perjantai 21. maaliskuuta 2014

Me

Vaikken uskokaan että kukaan kavereista lukee lastenteko/lapsettomuusblogeja niin jouduin poistamaan kyselystä kaikki kysymykset joilla meidät voisi tunnistaa.


Mitkä ovat nimenne? 
- Haaveilija ja Realisti

Kuinka kauan olette olleet yhdessä?
- Reilut 8 vuotta

Miten kauan tunsitte toisenne ennen kuin aloititte seurustelun? 
- Kuukauden

Kuinka vanhoja olette?
- 30 ja 31

Kumman sisaruksia näette enemmän? 
- Minun

Entä lemmikkejä?
- Haaveissa olisi kissa mutta se ei taida terveydellisistä syistä koskaan toteutua.

Mikä tilanne on teille vaikein pariskuntana?
- Välejä ja ainakin minun henkilökohtaista oloa hiertää tämä raskauden tavoittelu, mutta ei se kuitenkaan mikään kriisi meille ole.

Kävittekö samaa koulua?
- Ei

Oletteko kotoisin samasta kylästä? Kaupungista?
- Ei 

Kumpi on älykkäämpi?
- Ehdottomasti mies. En edes yritä esittää muuta.

Kumpi on herkempi?
- Minä

Missä käytte yhdessä eniten syömässä ulkona?
- Todella harvoin käydään Suomessa ulkona syömässä, mutta kaikesta etnisestä pidetään (mm. Wrong Noodle on kummankin lemppari vaikka se onkin pikaruokala). Ulkomailla testataan paikallisia mutta myös aasialaisia, kiinalaisia yms yms.

Kummalla on pahempi temperamentti?
- Minulla, onneksi sekin on aika usein hallinnassa

Kumpi laittaa ruoan? 
- Kumpikin. Minä arkisin ja mies viikonloppuisin. Mieheni on aivan mahtava kokki.

Kumpi on sosiaalisempi?
- Minä

Kumpi on siisteysintoilija?
- Ei kumpikaan mutta minä siivoan enemmän ja mies valittaa minun sotkuistani enemmän.

Kumpi on itsepäisempi?
- Minä

Kumpi vie suuremman osan sängystä? 
- Mies. Mutta mies vastaisi että minä. Usein iltaisin selvitetään missä on sängyn keskikohta ja mietitään mitä väliin voisi virittää jotta olisi mahdotonta toisen tulla toisen alueelle. (Kyllä me nukutaan kylki kyljessäkin usein...) 

Kumpi herää aikaisemmin?
- Minä. Tarvitsen aamulla tunnin aikaa että pääsen ovesta ulos, mies selviäisi vartissakin.

Kummalla on suurempi perhe?
- Miehellä

Saatko usein kukkia?
- Olen saanut ehkä kaksi kertaa kukkia mieheltäni.

Kumpi on mustasukkaisempi?
- Ei kumpikaan

Kuinka kauan kesti, ennen kuin suhteesta tuli vakava?
- Viisi kuukautta

Kumpi syö enemmän?
- Minä

Kumpi pesee pyykit? 
- Minä

Kumpi on parempi tietokoneiden kanssa? 
- Mies (hänen on pakko olla)

Kuka ajaa autoa, kun olette yhdessä?
- Mies (minä inhoan autolla ajamista)

Kumpi on rauhallisempi?
- Mies

Kumpi on eläinrakkaampi?
- Mies

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti