torstai 31. heinäkuuta 2014

Enterorokon jälkioireet

Lueskelin tuossa vanhoja enterorokko-päivityksiä ja tajusin että voisin nämä viimeisimmät oireetkin kirjata ylös. Kädet paranivat myös kesimisestä viime viikolla mutta jalat olivatkin näköjään hitaammat ja inhottavammat. Niiden kesiminen alkoi vasta viime viikon maanantaina.

Jalkapohjiin ilmestyi valkoisia alueita ja kun tutkin niitä (venyttelin ja nypin ihoa) niin totesin niidenkin olevan kesimistä. Koska valkoiset alueet olivat varsin ruman näköisiä niin päädyin leikkelemään ne saksilla pois. Ja näin olen siis tehnyt nyt melkein kahden viikon ajan. Niitä tulee hiljakseen lisää mutta isoimmat alueet tosiaan operoin jo viime viikolla. Ja tällä viikolla kun pääsin takaisin kotiin olen kuorinut jalat joka toinen päivä. Ja ostinpas sen Schollin patterikäyttöisen hiontalaitteen. Joka paransi jalkojen ulkonäköä huomattavasti.

Ajattelin kirjata siis nämäkin tänne ylös kun tajusin että tätä tautia on sairastettu jo tavalla tai toisella jo lähes kuukauden ajan. Mutta mahassa on ilmeisesti kaikki hyvin koska niitä negatiivisia oireita ei ole ilmestynyt.

Lähestulkoon yhtä iloinen olen siitä että yksikään kynsi ei sitten tosiaan irronnut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti