Onnistuin sitten eilenkin menemään ensin väärälle luukulle - tai paremminkin kerrokseen. Oikeastaan jo siellä tiesin olevani väärässä paikassa sillä déjà vu oli niin vahva. Yritin eilen etsiä päiväkirjasta tietoa koska muistin menneeni väärään paikkaan mutten muistanut kummin päin se meni. No, olisi pitänyt lukea täältä.
Arvelin tosin jo matkalla että koska meillä oli iltapäivän aika niin se saattaisi olla vähän myöhässä ja niinhän me saimmekin odotella n. 10 min ekstraa. Ultraaja oli vielä mukavampi kuin nt-ultrassa. Ei yhtään lässytystä, ihan asia puhetta. Vaikka sikiö olikin vähän itsepäinen ja liikkuva niin silti asia käsiteltiin ihan aikuisten tavalla.
Sikiö painoi 385 g ja B-mitta 49 mm. Meinasin haukkua isopäiseksi mutta alaviivallahan tuo menee. Muutenkin kaikki vaikutti olevan hyvin. Ei huulihalkiota, sääriluu ja käsi oikean mittaiset ja tosiaan hyvin liikkui ja möngersi vaikken niitä olekaan vielä juuri tuntenut.
Syykin vähille liikkeille löytyi ja se on juuri se että minulla on istukka edessä blokkaamassa potkut. Mutta koska ultraaja ei maininnut että se olisi kohdunsuulla niin ilmeisesti siitä ei ole muuta haittaa kuin että saan odotella liikkeitä vielä tovin.
Mukaan saimme peräti 7 kuvaa. Ilmeisesti ultraaja innoistui kun mittojen ottamisen jälkeen rupesi näyttämään siltä että sikiö yritti paeta paikalta ensin tekemällä kuperkeikan ja sitten peruuttamalla perä edellä jonnekin näytön ulottumattomiin. Siis juuri sillä hetkellä kun ultraaja olisi halunnut ottaa niitä kuvia. Minulle olisi kelvannut myös yksi psykedeelinen "selkäranka-käsi-jalka-on siinä ehkä pääkin"-kuva mutten kehdannut pyytää. On ne sivuprofiilikuvat kuitenkin vähän kivempia.
Sukupuolesta saimme vahvan veikkauksen että sikiö on tyttö! Aivan 100%:sesti ultraaja ei uskaltanut luvata mutta sanoi että sen verran kovastihan nuo jalat heiluivat auki että melko varma uskaltaa olla. Tämä nyt sitten muuttaa vähän ajatuksia enkä ole ihan varma viitsiikö sikiötä kutsua enää Paavoksi niin kuin olemme tähän asti tehneet. Mutta eilen tekemäni testit olivat siis oikeassa. Tai niiden keskiarvo oli.