Ei siihen näköjään tarvittu kun hampaiden välistä muristu "ylipainohan ei estä minua saamasta lapsia" että aloin ottamaan laihdutuksen vakavasti. Olen jo selvinnyt lähes kaksi viikkoa dieetillä ja noudattanut sitä lähes pilkun tarkasti. Eilen tosin urheilun takia piti tankata vähän reippaammin mutta silloinkin ruisleipää ja näkkäriä ja illlalla pakasteesta puolivalmisteita mutta ehkä tämä ei nyt siihen kaadu. Herkkuja en ole syönyt arkena yhtään ja tänä viikonloppuna aion pitää vain yhden herkkupäivän.
Liikunnan kanssa saisi sujua yhtä hyvin. Ongelma on se että maanantai-iltaisin helposti laiskottaa ja sitten keskiviikkona huomaan että töissä venähtää niin nyöhään etten ehdikään varaamaani ryhmäliikuntaan.
Greippimehu on muuten aivan varmasti lisännyt limoja. Meinasin jo eilen aloittaa ovulaatiotestit 10 päivää etuajassa mutta ehkä maltan kuitenkin. Uskon että kyllä sen ovulaatioliman tunnistaa vaikkei olisikaan aloittanut testailua ennen sitä.
Ja sen verran innoissani olen siskon ja ystävän raskauksista että olen tullut itsekin taas luottavaisemmaksi. Ainakin tunnelma on aivan eri kuin kuukautisten aikaan. Tai sitten se menee joka kierrossa näin. Masennusta ja lannistustamista kuukautisten aikaan ja ovulaatiota lähestyttäessa toivo alkaa taas kasvaa.
En ole tainnut edes piinapäiviä kokea niin piinaavina kuin muut. Viimeksi ainakin oli vaan sellainen olo että kaikki tehtävä on tehty ja kohta selviää riittikö se.
Mä myös kokeilin yhdessä kierrossa greippimehua ja se toimi! :) Plussa saatiin siitä kierrosta joka kuitenkin meni kesken. Nyt tässä kierrossa ei ole mehut käytössä mutta aivan varmasti otan taas mahdollisessa seuraavassa joka aamu lasillisen! :)
VastaaPoistahttp://operationbabynro2.blogspot.com/