Mitä meille kuuluu?

Maanantaina on tulossa 3 kk neuvola. Käytiin tässä välissä yhden ekstrakerran vaa'alla 2 kk neuvolan jälkeen kun painoa oli tullut "vain" 355 gr kahdessa ja puolessa viikossa. Ekstrakerralla vaaka sitten näytti 4950 gr eli painoa oli tullut tällä kertaa 460 gr kahdessa ja puolessa viikossa. Meitä siis ei määrätty mihinkään painokontrolliin mutta kun terveydenhoitaja rupesi 2 kk neuvolassa puhumaan takamaidosta ja imetyksen tehostamisesta niin minä panikoin vähän ja tehostin sitten.

Mutta ilmeisesti meillä vaan on hoikka tyttö sillä kaikki muut terveen ja tyytyväisen vauvan kriteerit täyttyvät: virkeä, hyväntuulinen ja tarpeeksi märkiä vaippoja. Kakkaaminen tosin muuttui rotarokotteen saannin jälkeen. Ennen kakkavaippojakin tuli n. 3 päivässä, nyt on monen päivän välejä. Pisin väli taisi olla viime viikolla ma-la. Normaaliahan tämäkin on mutta meiltä vaan kestää tottua.

Tällä hetkellä pituus on 59 cm ja paino 4950 gr. Ja maanantaina onkin tosiaan sitten jo 3 kk neuvola. Vähän hirvittää ne rokotteet ja se että kun neuvola on aamulla niin joudun koko pitkän päivän olemaan vauvan kanssa kahdestaan jos onkin itkuinen tai kipuinen. Ja siis yksin päättämään milloin on se hetki jolloin annetaan kipulääkettä.

Muutenhan Pikku Myy ei vieläkään ole aivan lempinimensä veroinen. Todella tyytyvinen ja nauravainen ja itkee vain syystä. Paitsi sillä rotarokoteviikolla joka oli yhtä tuskaa. Maanantaiaamuna sai rokotteen ja maanantai- sekä tiistai-ilta meni huutaessa. Muutenkin vauva oli herkempi itkemään ihan yllättäen pitkin päivää. Perjantaiaamupäivällä sitten nukahti kanssani sänkyyn ja nukkui siellä suurimman osan päivästä jonka jälkeen illalla tuli aivan järkyttävän valtava löysä kakka vaippaan (onneksi mies oli jo ehtinyt kotiin). Kokonaisuudessa rotarokotteesta mahdollisia erilaisia oireita podettiin viikon verran, ja sekin oli jo tarpeeksi raastavaa.

Muuten ollaan tehty kaikenlaista kivaa ja jännää; käyty kahvilatreffeillä muiden tammikuussa syntyneiden vauvojen ja äitien kanssa, matkattu kaksi kertaa junalla etäisovanhempien luo, käyty vauvakinossa ja vauvahieronnassa, ilmoittauduttu toukokuussa alkavaan vauvauintiin. Lauantaina olisi tarkoitus mennä Lapsimessuille jos minun flunssani vaan helpottaa tarpeeksi.

Kätilöopiston sairaalan osasto 9 (perheosasto)

Nyt ajattelin kirjoittaa postauksen jonka itse olisin toivonut löytyvän kun tammikuussa etsin tietoa kyseisestä osastosta. Siis ihan oikeasti, Kätilöopiston sairaalan sivuilta en tätä tietoa löytänyt eivätkä minun synnyttäneiden osaston kaikki kätilötkään osanneet kertoa kovin tarkasti paikasta vaikka samassa talossa oltiin. Yömyöhällä viimeisenä iltanani sitten vuorossa sattui olemaan kätilö joka osasi kertoa minulle perheosastosta.

Eli synnytyksen jälkeenhän Pikku-Myy vietiin suoraan lastenosastolle ja minä ehdin nähdä hänet oven suulla matkalla sinne. Ilmeisesti vauva oli sen verran kipeä etten saanut edes koskea häntä vaikka minun lääkityn pääni mielestä hän näytti ihan kunnossa olevalta, tiukasti kapaloillulta, täydelliseltä pikku ihmiseltä.

Joten meidän yhteinen sairaala-aikamme kului minulla synnyttäneiden osastolla ja Pikku-Myyllä lastenosastolla kerrosta ylempänä. Toki minun aikani kului lähinnä siihen että söin ruoat ruoka-aikaan, lypsin/pumppasin maitoa ja yritin aina ehtiä joka syötölle ylös antamaan kasaan saamani oman maidon ja luovutusmaidon vauvalle. Ja vaihtamaan vaipan ja nukuttamaan. Ja sitten olikin taas minun ruoka-aikani (ja ensimmäisinä päivinä myös antibioottitippa-aika tai verikoeaika tai joku muu syy mennä omalle osastolle). Suihkussakaan en ehtinyt joka päivä käymään.

Pikku-Myyhän syntyi juuri ja juuri sunnuntain puolella ja maanantaina minulle taidettiin ensi kerran sanoa että saattaisin kotiutua keskiviikkona mutta vauva ei. Johon sanoin että yksin en suostu lähtemään (sillä meillä ei ole autoa ja ajatus siitä että keisarinleikkauksesta toipuvana joutuisin kulkemaan päivittäin julkisella kodin ja sairaalan välillä tuntui aivan liian rankalta). Joten minulle mainittiin että tietysti ei, voisimme siirtyä perheosastolle jossa Pikku-Myy olisi potilas ja minä vieras. Ja enempää siitä ei taidettu silloin kertoa mutta jo tämä riitti minulle sillä hetkellä. Olisimme vihdoinkin samassa paikassa!

Mutta seuraavana päivänä, tiistaina, kun minulle sanottiin yhä varmemmin että kotiutuisin huomenna, olisin halunnut lisää tietoa. Koska sitä ei löytynyt niin tälle postaukselle on selvästi tarve. Perheosasto tosiaan tarkoittaa että vauva on yhä potilas (toki parempikuntoinen kuin lastenosaston potilaat). Vauva siirretään ihan normaaliin potilashuoneeseen. Meidän huoneessa oli oma wc/suihku, vaipanvaihtopöytä, nojatuoli ja sairaalasänky minulle (huone siis taisi vastata synnyttäneiden osaston perhehuonetta). Myös mies sai yöpyä siellä mutta patjalla lattialla. Osastolla on useampi näitä huoneita ja käsittääkseni yhdessä on kaksikin sänkyä. Vanhemmat tuovat omat henkilökohtaiset tavaransa ja vaatteensa (sekä tarvitsemansa lääkkeet), vuodevaatteet ja pyyhkeet saa tosin sairaalan puolesta. Vauvan/lapsen saa yhä pukea sairaalan vaatteisiin ja hän saa tarvitsemansa lääkityksen ja hoidon - potilas kun on. Pyykit laitetaan huoneessa olevaan pyykkisäkkiin ja roskat viedään itse osaston huoltohuoneeseen.

Osasto itsessään on pohjapiirrokseltaankin samanlainen kun synnyttäneiden osasto: on kanslia jossa valvoo yksi hoitaja yötä päivää, on maitohuone (joka oli tosin isompi kuin minun synnyttäneiden osastolla ollut) ja samanlainen keittiö. Jossa tosin ei ole henkilökuntaa vaan ruoat pitää tuoda sinne itse (jos ei halunnut syödä kahviossa tai henkilökuntaravintolassa) ja lämmitysvälineenä oli vain mikro. 

Osastolla kuitenkin hoitovastuu vauvasta siirtyy henkilökunnalta perheelle mutta apua saa tarvitessaan. Soittokelloa saa soittaa vain jos vauvalla on hätä. Jos haluaa poistua osastolta pitää vauva jättää kansliaan hoitoon (aivan kuten synnyttäneiden osastolla). Ja jos ei ole omassa huoneessaan pitää ovi jättää auki jotta hoitaja tietää että siellä ei ole ketään.

Osastolla oli muutama muukin perhe samaan aikaan mutta he viettivät tiiviisti aikansa omassa huoneessaan (kun me taas söimme ruoat koko perheen kanssa siellä ruokailutilassa) ja näin heitä vain vilaukselta. En siis pysty sanomaan miksi he olivat siellä. Me olimme siellä sen takia että Pikku-Myyllä oli ruokinnan tukena vielä nenämahaletku vaikka valtaosa (ja torstaista eteenpäin kaikki) ruoka menikin pullolla. Lisäksi koska olimme olleet eri osastoilla, niin syötön ja vaipanvaihdon lisäksi emme olleet hoitaneet vauvaa ja perheosastolla opettelimme hoitajan kanssa mm. kylvetyksen ja navan puhdistuksen. Eli yksi syy siihen että päädyimme perheosastolle oli se että Pikku-Myy on meidän esikoinen.

Meidän visiitti kesti lopulta kaksi päivää, sillä myös Pikku-Myy kotiutui perjantaina vaikka vielä torstaiaamuna hoitaja epäili meidän viettävän osastolla viikonlopunkin. Tivasin sitten saman päivän lääkärinkierrolla että mikä on meidän esteenä kotiutua kun Pikku-Myy alkaa vaikuttaa täysin toipuneelta ja olin aivan varma että vaikkei imetys vielä sujunutkaan niin edes korvikkeella selviäisimme. Joten lääkärikin oli sitä mieltä että voisimme päästä perjantaina kotiin.

(En ole varma olisimmeko kotiutuneet vielä silloin ellei äitini, kätilö, olisi ollut myös paikalla näyttämässä että kyllä me tukea saadaan jos sitä tarvitaan vielä kotonakin. Lisäksi miehenkin läsnäolo varmasti auttoi.)

Myös perheosastosta jäi todella hyvä mieli. Vaikka 8 päivää sairaalassa on aivan liian pitkä aika niin hoito mitä saimme oli ensiluokkaista. Toivottavasti sairaalaa ei lakkauteta ja saan synnyttää myös seuraavan lapseni siellä.

Kiitos Kätilöopiston sairaala!

Asiaa maidosta

Myy täyttää huomenna 5 viikkoa. Viikot menevät hirveällä vauhdilla. Mieheni palasi töihin maanantaina ja minä totesin että hyvin me pärjätään kotona. Okei, aina ei pääse vessaan silloin kun haluaa tai juuri kun olen laittamassa iltaruokaa alkaa kuulua vaatimuksia että ensin pitäisi Myy ruokkia. Mutta ollaan käyty kahdestaan shoppailemassa (ja sillä kaipaamallani sushilla!) ja 2 tunnin vaunulenkeillä. Sitten ollaan otettu päiväunia vierekkäin ja päällekäin. 

Myy on todella helppo vauva. Vaikka yhtä ihana olisikin vaikka olisi vähemmän helppo. Viime yönä yllätti ja säikäytti minut vetelemällä 4,5 tuntia unia yhteen putkeen. Varsinkin kun oli syönyt tunti ennen nukkumaanmenoa. Siis 5,5 h syöttöväliä!

Laitokseltahan kotiuduttiin ohjeena herättää yölläkin 3 tunnin välein syömään (sekä saatiin tarkat ml määrät kuinka paljon syöttää ja jotenkin se syöttöjen kirjaaminenkin jäi ainakin viikoksi päälle) joten siitä syystä on hankala antaa toisen nukkua niin pitkään ja paljon kuin haluaa. Mutta onhan niistä ajoista jo selvitty. 

Imetyksestä pitikin kirjoittaa. Ansaitsisi melkein oman postauksen mutta menkööt tässä. Myyhän söi sairaalassa neljä ja puoli päivää luovutusmaitoa, sekä nenämahaletkulla että pullosta. Olen muuten aivan äärettömän onnellinen ja kiitollinen ett Kätilöopistolla keskoset ja muut erityishoitoa tarvitsevat vauvat joiden imetys ei ole itsestäänselvyys saavat luovutettua maitoa eikä korviketta (ja saa korjata jos tilanne onkin että kaikissa Suomen synnytyssairaaloissa asia on jo näin). Silti minulle oli äärettömän tärkeää että heti kun oma maito riitti niin sitä syötettiin vaikka se tarkoittikin pari yötä tiivistä pumppaamista, päivistä puhumattakaan.

Olen lukenut muiden tarinoita joissa ei ilmeisesti ole itsestäänselvää että sektion, lastenosastojakson ja antibioottikuurin jälkeen imetys onnistuisi. Joten vielä onnellisempi olen siitä että meillä se onnistui. Saatetaan olla vain onnekkaita. Tai sitten syynä oli tosiaankin nännien ärsytys viimeisten raskausviikkojen aikana. Tai se leijonaemotila jossa olin oikeastaan heti leikkauksen jälkeen. Päätin että hän menee edelle (ehkä vähän liiankin kovasti, sillä oma haavani tulehtui ja sain uuden antibioottikuurin kotiutuessani) ja teen kaikkeni. Ja olinkin niin virittynyt etten juuri tuntenut kipua kahteen päivään ja halusin ponkaista sängystä ylös niin pian kuin mahdollista (puhumattakaan siitä etten nukkunut heräämössä tai osastolle päästyäni vaan ensimmäiset kahden tunnin nokoset otin kello 14 päivällä eli 13 tuntia leikkauksen jälkeen).

Kotiutumisaamuna sairaalassa tosin piti vakuutella itselleni että vaikkei imetys meiltä ikinä onnistuisi niin en olisi sen huonompi äiti. Ja vaikka maitoni tyrehtyisi ja Myy eläisi korvikkeella niin hän ei olisi sen huonompi vauva. Silti haluaisin kannustaa kaikkia sektioäitejä (lastenosastovauvoineen) yrittämään niin kovasi kuin oma kantti antaa. Ja toisaalta olemaan armollinen jos asiat eivät mene niin kuin alunperin toivoi.

Neuvolassa käyty

Pikku-Myy kävi eilen ihan neuvolan rakennuksessa asti puntarilla ja mittanauhan päällä. Syntymäpainohan oli 2825 g ja kotiinlähtöpaino hienot 2805 g (no kun ruoka oli tullut suurelta osin nenämahaletkulla). Kotikäynnillä 21.1. paino oli hienot 2990 g. Ja eilen mahtavat 3260 g!

Pituutta ei oltukaan mitattu syntymän jälkeen (49 cm) ja sekin oli eilen 50,5 cm!

Näiden lisäksi iloa toi minulle kertoa että kahden viikon takaisten ongelmien jälkeen Pikku-Myy on ollut viimeiset kaksi viikkoa täysimetetty ja viimeisen viikon ajan lapsentahtisesti.  

Enempää ei tarvitse kai edes pyytää?

Pikku-Myy netissä

Päätimme miehen kanssa yhteistuumin että emme halua julkaista Pikku-Myyn kuvia myöskään minun Facebook- tai Instagram-tililläni. Emme myöskään ole julkaisseet kyseisissä paikoissa hänen oikeaa nimeään ja kovasti toivomme ettei yksikään ystävistäni vahingossa niin tee. Yksityisviesteissä olen levitellyt nimeä sillä sitä pohdittiin jo raskausaikana ja se päätettiin 13.1.

Mutta miksi ei kuvia? Ihan vaan sen takia että toinen on tällä hetkellä 2 viikkoa ja 2 päivän ikäinen. En halua luoda hänelle some-identiteettiä johon hän ei ole itse päässyt vaikuttamaan. En myöskään halua että hän isompana löytää omia kuviaan netistä. Minusta hänellä on oikeus, sitten kun se hetki tulee, itse päättää millainen persoona hän haluaa olla somessa ja muualla netissä.

En niinkään ole huolissani pedofiileistä tai identiteettivarkaista tai muista vaaroista. Ehkä tämä kulkee samassa linjassa sen kanssa että Pikku-Myytä ei kastettaisi vaikka mieheni yhä kuuluisikin kirkkoon. Myös uskonnollinen vakaumus on mielestäni asia josta jokaisen tulisi itse päättää kun on siihen kykenevä. Eli jos Pikku-Myy haluaa yläasteella käydä uskonnontunneilla tai osallistua rippikouluun aion vain ja ainoastaan kannustaa häntä siihen vaikken itse jumalaan uskokaan.

Mutta koska halusin jakaa teille jonkun kuvan niin tässä on Pikku-Myy alhaalta päin.

Raskausdiabeteksesta, maidosta ja kiloista

Maidon heruminen käynnistyi minulla muuten heti samana päivänä kun Pikku-Myy syntyi. Kätilöni oli riemuissaan sillä eihän tuo aina tapahdu heti kun kyseessä on keisarinleikkaus. Kerroin sitten että diabeteshoitajani oli antanut minulle vinkiksi aloittaa nännien ärsytys raskausviikolla 38 ja olinkin sitä tehnyt, joskin vähän freestylenä. Vasta silloin 8.1. kun halusin kokeilla kaikkea mahdollista googlasin oikeat otteet. Joka tapauksessa kätilö sanoi että hän vie riemulliset terveiset diabeteshoitajalle kun lypsin itsestäni n. 8 ml maitoa Pikku-Myylle heti ekana päivänä.

Viimeiset päivät sairaalassahan syötimme vain minun pumppaamaa omaa maitoa ja jääkaappiin taisi jäädä neljä pulloa luovutettuamaitoa. Miksi sitten sain sen ohjeen? Osittain juuri että maidontuotanto käynnistää ja toiseksi diabeteshoitaja oli sitä mieltä että se saattaa jouduttaa synnytystä jottei se mene kovasti yli ajalle.

Kun pääsimme kotiin niin alitoin diabeteshoitajalleni vielä sähköpostin jossa kerroin sekä Pikku-Myyn painon että sen että itselläni oli kotiin päästyä YKSI ylimääräinen kilo verrattuna raskautta edeltävään painoon. Että sellainen raskausdiabetes ja raskausdiabetesvauva meillä. Vauvaonnittelujen lisäksi sain sitten onnittelut hyvin hoidetusta raskausdiabeteksesta.

No, totuushan toki on se että ei haittaa vaikka laihtuisin 34 kiloa. Eli olen siis yhä kovasti ylipainoinen mutta ainakaan raskaus ei lihottanut minua. Ja toisaalta, imetys taitaa laihduttaa sillä viime päivinä on tullut syötyä herkkua enemmän kuin laki sallii kun ollaan kestitty ainakin joka toinen päivä vieraita. Ja silti minun painoni on laskusuuntainen. Lisätään tähän vielä vähän vaunulenkkejä ja vähemmän vierasherkkuja niin eiköhän ne kilot karise.

Täytyy kyllä myöntää että turhamaisena googlailin äsken kuinka paljon muut ovat laihtuneet imettämällä.

Nimiäiset meidän tyyliin

Olen huomannut että yöimetykset etenkin ovat hyvä hetki suunnitella ja googlailla tabletilla asioita. Joten toissayönä tuli suunniteltua nimiäiset. Tai lähinnä päätettyä että sen sijaan että lainataan vanhemmilta lisää astioita tai mikä pahempi, vuokrataan niitä jostain niin voidaan ihan hyvin käyttää teemaan sopivia kertakäyttölautasia. Kolusin pari nettikauppaa ja nämä kolahtivat eniten:

Aikuisille pitää ostaa yksi Koko-kahvikuppi lisää. Kuohuviinilaseja löytyy äidiltäni lainaan.

Tarjoamiset suunnittelin sitten päivällä:

Salaatti

Kreikkalainen lammaspiirakka 

Kreikkalainen pinaattijuustopiirakka

Kreikkalaiset lihapullat

Kakku (Marsispossulta)

Pikkuprinsessat

Maapähkinäleivokset

Kauralastuja

Kertakäyttöastiat ja pikkuprinsessoihin tarvittavat välineet tilattu joten eihän tässä tarvitse kuin selvittää kiireisimmiltä vierailta mikä päivä sopisi heidän aikatauluun. Ai niin, oman mekon tilasin Bebesiltä sillä tarvitsen sitä ensi lauantaina siskonpojan synttäreille (ja tarvitsin imetysyöpaidan) ja päivänsankarin mekon tilasin toissapäivänä Kappahlista. Oma mekko meni heittämällä oikein ja vaikka se onkin musta niin pidän siitä todella paljon. Vauvan mekkoa vielä odotellaan.

Olen kyllä tällä hetkellä aivan liian koukussa nettikauppohin...