sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Iltapahoinvointia tiedossa?

Geneettisesti odotettavissa on aamupahoinvoinnin sijaan iltapahoinvointia. En ole ihan varma kuvittelinko vai nostiko se päätään jo eilen. Oltiin kyläilemässä ja söin ruoan jälkeen, kahvin kanssa kaksi ohutta palaa kakkua jonka jälkeen tuli vähän huono olo. Ei mikään "juokse vessaan" eikä edes "poistu pöydästä kohteliaasti" -pahoinvointi mutta ainakaan ei tehnyt mieli työntää enää mitään suuhun. Ja herkkujakaan ei ole tehnyt samalla lailla mieli kuin ennen (eilen ainakaan). Mies tosin epäili sen johtuvan parin päivän mässäilyputkesta mutta ei minua ennen ole tuollainen estänyt.

Täytyy sanoa että iltapahoinvointi sopisi minulle paremmin sillä se tarkoittaisi ettei raskaus ehkä häiritsisi töitä näin toukokuussa ja sen salailu olisi paljon helpompaa. 

Davidin testin tummenevat nätisti 48 tunnin sykleissä. Jäljellä on vielä 8 testiä jonka jälkeen ajattelin esitellä ne. Clearbluen testit eivät juuri tummu. Tänään plussan kumpikin viiva oli ihan yhtä sininen joten ajattelin että ehkä niiden testailu on jo ihan turhaa. Harmi vaan tilasin niitäkin kolmen kappaleen paketin samalla kun tilasin digi-testin. No, rahaa se vaan on. Ja realisti mies oli sitä mieltä että ehkei vielä kannata miettiä miten pääsee eroon 22 ovulaatioliuskasta.

Kaupan teehyllyllä haroin eilen hiuksia. Yrttiteethän ovat kiellettyjä, samoin rooibos. Kahviakaan ei saisi lipittää liikaa eikä mitään muutakaan missä on kofeiinia (PepsiMaxin kulutusta pitää siis vähentää radikaalisti!!!). Mutta kun vihreätee taas haittaa foolihapon imeytymistä niin pohdin pitääkö sekin lopettaa! Mitä tässä nyt enää saa juoda?!?! Yritin siis löytää kofeiinittoman teen meidän ruokakaupasta mutta valikoima oli todella suppea. Tulin sitten siihen tulokseen että jos otan raskaus-Multivitan aamulla ja juon kupin vihreää teetä illalla niin en juodu luopumaan aivan kaikesta tutusta. Ja vielä kun vaihdan vihreän teen kofeiinittomaan niin kahviakaan ei tarvitse rajoittaa aivan hirveästi.

2 kommenttia:

  1. Jeij, taas löytyi uusi blogi jossa mennään aika samoissa, itseasiassa päivän erolla, kun lasken ovulaation mukaan viikot ja LA:n! Täällä tosin edelleen panikoidaan pysyykö pikkuinen matkassa (jotenkin noi lapsettomuushoidot kummittelee). Mutta hirmusesti tarrasukkia teille :) Jään mielenkiinnolla seuraamaan. Toivotaan että meillä kummallakin tulee olemaan erittäin jännittävä tammikuu! :)

    -Em

    VastaaPoista
  2. Hei mahtavaa! Kivaa että löytyi joku joka on ihan samoissa päivissä. Minähän en ole aivan 100% varma ovulaatiosta mutta epäilen että se on se yksi päivä jonka edellisenä päivänä tikutin liian aikaisin ja jona en päässyt ollenkaan tikuttamaan.
    Minäkin rupean seuraamaan sinun blogia!

    VastaaPoista