perjantai 2. tammikuuta 2015

Synnytyssuunnitelma

Vielä pari viikkoa tai jopa kuukausi taaksepäin olin aivan varma että heti kun ollaan turvallisilla viikoilla niin toivoisin käynnistystä niin pian kuin mahdollista. Ihan vaan siitä syystä kun on näitä oheisvaivoja (sokerin tarkkailua, kipeä vasen ranne, iskiassärky ja viimeisimpänä raskausmyrkytyksen oireiden tarkkailu). 

No, nyt kun ollaan vain päivin päässä lasketusta ajasta niin kumma kyllä en toivo käynnistystä ollenkaan. Ensinnäkin on sellainen olo että kyllä nämä viimeiset päivät kestää vaikka päällä seisten. Lisäksi haluaisin kokea niin luonnollisen synnytyksen kuin mahdollista, yllättävän vesien menon ja koko homman.

En ole kirjoittanut minkäänlaista synnytyssuunnitelmaa. Enkä ehkä kirjoitakaan. Hirveän vaikea suunnitella jotain sellaista josta ei ole kokemusta. Tietysti voisin kirjoittaa että haluaisin kokeilla kivunlievitykseen ammetta mutta kun ei se takaa että amme huone on vapaana. Voisin kirjoittaa että haluan kyllä epiduraalin, mutta luotan että kyllä sitä minulta kysytään jossain vaiheessa jos vain aikaa on. Haluaisin myös ilokaasu mutta sekin varmasti kysytään. Niin en oikeasti ehkä hahmota mikä pointti synnytyssuunnitelmassa on. Jos olen niin taju poissa tai omissa maailmoissani niin luotan että synnytyksessä mukana olevat pitävät minusta kyllä huolta.

Eilen illalla mittailin taas proteiineja ja verenpainetta. Tikku näytti ihan selvästi proteiineja tasolla +2 mutta verenpaine oli toisaalta hyvin alhainen 114/77 ekalla ja 107/82 tokalla mittauksella (oltiin kyllä käty saunassa). Siinä sitten yritin selvitellä että pitäisikö soittaa Kätilöopistolle. Enkä löytänyt mistään yleispätevää ohjetta siihen pitääkö raskausmyrkytyksestä olla huolissaan ilman korkeaa verenpainetta. Päänsärynhän siitä sain sitten myös. Päänsärky ei ole vieläkään helpottanut joten täytyy nyt aamulla testailla uudestaan ja sitten varmaan soitella Kätilöopistolle. 

Onneksi täällä on kaikki valmista. Tosin sitä luonnollista käynnistymistä toivotaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti