perjantai 26. joulukuuta 2014

No nyt on pinkkiä!

Saatiin eilen "joululahja" kiltisti joulun päivät mahassa pysyneelle vauvalle. Kaverini toi nimittäin vihdoinkin meille kierrätysvaunut, rintapumpun ja säkillisen vaatteita. Samalla vaatevarasto räjähti totaalisen pinkiksi/punaiseksi. Olin luullut että meillä oli jo aika tyttömäinen tuo varasto mutta näihin kun vertaa niin oli tullut vedettyä kuitenkin aika neutraalia linjaa.



Onneksi maanantaina on se toinen kokoarvioultra niin voi taas kerran kysyä kumpi sieltä on tulossa!

Vaunuiksi siis saatiin Teutonian Prestige vaunut vuodelta 2007. Koska pyörät ovat alkuperäiset niin ne menevät vaihtoon, samoin kuin sadesuoja mutta muuten olen todella tyytyväinen niihin. Ja halvalla lähti.  Jos nyt kävisi niin että nuo eivät olekaan yhtään hyvät (kaverilla on auto, me aiotaan pysyä joukkoliikenteen käyttäjinä, joten tarpeet saattavat olla vähän erilaiset) niin sitten täytyy ostaa uudet mutta en ihan usko siihen. Plus, eihän me tiedetä "paremmista"!

Muuten vauva ei onneksi saanut vielä joululahjoja. Vähän pelkäsin että isä tai isän puoliso saattaisi ostaa jotain kun laskettu aikani on näin lähellä joulua mutta onneksi ei. Minä sain mieheltä uuden pokkarikameran kun vanhani ei mielestäni enää ottanut kovinkaan hyviä kuvia (mitä lie pölyä kerännyt sisustaansa tai naarmuuntunut tai ihan vaan kulunut). Ainakin yllä olevien kuvien laatuun näin aamulla sähkövalossa olen erittäin tyytyväinen. Samoin jouluaattona otettuihin kuviin.

Vauva ei siis onneksi syntynyt jouluaattona eikä -päivänäkään. Pidensin nyt vielä arestia sunnuntaille jotta ehtisin vihdoinkin ommella sen päiväpeiton pinnasänkyyn. Mutta muuten täällä ollaan valmiita. Vaippoja ei olla tosin vielä ostettu mutta ensi viikolla meinasin nekin käydä hakemassa.

3 kommenttia:

  1. Ihania juttuja olette saaneet :)
    Taitaa tuossa alemmassa vaatekuvassa vilahtaa punainen mekko taskuilla olla sama kuin meidän neidillä päällä ollut mekko jouluna :) <3 Se on ihana. (ellen nyt ihan väärin nähnyt).... :) toivotaan että teillä totellaan arestia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on Lindexin mekko ja ilmeisesti ainakin vuoden vanha (koska edellinen käyttäjä on tällä hetkellä 1,5 v) mutta voihan se olla tosiaan samakin. :)

      Poista
    2. juu, käytetty se mullakin on :) iästä en tosin ihan varma ole kun kirppikseltä ostin :)

      Poista