Päänvaivaa on aiheuttanut se että pillerien kanssa kuukautiset alkoivat kerralla, yleensä aamupäivän aikana ja selvästi. No, tällä kertaahan ne alkoivat viiruina vessapaperissa, seuraavana päivänä verenä vessapaperissa ja vasta tänään yhtään mitään on päätynyt siteeseen asti (ja mahakrampitkin tulivat vasta tänään ammupäivällä). Onneksi olin kirjannut myös edellisen kierron tuntemukset ylös (jotta pystyin toteamaan että silloin tiputtelua oli se ensimmäinen päivä) mutta harmi ettei noilta neljältä edeltävältä kierrolta ole yhtä tarkkoja muistiinpanoja.
En siis ole aivan varma minkä merkitsisin kierron ensimmäiseksi päiväksi: maanantain, tiistain vai tämän päivän. Kompromissina merkitsin tiistain kp1:seksi mutta eri lähteitä lukemalla sitäkin voisi vielä pitää tiputtelupäivänä.
No, toivotaan ettei tuollainen päivän heitto haittaa mitään. Tässä kierrossa olisi tarkoitus kuitenkin aloittaa ovulaatiotestaus hyvissä ajoin ja ei kai ne Väestöliiton klinikallakaan ole kiinnostuneita menneistä kierroista päivän tarkkuudella, vai?
Vieläkin mietityttää miksi kierto oli näin lyhyt. Enkö ovuloinut ollenkaan? Onnistuimmeko mahdollisesti jopa hedelmöittämään munasolun joka ei vain kiinnittynyt? Onko elimistö vihdoinkin toipunut e-pillereistä ja alkaako kiertoni normalisoitua? Miltäköhän olisi tuntunut eilen mennä sinne meille varatulle vastaanotolle? Milloinkohan ensimmäiset tutkimukset olisi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti