Päätimme miehen kanssa yhteistuumin että emme halua julkaista Pikku-Myyn kuvia myöskään minun Facebook- tai Instagram-tililläni. Emme myöskään ole julkaisseet kyseisissä paikoissa hänen oikeaa nimeään ja kovasti toivomme ettei yksikään ystävistäni vahingossa niin tee. Yksityisviesteissä olen levitellyt nimeä sillä sitä pohdittiin jo raskausaikana ja se päätettiin 13.1.
Mutta miksi ei kuvia? Ihan vaan sen takia että toinen on tällä hetkellä 2 viikkoa ja 2 päivän ikäinen. En halua luoda hänelle some-identiteettiä johon hän ei ole itse päässyt vaikuttamaan. En myöskään halua että hän isompana löytää omia kuviaan netistä. Minusta hänellä on oikeus, sitten kun se hetki tulee, itse päättää millainen persoona hän haluaa olla somessa ja muualla netissä.
En niinkään ole huolissani pedofiileistä tai identiteettivarkaista tai muista vaaroista. Ehkä tämä kulkee samassa linjassa sen kanssa että Pikku-Myytä ei kastettaisi vaikka mieheni yhä kuuluisikin kirkkoon. Myös uskonnollinen vakaumus on mielestäni asia josta jokaisen tulisi itse päättää kun on siihen kykenevä. Eli jos Pikku-Myy haluaa yläasteella käydä uskonnontunneilla tai osallistua rippikouluun aion vain ja ainoastaan kannustaa häntä siihen vaikken itse jumalaan uskokaan.
Mutta koska halusin jakaa teille jonkun kuvan niin tässä on Pikku-Myy alhaalta päin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti