6 kuukauden kokemuksella voin todeta että nukahtamisvaikeudet ovat minun ovulaatio-oire numero yksi ja kestävät n. 3 päivää. Googlasinpas sitten tänään töissä että kuinka varhain se väsymys voi tulla esille ensimmäisen kerran raskausoireena. Vaikka pääsääntöisesti yritänkin vältellä aiheen googlailua työpaikalla yleisessä tilassa. Eli todennäköisesti taas innostutaan siitä mahdollisuudesta että seksi oli ainakin oikein ajoitettu. Ja ehkä petytään....
Haaveilin sellaisesta monitorista jolla näkisi mitä kehon sisällä tapahtuu koko kierron ajan. Ja nyt kun olen jo lukenut yli sadan sivun tuota viimeistä kirjaa niin tajusin että se lämpöjen mittaus olisi sellainen monitori. Ilman että pitäisi osallistua johonkin futuristiseen lääketiteelliseen kokeeseen.
Ainoa ongelma on että mun aamu-uni on äärettömän arvokasta ja en esimerkiksi torkuta herätystä koska minusta on järkevämpää nukkua niin pitkään kuin mahdollista ja herätä ekalla kerralla. Eikä mieskään herää ennen minua että voisi tuikata mittarin suuhun ja kirjata ylös niin kuin kirjassa eräs pari tekee.
Mutta olisihan se aika hienoa pystyä tulkitsemaan omaa kehoa vielä paremmin kuin mitä ovulaatiotikut kertoo. Tietää heti että on raskaana kun lämmöt pysyy 18 päivää ovulaation jälkeen ylhäällä.
Eli odottakaa vaan, enköhän minäkin hyppää kohta jengiin mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti