Tänään iltapäivällä on rakenneultra. Jotenkin minulla, ja kai meillä molemmilla, on ollut poikaolo. Mutta en aio valehdella, toivon ehkä enemmän tyttöä. Mutta pojan nimellä sikiötä on kutsuttukin. Eilen taas jostain syystä sanoin kaverin tyttären mekosta että voisin ostaa sen sitten kun se menee kiertoon ja heti perään tajusin että en tiedä vielä kumpi sieltä tulee. No, tänä iltana ehkä tiedän.
On siis aika tehdä pari testiä:
Tyttö/Poika
Vatsasi on levinnyt sivulle./ Vatsasi on pystyssä, eikä se näy takaapäin. (tosin alkukiloja oli sen verran ettei vatsa ole juuri levinnyt mihinkään)Mielesi tkee makeita, herkkuja ja hedelmiä./ Himoitset suolaista ruokaa, lihaa ja juustoa.
Olit yhdynnässä muutamaa päivää ennen ovulaatiota./ Olit yhdynnässä ovulaatioaikaan.
Viiva vatsassasi päättyy napaa./ Viiva vatsassasi jatkuu aina rintojen korkeudelle. (ei viivaa)
Vauva potkii hillitysti./ Vauvan potkun ovat voimakkaita. (vielä ei tosin tunnun juuri ollenkaan)
Edellinenkin lapsesi on tyttö./ Odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on tyttö.
Voit pahoin raskauden alussa ja näytät nuutuneelta./ Et kärsi pahoinvoinnista ja hehkut kauniina,
Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne./ Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta siittäessä.
Säärikarvasi kasvavat samaa vauhtia kuin ennenkin./ Säärikarvasi kasvu on kiihtynyt. (ei ainakaan kiihtynyt!)
Kätesi ovat aiempaa pehmeämmät./ Kätesi kuivuvat helposti. (tosin vähän huono vertailla näin kesän jälkeen...)
Vauvasi syke on yli 140./ Vauvasi syke on alle 140.
Olet normaalia kiukkuisempi./ Olet rauhallinen ja hyväntuulinen.
Vauvasi hikottele usein./ Vauvan isä lihoo odotusaikanasi. (ei kumpaakaan)
Ikenet verestävät odotusaikana./ Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät.
Tyttö 7
Poika 6
EOS 1
Kiinalainen syntymäkalenteri - Tyttö (tässä on toki se vaara etten osannut laskea syntymäaikaani kuukalenterin mukaan oikein mutta onneksi sillä kohdalla on kyllä pitkä rivi tyttöjä joten luulisin että se meni silti oikein)
Vau.fi testi - Poika (jos oikein muistan kun tätä testailtiin toukokuussa niin se antoi eri tuloksen tuon viimeisen kysymyksen ansiosta. Tänään se tosin antoi tyttöä epäillessä tulokseksi että mahdollisuudet ovat 50/50.
Viimeinen siis ainakin todisti ettei näihin ole kauheasti uskomista. Tuskin se sikiö vaihtaa synnytyksen alkaessa sukupuolta. Toisaalta, jos tänään selviää että se on poika niin ennustaako tuo sitten että synnytän ainakin viikon etuajassa?
Eli tällä suppealla otannalla (vielä olisi tarjolla ainakin sormustesti, avaintesti, DrainO-testi - jos saisi sitä jostain käsiinsä ja ihan se netistä tilattava pissatestikin) todennäköisyydet ovat tytön puolella.
Tarvitseeko mainita että jännittää vähän kumpi siellä on?!?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti