Tällaista sunnuntaipuuhaa

Oltiin viikonloppuna miehen vanhempien luona. Siellä 300 km päässä, jossa en halua viettää tänä vuonna joulua vaikka se olisikin vuorojärjestelmässämme vuorossa.  Ihan vaan sen takia jos vaikka synnytys käynnistyisi joulun aikaan.

Viikonloppu oli erittäin rauhallinen kunnes aloin sunnuntaipäivällä epäilemään että housuihin oli valunut vähän lapsivettä (haju oli makea, ei pistävä). Tunnin pähkäilin mitä tehdä ja tietysti googlailin aina niin avuliaita keskutelupalstoja. Mieheltä sitten kysyin että pitäisikö soittaa Kättärille ja kysyä asiasta. En nyt ollut järjettömän huolissani koska ei supistellut ja vauvan liikkeet tuntuivat samanlaisina kuin ennenkin. Tietysti alkuillasta alkava yli 3 tunnin junamatka takaisin Helsinkiin vähän pohditutti.

Kättärillä olivat ihan sitä mieltä että lähde vaan tulemaan näytille. Piti sitten sanoa että en nyt oikein pääse kun olen täällä 300 km päässä. Käskivät sitten soittamaan lähimpään keskussairaalaan ja kysymään sieltä. Tietysti olisin heti voinut soittaa kyseiseen paikkaan mutta jotenkin halusin saada Kättärin kannan asiaan ja lisäksi näin he kirjasivat myös tietoihinsa tämän soittoni "jos vaikka näemme vielä". Maakuntasairaalassa oltiin vähän maltillisempia. Puhelu yhdistyi synnytysosastolle ja siellä hoitaja konsultoi kätilöä. Olivat sitä mieltä että voin tulla mutta että ei kuulosta niin vakavalta ettenkö voisi mennä junalla Helsinkiin ja perillä Kätilöopistolle.

Tietysti kun kerroin anopille tilanteen niin hän ja mies olivat ihan sitä mieltä että lähdetään vaan käymään keskussairaalassa. Anoppi tuli kuskiksi ja ajoimme tunnin matkan puhuen ihan rauhallisesti synnytyksistä ja vauvoista, painoista ja vaikka mistä. Ei mitään paniikkitunnelmaa ja matkalla minua mietitytti että onko tämä nyt ihan turhaa hätäilyä ja erityisesti missaammeko me nyt sen junan johon ehdimme jo ostaa liput.

Perillä menin päivystyksen luukulle ja selitin että olin soittanut aiemmin ja minut oltiin toivotettu synnytysosastolle tervetulleeksi tarkastukseen. Joten hoitaja lähti saattamaan meitä suoraan sinne (olin luullut joutuvani päivystysjonoon mutta sain taas muistutuksen että raskauteen liittyvät asiat otetaan äärettömän vakavasti).

Pumpulipuikolla ottivat näytteen kohdunsuulta ja sitten laittoivat mahan kiinni sykemittareihin. Syke oli ihan kunnossa ja samalla PH-testi näytti negatiivista lapsivedelle. Kuitenkin lääkäri tuli vielä ultraamaan ja totesin että kovasti pää alaspäin oleva vauva treenaa hienosti nielemistä ja lapsivettä on normaalimäärä. Hän oli sitä mieltä että jos kalvoissa olisi reikä niin tuolla vesimäärällä sitä olisi tullut paljon enemmän. Eipäilivät sitten että kyseessä oli juoksevaa valkovuotoa. Tosin lääkäri sanoi että jos sama uusii niin rohkeasti vaan näytille taas. 

Kukaan ei missään vaiheessa torunut turhasta hätäilystä mutta itse ajattelin että jos uusisi niin odottaisin ehkä seuraavaan päivään kun kummallakin tuntui olevan koko ajan kaikki hyvin. Ja varmasti olisin kotona saattanut odottaakin mutta mietitytti tosiaan se junamatka ja mistä pöpeliköstä sitä seuraavaa sairaalaa pitäisi ruveta etsimään jos kaikki ei olisikaan hyvin. Ja muuten ehdittiin siihen junaankin ihan hyvin sillä sairaalassa vietettiin kokonaisuudessa n. 40 min.

Saatiin kuitenkin tämän ekstraultran ansiosta kokoarvioksi jo nyt 1980 gr eli aivan viikkoja vastaava vauva (eikä mikään raskausdiabeteksen lihottama).

P.S. Ei muuten ollut äitiyskortti matkassa mukana kun en minä nyt tiennyt että sitä vielä pitäisi ruveta laukussa kantamaan!