Meinasin kyllä pakahtua onnesta kun sain plussan raskaustestiin mutta huomaan olevani asian kanssa vielä hyyyyyyvin varovainen. Samalla korjasin tuon raskauslaskurinkin. Onneksi on Emmiko joka tajuaa näistä asioista jotain. En olisi itse osannut laskea raskausviikkoja epäsäännölliselle kierrolleni ja siitä syystä ensimmäinen raskauslaskurikin antoi aivan liian monta viikkoa. Huomasin asian siitä että päädyin samalle viikolle kuin Mea, jonka raskaudesta mielestäni olen lukenut jo vaikka kuinka kauan enkä siksi voi mitenkään olla yhtä pitkällä kuin hän.
Eniten itseä hämää se ettei tunnu vielä miltään (en nyt sano ääneen toivovani pahoinvointia mutta ainakin se saisi jutun tuntumaan todellisemmalta). Nyt jos koskaan toivoisin jonkinlaista näyttöä kylkeen jota katsomalla voisi vakuuttaa itsensä että kyllä siellä jotain on muuttunut.
Nyt just on sellainen olo että nuo raskaustestien viivat ja plussat ovat se ainoa vakuutus joten voisin kuvitella että lopetan ne vasta sitten kun maha alkaa kasvaa. Tai tulee se paha olo. Tai liikkeet alkaa tuntua. Tai ihan mitä vaan mutta nyt tuntuu liian normaalilta. Tai tuntuu siltä ettei tunnu miltään.
Tietysti sekin huolestuttaa että ainoa oire tuntuu olevan verenvuoto. Aluksi se oli tiputtelua, sitten hyvin epämääräisiä todella vaaleanpunaisia raitoja vessapaperissa ja eilen paperi värjäytyi punaiseksi pari kertaa. Itseäni rauhoittaakseni luin sitten sekä kemiallisen raskauden kuvauksia että keskustelupalstoilta muiden kokemuksia kaikenlaisista vuodoista synnytykseen asti päättyneissä raskauksissa.
Twengen kirjasta (Impatient Woman's Guide to Getting Pregnant) muuten löytyi tämäkin tieto; raskaana oleva nainen alkaa keskimäärin tuntea oireita 20 päivää hedelmöityksen jälkeen. Eli arviolta ensi keskiviikkona.
P.S. Tänä aamuna tein vain Davidin testin ja kyllä se viiva siitä vahvistuu. Enää ei tarvitse siristää ollenkaan vaikka haalea onkin. Meinasin tehdä Clearbluen testin joka toinen päivä ja Davidin vaikka päivittäin jos mielenrauhani sitä vaatii.

Ymmärrän täysin mitä tarkoitat. Kaksi viivaa ei lohduta kauaa, siitä tulee onnelliseksi, mutta onni muuttui minullakin välittömästi stressaamiseen. Toki pahoinvointi, rintojen arkuus lohduttivat hieman, mutta itsellä ei ollut varaa mennä alkuraskauden ultraankaan ja rv 11 kävin sitten päivystyksessä tarkistamassa tilanteen kun ilmeni vähän vuotoa, kaikki oli kunnossa ja nyt asia alkaa tuntua jo todellisemmalta.
VastaaPoistaMä pääsin ultraan meidän neuvolassa kun oli niin epäsäännölliset kuukautiset eikä voinu tietää kuinka pitkällä raskaus oli oikeasti. Tärkeää tietää jo senkin takia, että osaa ajoittaa nt-ultran ja verikokeet sitä seulaa varten. Mulla kuukautisten perusteella oli ollu kk pidemmällä raskaus... Kannattaa kysyä asiaa kun soittelee neuvolaan. Ai niin onnea plussasta :). Kiva tietää että joku muukin tulee raskaaksi megapitkistä kierroista. Mun plussasta on jo melkein vuosi ja tuossa tuo tulos tuhistaa vieressä. Mäkin tein vaikka kuinka monta testiä ekoina viikkoina ennen ultraa kun oli kovin oireeton olo. Kyllä se kuvotus sitten sieltä tuli.
VastaaPoistaMä en osaa olla tuosta ajoituksesta huolissani sillä 22. päivähän testi näytti vielä negaa. Mutta kiitos vinkistä, koitan muistaa sanoa tiistaina kun vihdoin pääsen soittamaan.
Poista