keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uuden vuoden päätöksiä

Sunnuntaiaamuna tehty testi oli negatiivinen. Ei edes vähäistäkään haamua. Mutta silti kuukautiset eivät ole alkaneet. Ja nännit ovat todella arat jo toista päivää. Mutta kieltäydyn heittäytymästä täysillä "entäs jos sitten kuitenkin"-ajatteluun. vaikka vähän mietinkin että mitäs jos olisikin ollut vain tosi pitkä kierto ja mahassa olisi joku joka olisi saanut alkunsa 25.12. Joulupäivänä. Saahan sitä haaveilla.

Joten päätin sitten testata pystyisinkö olemaan tipattomalla ja karkittomalla tammikuun. Haluan jättää kaiken epäterveellisen ja turhan pois ruokavaliosta. Lisäksi aion ihan tosissani kokeilla tiputtaa painoa 10 kiloa syyskuuhun mennessä.

Kokeillaan nyt vielä kevät ihan itsekseen ja otetaan yhteyttä Lapsettomuusklinikalle aikaisintaan kesäkuussa.

Sunnuntaihesarin hedelmällisyysjuttu  sai tilaamaan netistä muutaman kirjan. Twengen The Impatient woman's guide to getting pregnant ja What to expect before you're expecting.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti