mihinkin ruutuun ruksataan tai kirjoitetaan. Oli helpottavaa kun oli langan päässä joku joka laski asiat ja vakuutti että näin se kannattaa hakea. 

Mies muuten haluaa lähes joka ilta kokeilla tuntisiko liikkeitä ja laittaa käden mahalle. Lisäksi hän ei enää mene hiljaiseksi kun pyydän jatkamaan hölmöjäkin höpötyksiä jotta sekin ääni tulee vauvalle tutuksi (minä nyt puhun paljon töissä ja noloa kyllä yksin kotonakin mutta mies on hiljaisempaa tyyppiä). Muutenkin tuntuu että ollaan päivä päivältä valmiimpia ja innostuneempia vauvan syntymästä.

Nimiasia tosin on vielä ihan auki. Minulla olisi pari suosikkiehdotusta mutta mies ei ole ehdotellut omiaan. Saankohan minä siis päättää? Ja mikä tärkeintä, päätänkö sitten oikein?

Syömisen vaikeus

Laitoin sitten viime viikolla viestiä terveydenhoitajalleni noisat sokeriarvoista. Ohjeeksi sain noudattaa ruokavaliota tarkemmin, liikkua enemmän ja raportoida joka viikko arvot. Jos nämäkään keinot eivät parin viikon päästä ole auttaneet sokeriarvoja pysymään ruodussa niin sitten saan lähetteen diabeteshoitajalle. 

Helppo homma. Ainakin sitä ruokavaliota olen nyt viikon noudattanut tunnollisesti ja lipsahtanut vain kahdesti herkuttelemaan (pulla yhtenä päivänä, pannari toisena). Viikonloppuna tuli liikuttuakin todella ahkerasti. Mutta se on hyötyliikunnan lisäksi näin arkena vaikeaa kun yhtään ei huvittaisi iltaisin mennä pimeään ja märkään ulkomaailmaan omalta kotisohvalta.

Toinen minkä kanssa olen tuskaillut oli ohje huolehtia ettei aamupaasto veny yli 10 tunnin. Meillä syödään iltapala klo 22 ja sitten hissukseen mennään nukkumaan (usein nukahdan vasta joskus klo 23). Jolloin aamupala pitäisi syödä ennen klo 8 jotta paasto ei venähtäisi. Arkena tämä onnistuu ihan hyvin oli minulla töitä tai ei, mutta viikonloppuisin olisi ihan nukkua vielä 8 jälkeenkin ja usein heräämmekin molemmat vasta joskus klo 9. Mutta onneksi nuo aamupaastoarvot eivät ole vielä nousseet yli 5.5 joten sain terveydenhoitajalta luvan myös nukkua pitkään vielä kun voin. Ohje oli vain mitata sitten niinä päivinä kuin paasto on ollut 8-10 h.

Viime viikolla oli yksi ihan kauhea yö. Vatsaa kiersi ja kaikki asennot (kumpikin kylki ja selällään) olivat tosi huonoja. Sain nukuttua 2 tunnin pätkissä joiden välillä ramppasin vessassa kunnes tajusin mennä sohvalle puoli-istuvaan asentoon klo 4 jossa sainkin sitten nukuttua klo 7 asti. 

Ajattelin ihan että se on menoa nyt, hyvästi kunnon yöunet ja hyvät asennot. Mutta seuraavana yönä nukuinkin ihan hyvin. No parempi niin. Sama tunne tosin palasi eilen illalla ja päässäni rupesi raksuttamaan. Kumpanakin päivänä olin syönyt maa-artisokkakeittoa. Asiaa googlailtuani luin ettei sen inuliini (jonka, ironista kyllä, pitäisi auttaa diabeteksessa) sula mahassa  vaan saattaa aiheuttaa ruoansulatusongelmia. Ihan sata varma en toki diagnoosistani ole mutta yhtään ei tee mieli testata kolmatta kertaa! Ilmeisesti seuraavan kerran kannattaa kyseistä herkkua syödä vasta raskauden jälkeen.

Ostoksia ja raskausdiabetesta

Edistystä taas. Sain tänään harvinaisen autonkuljettajan (ja siis auton alleni) ja haimme tulevaan vauvan huoneeseen vihdoinkin sen lipaston (on muuten viidessä eri painoisessa paketissa ja hirveän pahalta tuntui kun ei voinut/annettu osallistua kantamiseen ja toisaalta autoon ei olisi enää mahtunut kolmatta henkilöä), ammeen ja äitiyspakkauksen! Keskiviikkona haetaan sitten pinnasänky. Myös vaunut olisin halunnut hakea tänään tai keskiviikkona mutta niiden nykyinen omistaja ei olekaan ihan vielä valmis niistä luopumaan. Ja meilläkään kun ei ole niille vielä käyttöä, niin ei haittaa.

Hirveästi tekisi mieli kasata se lipasto (rakastan huonekalujen kasaamista) mutta ehkä on parempi että odotan miestä. Painavin laatikko kun painaa 33 kiloa eikä ole varmaan ihan hyvä idea ruveta niitä nostelemaan. Vaikkei kukaan olekaan sanonut minulle topakasti "Tästä hetkestä eteenpäin et saa enää nostella/kantaa mitään XX kiloa painavampaa". Tällaisen lauseen siis oikeasti tarvitsisin. Äitiyspakkaukseenkaan en ole halunnut sukeltaa ennen kuin mies pääsee kotiin, vaikken uskokaan sen olevan hänelle niin suuri juttu.

Nyt on muuten maha jo alkanut näkyäkin. Taisi hyvä ystävä kommentoida siitä jo muutama viikko sitten. Silloin olin tosin sitä mieltä että kai hän nyt huomaa kun on ollut mukana odottamassa alusta asti. Mutta viimeisen viikon aikana maha tuntuu kasvavan silmissä. Lisäksi vauvan liikkeet tuntuvat jo monta kertaa päivässä. Eilen sillä oli oikein superhepulipäivä. Koko ajan liikkeessä. Mies vaan ei ole vielä tuntenut niitä. Perjantai-iltana yritin sanoa että koittaisi nyt jaksaa katsoa mahaan päin, liikkeet oikein näki, mutta aina käänsi sopivasti katseen pois. Ja asento oli sen verran epämukava selälle etten ole viitsinyt sitä uusia. Sängyssä selällään maaten ne tuntuvat vaimeampina eivätkä vissiin näy juuri lainkaan.

Kyllä, selällään pystyn yhä nukkumaan mutta se alkaa tuntua epämukavammalta tai ainakin käännyn siitä helpommin kyljelle kuin vielä pari viikkoa sitten.

Sokeriarvot ovat nousussa. Vähän toivon että herkuttelujen lopettaminen ja vähän paremmin diabetes-ruokavaliota seuraaminen auttaisi. Mutta perjantaina ne säikäyttivät pahasti. Mittasin siis vuorokausikäyrän toista puoliskoa (päivällinen ja iltapala). Olin syönyt ihan lautasmallin mukaan kanakastiketta lounaaksi mutta välipala tosin lipsahti mysliin (ei sekään ennenkuulumatonta). Sitten kun reilut 2 h välipalan jälkeen mittasin ateriaa edeltävän arvon niin se oli 5.7! Ja toisaalta taas tunti päivällisen jälkeen enää 5.1. Ja sama toistui illalla (mussutin kyllä karkkia mutta siitäkin oli kaksi tuntia) eli ennen iltapalaa mittari näytti 7.6! Ja iltapalan jälkeen 6.0.

En kyllä saanut mistään selville mikä arvo pitäisi olla noissa ennen ateriaa mitatuissa. Ohjeissanikin puhutaan vaan aamupaastosta ja olen ymmärtänyt sen niin ettei ennen ateriaa ole mitään paastoarvoa (paitsi tietysti ennen aamupalaa). Vai onko? Ja ohjeissa käsketään myös ilmoittaa vain jos aamupaastoarvo tai aterian jälkeinen arvo ylittää viitearvon. Eli en ilmoittanut näitä vielä terveydenhoitajalleni vaikka tuo 7.6 onkin ihan järkyttävä. 

Nyt kuitenkin päätin että viimeisen 3 kuukautta teen ihan mitä vaan jotta en joudu piikittämään insuliinia. Ei se piikittäminen minua ahdista vaan se tunne että olen ihan itse tämän aiheuttanut vaikka onhan se totta että raskausdiabetes voi tulla hoikille ja hyvinvoivillekin. 

Hurraa!

Viime päivinä tuskaa on tuottanut jälleen kerran äitiysvaatteet. Minulle menee vielä aika moni viime kevään paidoista ja onneksi löysin Noppies-farkut joista koko 33/34 mahtuu ihan hyvin. Mutta syksy/kevättakki alkaa olla aika pinkeä (ja hassusti se kinnaa enemmän rintojen kohdalta kuin mahasta).

Viime viikolla sitten kävin siinä yhdessä äitiysvaateliikkeessä jonka tiedän myyvän vaatteita myös näin isokokoisille (huijaan, ne farkuthan on juuri ostettu siitä toisesta liikkeestä) kyselemässä takkeja. Ja saatavilla oli vain talvitakkeja! No en tosiaankaan vielä tarvitse untuvatakkia. Plus että kaupassa olleissa takeissa oli ihan kiva ajatus (poistettava etupaneeli ja kaksi vetoketjua jolla takin saa isommaksi tai pienemmäksi) mutta ne olivat juuri sen ajatuksen takia tosi rumia.

Olin siis ihan varma etten nyt löydä syksytakkia ollenkaan tai joudun maksamaan siitä ihan hirveästi. Ajatuksena oli etsiä normaaleista kaupoista todella a-linjaista takkia (joita tiedän ettei sieltä juuri löydy). Kävipä mielessä ne janeausten-mekotkin ja niiden kanssa se juuri rintojen alle ulottuva pieni jakku. 

No, onneksi ei tarvinnut keksiä aikakonetta sillä löysin takin!

Tämä löytyi (jos ei se kuvasta näy) H&M:n äitiysosastolta hintaa 39.90! Ja sen pitäisi mennä siihen asti kunnes pitää löytää se talvitakki. Miten voikin pieni ihminen (tai siis koko ajan kasvava) tulla näin iloiseksi takista joka on vielä ruman värinen?

(Fiksu olisi tietysti tarkistanut nettisivuilta että takkia on saatavilla myös sinisenä mutta loppujen lopuksi kyseessä on n. 1 kk:n takki joten en jaksa juuri välittää sen väristä)