Urakehitys vai perhekehitys?

Pari viikkoa sitten kun aloittelin uudella työpaikalla tajusin että nyt kun en syö pillereitä niin saattaisin oikeasti myös tulla raskaaksi vaikka heti jolloin joutuisin jäämään äitiyslomallekin ennen kuin määräaikainen sopimuksen päättyisi. Yht'äkkiä se kuulostikin huonolta idealta ja päätin luottaa varmoihin päiviin. Laitoin kalenteriinkin sen ensimmäisen arvioidun ovulaation.

Mutta nämä ekat viikot työssä ovat olleet niin rankkoja että olen kyllä alkanut ajatella että ihan sama. Tulkoot vaikka heti. Joinain päivinä jopa herään toivoen että olisin jo raskaana ja jäämässä ihan just äitiyslomalle (niin kuin yksi uusista työkavereistani onkin). 

Tosin tällä stressihormoni määrällä raskaaksi tuleminen ei kyllä varmaan tapahdu tänä vuonna. Eikä varmaan ensi vuonnakaan. Eilen illalla harkitsin erittäin vakavasti irtisanoutumista ja tietysti jos osaisi perheen laittaa ykkössijalle niin se ehkä kannattaisikin. 

Onneksi tänään työtoverit ovat tukeneet niin paljon (niissä töihin liittyvissä asioissa - ei lastenhankinnassa josta eivät mitään tiedä) että tulevaisuus näyttää vähän valoisammalta.

Ja huomenna vahtimaan ihanaa siskonpoikaa pitkästä aikaa.

Tuntemuksia

Eilen illalla alavatsaan sattui. Epäilin sitä menkkakivuksi ja tajusin etten ole seitsemään vuoteen kokenut mitään sellaista. Olin täysin ehtinyt unohtaa että menkat oikeasti voi sattua. Joka oli ihan hyvä sillä olen viime vuosina usein epäillyt yläasteikäisten tyttöjen vain teeskentelevän kipuja.

Luulin että ensimmäisten luonnollisten menkkojen pitäisi alkaa maanantaina mutta tarkistin kalenterista että olen viikon väärässä (tosin kohta alan epäillä myös kykyäni laskea kiertoa). Joten oliko tuntemus siis ovulaatiokipuja jolloin se taas olisi lähes viikon myöhässä?

Jännää. Raskaana en kuitenkaan epäile olevani. Valkovuoto yms muut eritteet ovat kuitenkin vähän vähentyneet. Mutta siis jos tuo oli ovulaatiokipua niin silloin tänään ei olisi ihan paras hetki lisätä siittiöitä seuraan.

Ai miksi ei? No kun mielellään tosiaan pari kuukautta vielä odottaisin ennen raskaaksi tuloa. Eikö olekin kummallista että kun jätetään pillerit pois ja annetaan lapselle lupa tulla niin alkaakin tuntua ettei olla vielä valmiita eikä elämä vielä täysin oikeassa kohdassa.

Onneksi luonto on kuitenkin järjestänyt vanhemmille 9 kuukautta aikaa tottua ajatukseen ja saada elämä juuri oikeaan kohtaan ennen vauvaa joten tulkoot mitä tulee.

Syvältä

Olin ihan varma - ja vähän pelkäsinkin - ettei tänne tule mitään kirjoitettavaa kun ei käytetä ehkäisyä muttei vielä aktiivisesti myöskään yritetä saattautua raskaaksi. Mutta huoli pois, kyllä tästä iloa riittää!

Asiahan on niin että yritin heinäkuussa syödä kaksi levyä putkeen koska en halunnut kärsiä menkoista matkan aikana. No ne himskatithan sitten kuitenkin yrittivät valutella pois koko matkan ajan. Varmaan muu elimistö oli pään mukana päättänyt että syksyllä ei pillereitä enää syödä. Yleensähän moinen temppu on onnistunut ihan hyvin, mm. vuosi sitten kesällä.

No, sen viimeisen levyn jälkeen jälkeen menkat tulivat taas ihan normaalisti ja sen jälkeenhän tässä ollaan oltu ilman pillereitä (perjantaista asti eli viidettä päivää). Tänään sitten ulos tuli jotain venyvää, sitkeää ja verisen ruskeaa. Ovulaatiolima on kyllä sanana tullut tutuksi lapsettomuusblogeista mutta nyt se piti ihan googlata. Mutta kenellä tulee ovulaatiolima 9 päivän päästä mekoista!?!? Itselle olin merkannut kalenteriin 19. päivän mahdolliseksi ovulaatiopäiväksi mutta eihän sitä kierron pituutta mitenkään voi tietää jos on syönyt pillereitä 7 ja puoli vuotta.

Ymmärrän kyllä sen että noin pitkän hormoonaalisen ehkäisyn jälkeen elimistö on aivan sekaisin ja mitä vaan voi käydä mutta kuinka kauan tätä täytyy kestää?!?!

Päätös on tehty

Niin siinä sitten kävi että meillä ei ehkäistä enää. Siihen vaikutti torstain keskustelun lisäksi myös se että kun perjantaina kuitenkin vilkaisin reseptiini niin huomasin että koska terveyskeskuslääkäri oli kirjoittanut sen "365 päiväksi" sen sijaan että sinä olisi tietty määrä levyjä niin kuin YHTS:n aikana niin apteekkari oli sitten kirjoittanut jäljellä-sarakkeeseen "1.10.2013 asti". Joten tuskin tuo 2 kuukautta tekisi suurta muutosta.

Ei uskoisi mutta se olen minä jota on ruvennut jännittämään/pelottamaan/hirvittämään. Koska ihan mahdollistahan se olisi että tulisin raskaaksi just nyt - no ei just nyt mutta kuitenkin. Itse pään sisällä olen ollut koko ajan varma että siihen menee pitkä aika (niin kuin esim. siskolla) mutta yhtä hyvin se voisikin käydä ihan helposti. Jolloin tuollainen toukokuun laskettu aika olisi vähemmän ideaali. Taisin työhaastattelussakin suullisesti luvata sitoutua vuodeksi.

No, onneksi kukaan ei ole korvaamaton. Kuulin eilen testistä jolla tämän voi varmentaa. Laita sormi vesilasiin ja jos pois ottaessa veteen jää kuoppa olet korvaamaton.

Korvaamaton töissä tai ei niin ajattelin että pari kuukautta voisi kuitenkin välttää seksiä niinä todennäköisimpinä ovulaatiopäivinä. Ihan vaan jotta voisi luulla olevansa edes vähän ohjaksissa. Vaikka eihän sitä ole. Ei ole ihan kontrollifriikeimmän hommaa tämä.

Foolihappoa kävin kyllä ostamassa perjantaina. Mitään muita temppuja täällä ei aiota vielä vähään aikaan yrittää. Tulkoot jos on tullakseen.

Torstai

Se on sitten tänään. Olen jännityksellä odottanut tätä päivää tajuamatta että ihan hyvin mies voisi sanoa illalla että ei yritetä vielä. Jotenkin ajattelin että kun tämä päivä koittaa niin asia on sitten päätetty. Mutta minähän annoin deadlineksi tämän päivän. Eli siis iltaan asti. Joten ihan hyvin ehtisin hankkia pillerit vielä huomenna.

Pyörittelin kaupassa jo Kaksplus lehteä käsissäni. Silloin kun hoidin säännöllisesti lapsia opintojen ohella pääsin lukemaan perheiden vauva-lehtiä mutta onneksi en ole sellaisia vielä kotiin ostanut. Mies voisi saada slaagin jos näkisi sellaisen lojumassa lattialla.

Eikä tässä ole tarkoitus alkaa "tekemään lasta" eikä "yrittämään lasta" - joten kaikki turha hössöttäminen ja oheisrekvisiitta on turhaa. Mutta minä haluaisin toivoa lasta. Jos mies nyt sitten illalla sanoo että aletaan vaan. 

Yksi haaveilija - vai kaksi?

Sain toukokuussa hyvän neuvon tuttavalta. Ironisesti raskaana olevalta tuttavalta. Hän neuvoi olemaan tietyn ajan, vaikka nyt juuri sopivasti kesän, puhumatta koko aiheesta miehen kanssa. Ehkä kesän aikana mies tajuaisi kantani, tai vaikka rupeaisi itsekin haluamaan lasta. Tai mikä miesten kohdalla olisi parasta; rupeaisi luulemaan itse keksineensä ajatuksen.

Homma kuulosti paljon vaikeammalta kuin se oli. Ei se nyt mallikelpoinen suoritus kuitenkaan ollut. Omasta päästä ajatus ei lähtenyt mihinkään ja jos joku muu ei aihetta nostanut pinnalle niin sitten itse saattoi. Mutta aika hyvin selvisin. Ja auttoi se omaan päähänkin. Kesä on kuitenkin aika lyhyt aika, tässä tapauksessa 3 kuukautta, joten se ei ole elämässä juuri mitään. Eikä se ole lastensuunnittelussakaan juuri mitään. 

Aikaa vielä lyhensi se että tietenkin pilleritauko heinäkuussa olisi osunut juuri lomamatkalle. Vaikka emme harrastakaan rantamatkoja eikä matkalaukussa ollut edes uimapukua mukana niin silti en halunnut kuukautisia kesken reissun. Joten söinpäs sitten kaksi viimeistä levyä putkeen. Aika lyheni siis vielä viikolla.

Vaikka tarkoitus oli oikeasti nostaa kissa pöydälle (jota meille ei sitten muuten tullut) vasta kesän lopussa, nousi aihe väkisinkin esiin paria viikkoa aiemmin. Ensi vuonna olisi mahdollista päästä trooppiseen maahan mutta jostain muistini syövereistä kaivoin esiin faktan ettei malarialääkitys ja raskaus sovi yhteen. Netistä löysin vain tiedon ettei malaria-alueelle suositella matkustusta raskaanaolevalle (palataan tähän kohta) ja näytin miehelle. Vastauksena en saanut pelkäämääni "Ethän sä silloin ole raskaana." tai "Eihän sulla ole huolta kun ei me olla lasta yrittämässsä" vaan ainoastaan "Mites ne jotka asuu siellä ja hankkii lapsia?". Minun korviin tuo jo kuulosti siltä että tässä ollaan astumassa minun kanssa samaan laivaan!

Tosiaan, se oli vain yksi sivu jossa neuvottiin välttämään malaria-alueelle matkustamista raskaana. Ja moni on sinne siinä tilassa matkustanut ja synnyttänyt ihan terveen lapsen. Uskon kyllä sen. Mutta kun kyseessä ei ole pelkkä malaria. Suku- ja omakohtaisen historian takia en haluaisi kerjätä ongelmia. Enkä myöskään ensimmäisen mahdollisen raskauden kohdalla haluaisi kauheasti testailla miltä tuntuu olla raskaana eksoottisessa maassa. Kaiken lisäksi en tykkää pitkistä lentomatkoista - raskaana tai ei. Joten tämä matka ei ole ollut suunnitelmissa muutenkaan vaikka meitä sinne yritetäänkin houkutella.

Viime viikolla sain sitten töitäkin. 12 kk määräaikaisen sopimuksen! Joten lauantaina saunassa ajattelin että nyt olisi hyvä hetki keskustella. Kerroin miehelle että pillerit sitten loppui. Kerroin myös että oikeastaan viimeisen liuskan jälkeen pitäisi kuukauden ajan käyttää jotain muuta ehkäisyä jotta olisi helpompi sitten ensimmäisten luonnollisten kuukautisten jälkeen määrittää oikea hedelmöittymishetki (mainitsin myös että minun puolestani ei tarvitse, minulle on ihan sama osaako terveydenhoitaja määritellä asian vai ei, eiköhän se mahdollinen lapsi kuitenkin jossain vaiheessa synny). Annoin luvan miettiä asiaa ihan rauhassa mutta vain torstaihin asti. Silloin voisin vielä hankkia lisää pillereitä mutta vain jos yhdessä lyödään lukkoon kuinka monta levyä niitä syödään. Enää en haluaisi epämääräistä joskus-ajattelua.

Mutta siis taaskaan ei tullut tyrmäystä. Oikeasti alkaa vaikuttaa siltä että kohta me jäädään yhdessä odottelemaan haavetta.