Toinen kokoarvioultra

Maanantaina kävin äitiyspoliklinikalla toisessa kokoarvioultrassa. Ja taas olin vähän huolissani siitä että kaikki ajalla 18.-26.12. mittaamani päivällistä edeltävät sokeriarvot olivat koholla (5.7, 5.9 ja 5.6). Oli siellä yksi lounaan jälkeinenkin arvo kohollaan. Mutta enemmän kuin mahdollinen insuliinimääräys pelotti niin kutkutti nähdä minkä kokoinen se sikö on ja mitä sille kuuluu.

Lääkäri oli aika erikoinen tapaus. Aloitti vastaanoton sanelemalla sanelulaitteeseen tietoni ja jatkoi samaa koko vastaanoton ajan. Eli siis kysyi minulta jotain ja saneli sen heti koneeseen... ei ehkä tullut ihan läsnäoleva olo. Tai että oltaisiin käyty dialogia jossa voi kysyä milloin vaan mitä vain lääkäriltä. Tämän lisäksi ei kirjoittanut yhtään mitään äitiyskorttiin eli tämä käynti jäi nyt merkitsemättä kokonaan sinne! Myöskään Omakannasta ei löydy yhtään mitään. Käynti siis näkyy siellä mutta on täysin tyhjä. Just.

No, lääkäri kuitenkin halusi tehdä sisätutkimuksen ja ultran eli hyvä että ne edes tuli tehtyä. Sanoi että sikiö on laskeutunut ja lähes kiinnittynyt ja kohdunkaulaa on jäljellä 1 cm. Eli se on siis lyhentynyt n. 1.5-2 cm!

Ultratessa sikiö aktiivinen, harjoitteli nielemistä, näytti siltä kuin pitääkin. 

Kokoarvioksi saatiin 3.1 kg eli kun viimeksi oltiin keskikäyrän yläpuolella niin nyt mennään aavistus sen alla. Ei siis sikiön koon takia mitään syytä aloittaa insuliineja tai olla huolissaan sokeriarvojen ylityksistä. Vähän tietysti jännittää kun kyseessä on vain kokoarvio mutta ei se kyllä tunnu mitenkään valtavalta. Toisaalta, mistäs sitä ensisynnyttäjä tietäisi. 

Seuraava äitipolikäynti pitäisi sitten varata 14.1. jos ei ole vieläkään halunnut tulla itsekseen maailmaan.

Olen muuten kysellyt veikkauksia syntymäpäivästä. Äitini veikkasi 3.1, mies haluaisi vauvan syntyvän 10.1. (meidän kihlajaispäivä) ja minulle kelpaisi 7.1. Tosin kun ultran jälkeen käväistiin keskustassa ja vain muutamassa kaupassa (aikaa meni tosin yhteensä n. 3 tuntia) niin iskiaspakara kyllä vihoitteli tosi pahasti kotimatkalla ja koko loppu päivän. Eli saa tulla vaikka heti!

Sur-rur-rur

Vessaan ei mahdu (eikä oikein muuallekaan) hoitopöytää joten pesukone saa toimia meidän vaipanvaihtopisteenä. Aika nopeasti viime keväänä keksin miten vaipat ja kaikki muut hoitotuotteet säilytetään mutta toteutus antoi odottaa itseään pitkälle syksyyn (tai talveen). 

Todella hyvät ohjeet löytyvät The Graphics Fairyn blogista. Oikeastaan ainoa muutos mikä tehtiin oli koukuille reiät yläreunaan jotta saatiin koko 46 cm kaapin seinätilaa taskujen käyttöön. Paljon keskustelua aiheutti se minkä kokoisia nuo alataskut saisivat olla - mies oli sitä mieltä että neljä vaippaa vaippataskuun riittää ja kuka tahansa muu, joka on viettänyt aikaa pienten lasten vaippoja vaihdellen voisi olla sitä mieltä että neljä on aivan liian vähän... Onneksi sain sentään ainakin 8 vastasyntyneen vaippaa sullottua taskuun. 

Toisessa taskurivissä on sitten rasvat ja muut. Ylimmät taskut ovat ainakin toistaiseksi vielä tyhjiä. Niin ja alhaalla on siis kaksi taskua ja ylemmissä riveissä kolme per rivi. Luulisi tilan riittävän.

Kaikista ensimmäisenä valmistui tuo pinnasängyn reunapehmuste. Siihen taas katsoin ohjeen Viva la Henni-blogista (mitään en osaisi ommella jos blogeja ei olisi...). Tätä ohjetta muokattiin rajummin. Satiininauhaiset kiinnitysnarut on ommeltu kahdeksi lenkiksi jo valmiiksi (Henni teki yhtenä pitkänä lenkkinä). Lisäksi kuten kolmannesta kuvasta ehkä näkyy niin toinen kulma on auki (siinä on nepparikiinnitys) jotta pehmusteen saa sivuun siltä reunalta yöaikaan kun vauva nukkuu meidän sängyn vieressä ja laita on alhaalla/poissa.

Vielä ei olla tosiaan testailtu pinnasänkyä makuuhuoneessa ja hiottu nukkumisjärjestelyjä loppuun asti, nämä kuvat ovat toisesta makuuhuoneesta - vauvan huoneesta - jossa pinnasänky vielä toistaiseksi on.

Viimeisin, tänä aamuna valmistunut, ompeluprojekti onkin tuo päiväpeitto johon olen ihan supertyytyväinen. Hommahan lähti siitä että tein köllöttelypeiton vauvalle seitsemästä eri kankaasta; elämäni ensimmäisen tilkkupeiton. Se oli aika haastavaa (onneksi myös tilkkutöihin löytyy netistä superhyviä ohjeita, mm. täältä) mutta kaikista virheistä huolimatta olin siihen niin tyytyväinen, että rupesin heti kehittelemään päiväpeitto-ajatusta. Sitten kun vielä löysin kangaskaupasta tuon pöllökankaan, joka sopi niin hyvin tuohon toiseen käsityömessuilta löytyneeseen, niin homma oli aika lailla sinetöity. 

En sitten halunnut tasaneliöitä tähänkin ja juuri siitä syystä homma vaan seisoi ja seisoi. Yksin en olisi selvinnyt kaikesta matemaattisesta ja muusta (leikkaamisesta noin yleensä ja varsinkin nyt olohuoneen lattialla istuen) joten lopulta päätin että nämä joulun välipäivät kun mies on kotona henkisenä tukena ovat parhaat projektin toteuttamiseen. Ja 2,5 päivää siihen sitten menikin... Mutta hyvä että tein kaksi tilkkutyötä suht peräkkäin niin tässä pystyin jo oppimaan kaikista köllöttelypeiton virheistä.

Vauvalle sanoin että vasta sunnuntai-iltana saa syntyä kun peitto on valmis. Luulin nimittäin että ompelut olivat tässä mutta sitten kävi niin että esittelin miehelle vaunuverhon kuvia ja hän sanoi että sellaisen voisi tehdä itsekin. Ja sitten tämä kettu-verho muuttui kummankin suosikiksi. Eli ei se nyt ehkä ollutkaan vielä tässä. Jos vaikka pääsisi huomenna tai ylihuomenna kangaskauppaan niin sitten olisi edes kankaat valmiina vaikka tulisikin lähtö. 

Tässä vielä kuvia köllöttelypeitosta kun sekin tuli mainittua:

No nyt on pinkkiä!

Saatiin eilen "joululahja" kiltisti joulun päivät mahassa pysyneelle vauvalle. Kaverini toi nimittäin vihdoinkin meille kierrätysvaunut, rintapumpun ja säkillisen vaatteita. Samalla vaatevarasto räjähti totaalisen pinkiksi/punaiseksi. Olin luullut että meillä oli jo aika tyttömäinen tuo varasto mutta näihin kun vertaa niin oli tullut vedettyä kuitenkin aika neutraalia linjaa.

Onneksi maanantaina on se toinen kokoarvioultra niin voi taas kerran kysyä kumpi sieltä on tulossa!

Vaunuiksi siis saatiin Teutonian Prestige vaunut vuodelta 2007. Koska pyörät ovat alkuperäiset niin ne menevät vaihtoon, samoin kuin sadesuoja mutta muuten olen todella tyytyväinen niihin. Ja halvalla lähti.  Jos nyt kävisi niin että nuo eivät olekaan yhtään hyvät (kaverilla on auto, me aiotaan pysyä joukkoliikenteen käyttäjinä, joten tarpeet saattavat olla vähän erilaiset) niin sitten täytyy ostaa uudet mutta en ihan usko siihen. Plus, eihän me tiedetä "paremmista"!

Muuten vauva ei onneksi saanut vielä joululahjoja. Vähän pelkäsin että isä tai isän puoliso saattaisi ostaa jotain kun laskettu aikani on näin lähellä joulua mutta onneksi ei. Minä sain mieheltä uuden pokkarikameran kun vanhani ei mielestäni enää ottanut kovinkaan hyviä kuvia (mitä lie pölyä kerännyt sisustaansa tai naarmuuntunut tai ihan vaan kulunut). Ainakin yllä olevien kuvien laatuun näin aamulla sähkövalossa olen erittäin tyytyväinen. Samoin jouluaattona otettuihin kuviin.

Vauva ei siis onneksi syntynyt jouluaattona eikä -päivänäkään. Pidensin nyt vielä arestia sunnuntaille jotta ehtisin vihdoinkin ommella sen päiväpeiton pinnasänkyyn. Mutta muuten täällä ollaan valmiita. Vaippoja ei olla tosin vielä ostettu mutta ensi viikolla meinasin nekin käydä hakemassa.

Tämän vuoden viimeinen neuvola

Jonne taapersin kipeän pakaran kanssa sen 1.5 km johon en viime viikolla kyennyt (hakemaan influenssapiikkiä) vaan hyppäsin bussiin. En olisi nytkään päässyt ellen olisi ottanut aamulla herättyäni panadolia ja ollut mies mukana. Ja paluumatkan kuljin bussilla.

Virtsassa oli proteiinia yhden plussan verran, joten nyt mietityttää hiipiikö se raskausmyrkytys kuitenkin. Sain mukaani testitikkuja ja yhä th oli sitä mieltä että ei tässä nyt yhdestä plussasta ei kannata vielä huolestua mutta kahdesta vissiin kyllä. Jäi epäselväksi mitä teen jos nyt joku aamu näyttää kahta. No, toisaalta koska terveysasema menee huomisen jälkeen kiinni niin aika selkeäähän tuo on: soitan Kättärin päivystykseen. Ja tietysti muita oireita pitää tarkkailla. Näköhäiriöt olisi tosin helpompi huomata jos nukkuisi öisin ja valvoisi päivisin...

Vauvalle tosin on annettu syntymäkielto kolmeksi seuraavaksi päiväksi. Jos ei tähän mennessä ole tullut niin antakoot minun nauttia joulusta ilman supistuksia, sairaalasänkyä ja ruokalan jouluherkkuja.

Eikä ilmeisesti ole kiinnittynyt vielä kun pää löytyi samasta paikasta alhaalta kuin viimeksikin - ei siis ole piilossa lantiomaljan (keksinköhän tämän sanan ihan itse?) sisällä vielä. Sf mitta oli 35 eli aika yläkäyrällä kuljetaan (onneksi ensi maanantaina on toinen kokoarvioultra). Verenpaine oli 119/91, hemoglobiini 151 ja sikiön syke se vakio 150. Hemoglobiinin otti opiskelija ja onnistui pistämään sellaiseen kohtaan että sitä verta vain valui ja valui. Ironista kun kotona sokereita mitatessa täytyy joskus piikittää neljäkin sormea että saa näytteen verran.

Oma olo on ihan OK. Vähän jännittää että koska täällä alkaa tapahtumaan ja vähän pännii ettei varmaan kannata ensi viikolla haaveilla kaupungilla pyörähtämisestä (iskiaskivun takia). Alennusmyyntejä olisi ollut kiva ihan vähän katsella ja Starbucksissa olisi voinut juodan sen "viimeisen" kahvin.

Varattiin sitten seuraava neuvola 7.1. ja jopa kotikäynti 13.1, jonka voi vaihtaa normaaliksi neuvolaksi jos en olekaan vielä synnyttänyt. Aika hassua että nyt on jo sovittu kotikäynti ja minulla on kuitenkin puoliksi sellainen olo että ei tässä vielä mitään tule tapahtumaan pitkään aikaan. Ehkä pitäisi kiinnittää aamukampa johonkin...

Syntymäilmoitus

Olisin niin halunnut tulla purkautumaan iskiaskivusta ja siitä kuinka olohuoneen sohva (lähinnä sen nurkassa lorviminen) pännii ja kuinka en keskiviikkona psytynyt kävelemään edes 1.5 km matkaa mutta ehkä en kuitenkaan jatka valituslinjalla kahta peräkkäistä postausta. Minä päivänä tahansa meillä on oma ihana vauva täällä ja oletettavasti minun oireet alkavat siitä helpottamaan.

Joten voinkin sen sijaan miettiä elämää synnytyksen jälkeen. Epäilen että aivan kaikki omat sukulaiseni eivät vieläkään tiedä asiasta mitään ja toiset miehen sukulaisista ovat taas eläneet mukana kesästä asti - miehen kummipojan perhe jopa hinkuisi kovasti kummipojasta kummia meidän lapselle. Tilannehan kuitenkin on se ettei meidän vauvaa tulla kastamaan eikä hänelle valita kummeja. Nimiäisiäkin vietetään ihan vaan perheiden kesken. Joka sekin on 15 henkilöä plus päivänsankari meidän pienessä kolmiossa!

Aloinkin tällä viikolla miettimään että olisi kiva lähettää jonkinlainen "tiedote" sitten tammikuussa niille sukulaisille. Löysinkin yhden (!) suomalaisen yrityksen joka tekee syntymäilmoituskortteja. Toki Ifolorilta ja muilta kuvafirmoiltakin saa vauvoihin liittyviä kortteja mutta niihin pitäisi itse kirjoittaa syntymätiedot taakse. Joten Papperyn valmiiksi painetut kortit miellyttävät laiskaa enemmän.

Näistä tuo alimmainen on eniten mieleeni. Samaa korttia voisi sitten käyttää nimiäiskutsukorttina kaikille niin 15 perheenjäsenelle jotka nimiäisiin kutsutaan.

Mutta onkohan ihan tyhmää lähetellä tällainen tiedotuskortti niille kaikille muille? Ja tulkitaanko tämä lahjojen kerjäämiseksi? Lähinnä siis haluaisin vähän henkilökohtaisemman viestin kun pelkän FB-tiedotuksen. Varsinkin kun FB:stä sen pääsisi lukemaan tasan kaikki serkkuni eli kummankin puolen tädit ja sedät jäisivät ilman tietoa. Ainakin siis aluksi. Kyllähän se puskaradio toimii ja epäilen että se on nytkin toiminut paremmin kuin edes tiedän.

21 päivää jäljellä

Vaikka eihän sitä lukumäärää oikeasti tiedä. Voi olla mitä tahansa 1 ja 35 väliltä.

Raskaus on alkanut oikeasti tuntumaan raskaalta. Lauantaista asti olen nyt sitten mittaillut päivittäin sekä sokereita että verenpainetta. Perjantaina nimittäin kävin toteamassa terveysaseman ite-pisteen mittarin mansetin aivan liian pieneksi minulle (sain järkyttävän 133/103 tuloksen) mutta onneksi tutulta löytyi lainaan liikenevä laite. Samanlaisia lukemia ei ole tullut mutta alapaine pyörii kuitenkin 86-93 välillä. Terveydenhoitajalta sain ohjeeksi ilmoitella vasta jos se on toistuvasti yli 100 tai jos muita raskausmyrkytyksen oireita ilmenee.

Sokereista sain taas diabeteshoitajalta ohjeeksi että satunnaiset (minun tapauksessa n. kerran viikossa) ylitykset eivät haittaa ja voin taas 2-3 viikon päästä lähetellä sähköpostia ja kertoa mitä kuuluu. 3 viikon päästä eilisestä on 5.1. Mahdankohan olla enää raskaana silloin? Ainakin joulu (ja herkuttelut) ovat tulleet ja menneet. En nyt myönnä että suunnittelisin viittaavani kintaalla sokeriarvoille jouluna mutta...

Alan olla aika täynnä kaikenlaista mittaamista vaikka tiedän että se on vain meidän molempien parhaaksi.

Toisaalta kun oireena on supistelut, vasen käsi rannetuessa, eilen sekä toissapäivänä ilona ollut hirveä iskias(?)kipu oikeassa pakarassa ja äidin kehotus lepäillä ja lopettaa ainakin kaupoissa juokseminen niin mitäpä muuta tekemistä tässä olisi kuin kaikenlainen mittailu? 

Tehtävänä on toki vauvaneuleiden viimeistely, reunapehmusteen kiinnitys, se kangaslokerikko vessaan ja pinnasängyn päiväpeitto. Reunapehmuste tuli valmiiksi viikonloppuna ja kangaslokerikkokin alkaa olla hyvällä mallilla. Päiväpeiton toivon saavani edes jollekin asteelle ensi viikonloppuna. Sitten olisi sohvan kulmallinen pienen pieniä villasukkia odottamassa päättelyä. Lupaan kuvia heti kun päiväpeittokin on valmis.

Bloggaaminen synnytyksen jälkeen

Olen pitänyt elämässäni useampaakin blogia. Julkisia ja salanimellä kirjoitettuja (niin kuin tämä blogi). Luen mielelläni muiden vauva-aiheisia blogeja mutta en haluaisi pitää itse sellaista julkisesti koska mielestäni on OK kirjoittaa itsestään mutta ei sellaisesta joka ei vielä edes tajua olevansa netissä. 

Toisaalta olen vähän pahoillani siitä että olen halunnut muuttaa lähelle omaa perhettäni jolloin mieheni vanhemmat asuvat tosiaan sen 300 km päässä ja jäävät auttamatta etäisovanhemmiksi (tosin ei ole tullut, eikä varmaan tulekaan, sellaista tilannetta että meille kummallekin löytyisi samaan aikaan töitä anoppilan läheltä). Anoppini mainitsikin viime reissulla toiveen että vauvan tultua alkaisimme esim. skypettää. Minä en hirveästi syty videopuheluille (ja oikeastaan olen aika huono puhelimessa puhujakin kaikkien muiden paitsi oman äitini kanssa). Lapsen voisin mielelläni istuttaa skypen eteen jokeltamaan ja myöhemmin puhumaan mutta ei taida onnistua ainakaan ensimmäiseen puoleen vuoteen tai vuoteen.

Onneksi näin äitiyslomalla on aikaa pohtia asioita ja tajusin että suljettu blogi olisi ihanteellinen ratkaisu. Ei tarvitsisi piilottaa lapsen naamaa eikä tarvitsisi myöskään oikolukea tekstejä hulluna. Toisaalta isovanhemmat varmaan olisivat iloisia vaikka sinne kiireessä lätkäisisi vain muutaman kuvan tai videon joku kerta eikä siis aina keksisi hienoa juonta ja paljon tekstiä. Ja saisivat kokea olevansa jotenkin mukana seuraamassa vaikka ei nähtäisikään kovin usein. Ja blogia voisi lukea myös omat vanhempani ja kaikki asiasta kiinnostuneet jotka oikeasti tunnemme ja jotka hyväksyisimme itse lukijoiksi.

Eli minun kohdallani bloggaaminen varmasti jatkuu synnytyksen jälkeen mutta eri osoitteessa ja salaa. Tänne toki kirjoitan niin kauan kunnes vauva syntyy ja synnytystarinankin vielä mutta sitten on aika siirtyä muualle. Voihan toki myös olla että palaan tänne muutaman vuoden päästä jos tarkoituksena on saada lisää lapsia.

Koska yhteys molemmin puolin on minulle todella tärkeä ja tiedän jo itse että omasta historiastani on paljon hävinnyt kun en kysellyt omilta isovanhemmilta tarpeeksi niin ostin tällaiset kirjat tällä viikolla. Tarkoitus on siis että isovanhemmat ne täyttävät (minun puolelle olisi siis oikeastaan pitänyt ostaa kaksi kirjaa mutta yhdellä nyt mennään) ja antavat takaisin vaikka 2-vuotissynttäreillä. Tai heti kun ovat täyttäneet valmiiksi. Sitten vähän isompana lapsemme voi lukea kummankin suvunsa historiaa mummojen kertomana. Tai jos ei lue niin minä voin lukea ja säilyttää kirjoja tallessa siihen asti että alkaa kiinnostamaan.

Kirjakaupassa taisi olla kolmenkin firman vastaavat kirjat mutta tämä oli näistä se jossa kyseltiin vähiten isovanhempien suhteesta (koska omanihan ovat eronneet) ja eniten kaikkia kivoja nippelijuttuja kuten perheen ruokaohjeita ja mm. mitä elektroniikkaa isovanhemman lapsuudenkodissa oli joka lienee todella omituinen kysymys meidän lapsemme mielestä.

Viimeinen lääkärineuvola

Tai tässä uskossa ainakin olen. Viimeksi kun oltiin terveydenhoitajalla marraskuun alussa niin varattiin tämä lääkärineuvola ja terveydenhoitajalle seuraava aika jouluviikolle. Kysyin sitten että koska siitä seuraava aika on ja vastaukseksi sain laskettuna päivänä. Yllätyin todella koska olin ollut siinä uskossa että loppuraskaudessa neuvolassa joutuu käymään kerran viikossa. Mutta ei näköjään sitten. Kätevästi Helsingin kaupunki on myös uudistanut nettisivujaan enkä löytänyt neuvoloiden sivulta enää taulukkoa raskausajanseurannasta (millä viikolla pitäisi olla terveydenhoitaja- ja millä lääkäriaika). Ei sitten jos eivät halua nähdä minua enää.

On muuten ollut joka kerta eri lääkäri johtuen siitä että olemme halunneet aamuaikoja jotta mieskin pääsee mukaan. Ja sitten on joka kerta ollut sellainen olo että mies on siellä ihan turha ja lääkäri lähinnä lopuksi muodollisuutena kysyy onko miehellä kysyttävää. Miedän terveydenhoitaja on minusta ottanut hienosti miehenkin huomioon käyneillä ja jututtanut. No on se kyllä ollut ihan hyvä että mies on ollut mukana kun aina ne on yhtä hämmentäviä ne käynnit.

Eilen verenpaineen mittaus meni taas ihan samalla kaavalla kuin aiemminkin. Kaksi ensimmäistä kertaa digitaalinen Omronin mittari näytti erroria ja sanoin sitten että terveydenhoitaja ottaa minulta tuolla vanhalla käsipumppulaitteella koska epäilee että olkavarteni on liian paksu ja siksi digitaalinen mittaus ei onnistu. Lääkäri sitten otti käsipumpun esiin mutta päätti yrittää vielä kerran. Tulokseksi tuli 116/93. En tajunnut sitten pyytää tarkastusmittausta käsipumppulaitteella (viimeksi terveydenhoitaja sai lukemaksi digitaalisella 123/96 ja käsipumpulla 106/82). 

Eli aika korkea lukema jäi äitiyskorttiin ja sain taas tiukan käskyn ostaa verenpainemittari ja mittailla kotona. Saman käskynhän sain edelliseltä lääkäriltä kesällä kun lukema oli 117/87. Yritin sitten kysyä että voisinko käydä vaan avoimessa neuvolassa torstaisin mittailemassa johon lääkäri vastasi että heti pitää ilmoittaa jos alapaine on yli 90. Jäi kyllä epäselväksi että mihin... neuvolaan vai äitiyspolille?

Myöskään en saanut mitään ohjeita esimerkiksi ottaa rauhallisemmin tai lepäillä (ehkä näytin sitten niin rauhalliselta). Tai vaikka vähentää suolaa. Myöskään raskausmyrkytystä ei mainittu (minultahan puuttuu ne muut oireet vaikka ei niitä kyllä kyseltykään). Eikä turvotukseenkaan laitettu plussaa vaikka taisin mainita siitä heti alkuun (aika lievää tosin).

Joten lähdinkin sitten heti neuvolan jälkeen jouluostoksille kauppakeskukseen pyörimään. Mutta en ostanut mittaria. Otan kyllä verenpaineen vakavasti mutta kun se vaihdellut raskauden ajan välillä 68-93 eikä noussut mitenkään systemaattisesti niin en osaa olla siitä kovin huolissani. Avoimen neuvolan lisäksi verenpaineen voi käydä mittaamassa vaikka joka päivä ite-pisteellä terveysasemalla joten ajattelin että käyn ensi viikolla alkuviikosta ja loppuviikosta näin tekemässä. Ja sitten onkin jo jouluviikko.

Sisätutkimuksen jälkeen lääkäri totesi vaan että kaikki hyvin ja minun piti itse kysyä että onko kohdunsuu auennut enemmän. Raivotarjonnassa oli yhä mutta ei kovin alhaalla. Että sellaista. Ota tästä kaikesta nyt selvää. Eilinen shoppailu kyllä aiheutti supisteluja ja oli aika väsyttävää joten tänään meinasin lepäillä kotosalla. Joulukortit pitää kirjoittaa ja vähän voisi siivoilla mutta onneksi tuon jälkimmäisen ehtii huomennakin.

These are a few of my favourite things...

Onneksi vielä ei ole tullut fiksauduttua johonkin tiettyyn vauvanvaatemerkkiin tai tekstiileihin (tähän asti kaikki on tehty itse: reunapehmuste, köllöttelypeitto, pussilakanat ja seuraavaksi se taskukko joka tuolta listaltakin löytyy). Vaatteista kelpaa niin H&M kuin kalliimmatkin kunhan ne on kivan näköisiä. Voi tietysti olla että käytössä huomaa jonkun firman tekevän kätevämpiä vaatteita kuin joku toinen (järkevämpi sulkemismekanimsi, isompi kaula-aukko, omalle jälkeläiselle sopivampi koko).

Sen sjaan "oheistavaroista" olen löytänyt useammankin lempparin. Ja voi ei, ne eivät ole niitä halvimpia.

3Sproutsin säilytyskorit ovat ihania. Meille kotiutui monen päivän mietinnän (ja varastontäydennyksen odottelun) jälkeen tuo iso kettukori. Ja se on kyllä ihan todella tilava. Olen saanut leluja sekä siskolta että äidiltä ja vasta on n. 1/4 tilasta viety. Muita vahvoja kandidaatteja olivat orava ja pöllö. Mutta ne voikin ostaa sitten kun lapsi ja koti on isompi ja leluja vaan tulee ja tulee.

Ihan ehdoton lempilelumerkki on Skiphop. Voisin ostaa niiltä kaikki pöllöaiheiset asiat ja aika monta muutakin. Vielä en ole yhtäkään hankkinut ja onneksi en ole viime aikoina törmännyt näihin kuin nettikaupoissa. Kahden paketin raahaaminen bussilla 4 km päässä sijaitsevasta lähipostista sai päättämään että jatkossa (niin kauan kuin olen raskaana/vauva on vielä pieni) niin ostokset hoidetaan kivijalkamyymälöissä kantoavun kanssa.

Tosin Skiphopin hoitolaukku tuli kyllä tilattua.

Sophie-kirahvi on pakko saada! Vielä en ole sitä ostanut koska sen voisi joku muukin hankkia vaikka nimiäislahjaksi. Lisäksi viikonloppuna tuli surffailtua Englannin Sophie-verkkokaupassa ja todettua että voisin hankkia myös Sophie-kylpylelun, Sophie-kirjan, Sophie-vaunulelun, Sophie-helistimen...

Pumpkin tekee myös ihania juttuja lastenhuoneeseen ja leluina. Näissä alkaa näkyä selvä kaava: pöllöt ja vaalean haaleat vihreät sävyt. Pöytälamppu meiltä vauvanhuoneesta puuttuu. Se on ollut hankintalistalla jo kauan sillä on se vierashuonekin jossa on vain kattolamppu aika tylsä... Saisikohan miehen lämmiteltyä tälle?

Tähän listaanhan inspiroi anoppini joka on jo useamman kerran vihjannut että voitaisiin miettiä mitä meiltä puuttuu ja mitä tammikuussa voisi ostaa varpajais/nimiäislahjoina. Minusta vaan tuntuu vähän asioiden kerjäämiseltä ruveta kertomaan tarkkaa listaa tyyliin korvalämpömittari, huppupyyhe, Sophie-kirahvi. Sitten taas jos kertoisi vaan näiden lempifirmojen nimet (koska lähestulkoon kaikki tavarat mitä Pumpkinilla, Skiphopilla ja Sophiella on kelpaisi) niin ongelmaksi tulee mistä pienellä paikkakunnalla asuva ne saisi...

Todellinen first wold problem. Onneksi oma äiti tarjosi helpon ratkaisun: jos (tai siis kun) vielä kysyy niin ajattelin pyytää vauvakirjan. Nyt pitäisi sitten vaan päättää että mikä se kivoin on...

Äitiyslomalla - eli aikaa mennä ja touhottaa

Minun tapauksessani äitiysvapaa on kyllä osuvampi termi kun äitiysloma. Ainakaan en ole osannut vielä lomailla rauhoittumisen ja rentoutumisen merkeissä. Viikonloppuna totesin että alkaa olla 4 ohjelmallista päivää arkena vähän liian paljon ja sitten katsoin tämän viikon kalenteriin... No, onneksi tällä viikolla on tiedossa jalkahoitoa, kampaajaa ja kaverien tapaamista kotioloissa joten luulisi sen olevan kevyempää kuin kaupoissa kiertely ja Kätilöopistolla ramppaaminen.

Perjantaina käytiin siis tutustumassa Kätilöopistoon. Oli kyllä hyödyllisin perhevalmennuksen kerta ja erityisesti oli mukava nähdä synnytyssali. Tai siis -huone. Itsellä tosiaan sanasta synnytyssali tuli perjantaihin asti aivan erilaiset mielikuvat. Lisäksi tästä kätilöstä ei saanut sellaista mielikuvaa että hän olisi täysin vastaan epiduraalia. Itse tosin luin aiheesta vähän ennakkoon kun ei näköjään ollut sitten käsitystä mikä se epiduraalikaan on ja nyt en olekaan enää yhtään varma haluaisinko sitä sittenkään. (Lähinnä siis luulin että se on kertapiikki eikä kanyyli mutta se ei juurikaan liity siihen miksi en sitä haluaisi vaan ne sivuoireet)

Sikiö on ollut aika aktiivinen mahassa. Huono puoli on se että vähiten se on aktiivinen klo 20 illalla kun minä havahdun kaikesta touhuamisesta tunnustelemaan onko siellä liikuttu ollenkaan viimeisten tuntien aikana. Eilenkin jouduin juomaan lasin mehua ja lojumaan sohvalla kuulostelemassa ja vastaukseksi tuli kolme vaimeaa liikettä. Sitten tunnin-kahden päästä liikkeet näki jo mahan ulkopuolellekin. No, toivottavasti jatkossa muistan että klo 20 on torkkuaika.

Joulu on lähellä ja samoin synnytys. Vähän jännittää että kumpi tapahtuu ensin. Mielelläni en synnyttäisi jouluna enkä uutena vuotena vaan oikeasti siellä tammikuun puolella mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu. Tosin viikonloppuna pesin pesuhuoneen lattian harjalla eikä moinenkaan uurastus aiheuttanut mitään tuntemuksia. Lähinnä ongelma on nykyään väsymys ja väsyminen. Selkäkipukin on ollut aika lailla hallinnassa viimeiset pari viikkoa ja uskon että nyt kun työt loppuivat niin ei se pahaksi äidykään.

Sokerit ovat pysyneet myös aika hyvin hallinnassa. Yksi ylitys on tullut per viikko nyt kun mittailen uusilla ohjeilla ja nekin aika selvästi liittyvät siihen että olen tehnyt huonoja ruokavalintoja. Tältä kannalta voisin jo synnyttää kun vähän joskus harmittaa että pitää olla niin tarkkana syömisten kanssa. Toisaalta, ne ovat oikeasti olleet huonoja valintoja eikä niitä ilman raskausdiabetestäkään kannattaisi syödä (Subwayn patonki iltaruoaksi ja karkkipussi leffaherkkuna).

Kokoarvioultra

Eilen kävin Kätilöopistolla tapaamassa lääkäriä raskausdiabeteksen takia ja samalla otettiin se virallinen kokoarvioultra vauvasta.

Lääkäri oli erittäin tyytyväinen verensokerimittausteni tuloksiini. Viikossa oli tullut vain yksi ylitys: perjantaina ennen iltapalaa mittari näytti 5.7. Matkalla anoppilaan oltin junassa syöty päivälliseksi Subway-patongit (tosin omaani en syönyt aivan kokonaan) joten ilmeisesti niistä pitää nyt luopua ensi vuoteen asti. Muuten viikonloppuna välttelinkin eteeni levitettyjä suklaita ja kakkua, tai jos otin niin ihan vähän ja heti ruoan perään.

Kuitenkin lääkärin jutuista jäi vähän saarnaavampi kuva kuin viime viikolla diabeteshoitajan kanssa käydystä keskustelusta. Minulla oli sellainen olo että kuulen samat asiat kolmanteen kertaan (plus että olen lukenut ne myös netistä) ja mikä oikeasti kiinnosti oli vain ultraus.

Ultrassa ei näkynyt enää oikein kokonaiskuvaa vauvasta ja lääkäri mittaili itsekseen koneelle päänympäryksiä ja muita mittoja. Hän oli jo lopettelemassa kun kysyin voisiko sukupuolen vielä tarkistaa kun kerran tässä ollaan. Sekin oli haastavampaa sillä vauva oli painautunut aika ylös ja piti jalkojaan tiellä mutta kuulemma pojan sukupuolielimiä ei ainakaan näkynyt. Huokasin helpotuksesta miettiessäni kaikkia ostettuja mekkoja ja vaaleanpunaraidallista pinnasängyn pehmustetta.

Painoarvion tietokone laski lääkärin ottamien mittojen perusteella ja tuloksena oli 2,5 kg. Lääkäri  kysyi vielä mitä se oli ollut sunnuntaina Mikkelissä (1980 gr) ja totesi hyvin töksäyttäen ettei usko sitä. Minä sitten sopersin että näin muistan niiden sanoneen enkä tiedä mistä se johtuu. Sanoinpa vielä että se koon mittaushan ei ollut sunnuntaina se pääasia, jonka jälkeen lääkäri jätti aiheen. Onhan se tosi iso ero mutta olin ollut varma että näin minulle sanottiin. Matkalla ehdin sitten päättää että muistan numeroita taas tyyliini ihan pieleen. Mutta kun illalla kysyin mieheltä minkä numeron hän oli kuullut niin hän sanoi aivan saman. Outoa!

Lopputulos eilisestä kuitenkin on se että insuliinihoitoa ei tarvitse aloittaa (ainakaan vielä). Ensi viikolla raportoin diabeteshoitajalle kahden viikon tulokset sähköpostilla. Vauva kasvaa aivan himpun verran keskikäyrän yläpuolella joten sekään ei huolestuta ja seuraava ultra on 29.12. Paitsi tietysti jos synnytys alkaa ennen sitä tai sokerit alkavat kohoamaan merkittävästi.

Tällaista sunnuntaipuuhaa

Oltiin viikonloppuna miehen vanhempien luona. Siellä 300 km päässä, jossa en halua viettää tänä vuonna joulua vaikka se olisikin vuorojärjestelmässämme vuorossa.  Ihan vaan sen takia jos vaikka synnytys käynnistyisi joulun aikaan.

Viikonloppu oli erittäin rauhallinen kunnes aloin sunnuntaipäivällä epäilemään että housuihin oli valunut vähän lapsivettä (haju oli makea, ei pistävä). Tunnin pähkäilin mitä tehdä ja tietysti googlailin aina niin avuliaita keskutelupalstoja. Mieheltä sitten kysyin että pitäisikö soittaa Kättärille ja kysyä asiasta. En nyt ollut järjettömän huolissani koska ei supistellut ja vauvan liikkeet tuntuivat samanlaisina kuin ennenkin. Tietysti alkuillasta alkava yli 3 tunnin junamatka takaisin Helsinkiin vähän pohditutti.

Kättärillä olivat ihan sitä mieltä että lähde vaan tulemaan näytille. Piti sitten sanoa että en nyt oikein pääse kun olen täällä 300 km päässä. Käskivät sitten soittamaan lähimpään keskussairaalaan ja kysymään sieltä. Tietysti olisin heti voinut soittaa kyseiseen paikkaan mutta jotenkin halusin saada Kättärin kannan asiaan ja lisäksi näin he kirjasivat myös tietoihinsa tämän soittoni "jos vaikka näemme vielä". Maakuntasairaalassa oltiin vähän maltillisempia. Puhelu yhdistyi synnytysosastolle ja siellä hoitaja konsultoi kätilöä. Olivat sitä mieltä että voin tulla mutta että ei kuulosta niin vakavalta ettenkö voisi mennä junalla Helsinkiin ja perillä Kätilöopistolle.

Tietysti kun kerroin anopille tilanteen niin hän ja mies olivat ihan sitä mieltä että lähdetään vaan käymään keskussairaalassa. Anoppi tuli kuskiksi ja ajoimme tunnin matkan puhuen ihan rauhallisesti synnytyksistä ja vauvoista, painoista ja vaikka mistä. Ei mitään paniikkitunnelmaa ja matkalla minua mietitytti että onko tämä nyt ihan turhaa hätäilyä ja erityisesti missaammeko me nyt sen junan johon ehdimme jo ostaa liput.

Perillä menin päivystyksen luukulle ja selitin että olin soittanut aiemmin ja minut oltiin toivotettu synnytysosastolle tervetulleeksi tarkastukseen. Joten hoitaja lähti saattamaan meitä suoraan sinne (olin luullut joutuvani päivystysjonoon mutta sain taas muistutuksen että raskauteen liittyvät asiat otetaan äärettömän vakavasti).

Pumpulipuikolla ottivat näytteen kohdunsuulta ja sitten laittoivat mahan kiinni sykemittareihin. Syke oli ihan kunnossa ja samalla PH-testi näytti negatiivista lapsivedelle. Kuitenkin lääkäri tuli vielä ultraamaan ja totesin että kovasti pää alaspäin oleva vauva treenaa hienosti nielemistä ja lapsivettä on normaalimäärä. Hän oli sitä mieltä että jos kalvoissa olisi reikä niin tuolla vesimäärällä sitä olisi tullut paljon enemmän. Eipäilivät sitten että kyseessä oli juoksevaa valkovuotoa. Tosin lääkäri sanoi että jos sama uusii niin rohkeasti vaan näytille taas. 

Kukaan ei missään vaiheessa torunut turhasta hätäilystä mutta itse ajattelin että jos uusisi niin odottaisin ehkä seuraavaan päivään kun kummallakin tuntui olevan koko ajan kaikki hyvin. Ja varmasti olisin kotona saattanut odottaakin mutta mietitytti tosiaan se junamatka ja mistä pöpeliköstä sitä seuraavaa sairaalaa pitäisi ruveta etsimään jos kaikki ei olisikaan hyvin. Ja muuten ehdittiin siihen junaankin ihan hyvin sillä sairaalassa vietettiin kokonaisuudessa n. 40 min.

Saatiin kuitenkin tämän ekstraultran ansiosta kokoarvioksi jo nyt 1980 gr eli aivan viikkoja vastaava vauva (eikä mikään raskausdiabeteksen lihottama).

P.S. Ei muuten ollut äitiyskortti matkassa mukana kun en minä nyt tiennyt että sitä vielä pitäisi ruveta laukussa kantamaan!

Diabeteshoitajalla käynti

Tästä jäi todella hyvä mieli. Diabeteshoitaja tutki sokerimittausarvojani ja totesi ne erittäin omituisiksi mutta kuitenkin positiivisella tavalla. Niin kuin olin jo keskustelupalstoja lukemalla todennut niin hänkin sanoi että yleensä raskausdiabeteksessa ongelma on juuri liian korkea aamun paastoarvo joka minulla on ollut aina oikein mallikelpoinen. Samoin kuin kaikki muutkin arvot päivälliseen asti.

Hoitaja sanoi että näin kärjistetysti aamun paastoarvon nouseminen lihottaa vauvaa ja ilta-arvojen nouseminen lihottaa äitiä. Jota minulla ei siis ole kuitenkaan tapahtunut vaan sain ihan kehut siitä että painoa on tullut vain 4.5 kiloa ja että se on laskusuuntainen. Hoitaja epäili (samaa kuin minkä minä laskin maanantaina itse) että jos sama suunta jatkuu niin saatan tulla synnäriltä ulos kevyempänä kuin ennen raskautta.

Hoitaja myös sanoi että hänen mielestään minulle ei tarvitse aloittaa insuliinia ellei arvoissa tapahdu nopeaa muutosta. Jos insuliini aloitettaisiin niin se olisi aamuinsuliini. Hän on kuulemma myöhäisimmillään aloittanut insuliinihoidon 40+5 viikolla joten aikaahan tässä vielä on arvojen muuttuakin mutta hän ei olisi huolissaan vaikka noissa ilta-arvoissa satunnaisesti, tai edes toistuvasti, olisi ylityksiä kun eivät ne ylitykset edes ole kovin korkeita.

Eilen kokeilin kaverin vinkistä pitää 4 tunnin paaston lounaan ja päivälliselle välillä koska se oli hänellä auttanut ilta-arvoihin. Käytännössä tämä tarkoitti sitä etten syönyt ollenkaan välipalanäkkäreitä ja jouduin oikeasti sinnittelemään että jaksoin kotiin asti päivälliselle. Tai hyvinhän sitä jaksoi kun ei ollut mitään mitä syödä mukana. Arvo ennen päivällistä olikin 3.9 (näissähän niitä korotuksia on tullut) mutta se päivällisen jälkeinen arvo oli sitten taas 8.6 (ei koskaan ennen noussut)! Eli söin aivan liikaa/elimistö meni ihan sekaisin nuudeliwokista mitä se on ihan hyvin sietänyt tähän asti. No, hoitajan ohje sitten oli että tätä ei ehkä kannata kokeilla uudestaan. 

Nyt sain ruokavalio-ohjeeksi syödä välipalan lounaan ja päivällisen välillä vielä aiemmin eli 1.5 h päästä ruokailusta. Samoin iltaruoan ja iltapalan välillä sama juttu. Lisäksi aamupaastoarvoja ei enää tarvitse mitata niin useasti kun niissä ei ylityksiä ole tullut. Myöskään vuorokausikäyrää ei tarvitse ottaa enää (ihanaa ettei tarvinnut edes sanoa siitä kuinka kovilla sormenpäät ovat olleet). Sen sijaan joka päivä pitäisi ottaa yhtä ateriaa ympäröivät mittaukset jotta seuranta olisi systemaattista ja antaisi kattavan kuvan. 

Kokoarvioultra minulle varattiin ensi viikon keskiviikolle. Kivaa päästä kuitenkin kurkkaamaan vielä vauvaa. Ja etenkin kiinnostaa tosiaan se koko. Mahahan minulla ei ole kovin iso vieläkään (vertailen usein muiden mahakuviin) mutta siskolla on ilmeisesti kahdesti käynyt niin että pienestä mahasta (ja olemattomasta painonnoususta) huolimatta vauvat ovat kuitenkin olleet suht isoja vähäisen lapsiveden takia. Eli jännä nähdä onko tämä geneettistä.

Diabeteshoitajalle ensi viikolla

Sain tänään kutsun äitiyspoliklinikalta diabeteshoitajalle. Hienosti kyllä osuivat juuri siihen ainoaan päivään ensi viikolla jolloin ei ole töitä. 

Googlailin sitten asiaa ja yritin selvittää mitä siellä mahdollisesti tapahtuu. Kutsussa kun lukee että käynti kestää 1-2 tuntia. Mitään kattavaa vastausta en löytänyt. Ehkä ultraa, hyvin todennäköisesti ainakin sekä hoitajan että lääkärin tapaamista. 

Siltä varalta että saan ohjeet muuttaa ruokavaliota kokonaan niin ajattelin listata normaalin päivän ruokani.

Aamupala: Kaurapuuroa luomuhiutaleista keitettynä rasvattoman ja kevytmaidon sekoitukseen. Seassa ihan vähän hunajaa ja maapähkinävoita. Silmänä joko kirsikkahilloa tai itsekeitettyä omenasosetta. Lasillinen puoliksi laimennettua appelsiinimehua.

Lounas: Joko töissä kouluruokaa tai sitten edellisen illan kotiruokaa. Salaattia jos ruokana ei ole keitto tai Kana/tonnikalasalaatti. Lasillinen kevytmaitoa (töissä) tai rasvatonta (kotona).

Välipala: Kaksi näkkileipää. Jos olen töissä niin päällä on tasan keijua ja levitettä (koska en usko että kinkku ja kurkut selviäisivät kovin turvallisina tunnin bussissa aamuisin). Kotona päälle lisään tosiaan edellämainitut. Viimeisen viikon olen taas jäänyt koukkuun Nescafen jääkahviin (pussista) enkä ole uskaltanut tarkistaa sen sokereita. 

Päivällinen: Kotiruokaa eli keittoa, makaroonilaatikkoa, kiusausta, wokkia, lihakastiketta, kanaa ja perunaa. Mitä tahansa itsetehtyä lautasmallin mukaan ja salaatin kanssa.

Välipala: Kaksi satsumaa joista mies yleensä pummaa ainakin muutaman lohkon.

Iltapala: Ruisleipä (Puikula jälkiuuni tai Oululainen jälkiuunipala, kummatkin puolet siis), levitettä, juustoa, kinkkua ja kurkkua. Teetä tujauksella maitoa kun sekin on taas alkanut maistua.

Kerrataanpa vielä että minulla ainoat arvot heinäkuusta alkaen jotka ovat nousseet yli rajojen ovat olleet ennen päivällistä (3 krt) ja ennen iltapalaa (5 krt) ja mittausviikkoja on kasassa 17.

Olisihan tuossa viilamisen varaa (varsinkin aamupalassa mutta kun se ei ole koskaan nostanut sokereita hälyttävälle tasolle). Jos arvata pitäisi niin illan välipalan hedelmistä pitäisi ainakin luopua. Enemmän mietin sitä että ruvetaanko tässä vaiheessa viilaamaan ruokavaliota vai aloitetaanko insuliini kuitenkin. Ja kuinka paljon siihen vaikuttaa sikiön koko joka siis ei minusta tunnu mitenkään valtavalta ja sf-mittakin kulkee keskikäyrällä.

Näiden pohdintojen päätteeksi ehkä enemmän kiinnostaa kuin pelottaa tuo diabeteshoitajan tapaaminen.

The good & the bad

The good

Pystyn yhä nukkumaan selälläni (vaikka menossa on rv 33)
Vauva on todella aktiivinen päivin ja öin joten ei tarvitse enää nukkumaanmennessä odottaa että tuntisi edes sen yhden potkun
Äitiyslomaan on aikaa 2 viikkoa ja 1 päivä!
Paino on pudonnut edelliset kaksi viikkoa (tällä viikolla tosin vaaka näytti 200 gr plussaa)

The bad

Sokeriarvot olivat koholla perjantainakin joten neuvola kirjoitti lähetteen äitiyspolille
Sormet ovat yhä puuduksissa, etenkin oikea keskisormi 24 h vuorokaudesta
Rintojen alle on tullut kummallista kutiavaa ihottumaa joka ei helpota oikein millään
Selkä kipeytyy helposti

Selkäkipuja

Viime viikonloppuna olin varmaan viimeisellä parin yön reissulla ennen synnytystä. Ja tässä kohtaa tarkoitan hotellimatkaa koska miehen perheen luo on kyllä tarkoitus mennä vielä muutaman viikon päästä. Itse matka meni todella hyvin, mitä nyt tahti yritettiin pitää vielä rauhallisempana kuin ennen. Mutta olihan siinä kuitenkin paljon kaupoissa kävelyä eikä hotellihuoneessa tullut vietettyä yhtään enempää aikaa kuin ennenkään. Tämä varmaan johtui siitä että kaikki kesti paljon kauemmin kuin ennen (lähinnä siis juuri se kauppojen kiertely).

Kuitenkin reissusta jäi tosi hyvä mieli. Tällä viikolla olen vaan todennut että oli kyllä ihan viimeinen hetki lähteä. Maanantaina olin nimittäin 8 tuntia töissä (pitkä aika näillä minun ammatin työtunneilla) ja koko illan särki sitten selkää. Se helpotti vähän lämpötyynyllä mutta tuntui yhä nukkumaan mennessä. Onneksi selkä oli aamulla ihan kunnossa koska tulossa oli toinen 8 tunnin työpäivä (jossa oli kyllä lähes parin tunnin tauko). Tiistai-iltana selkä oli sitten vähän vähemmän kipeä mutta lämpötyyny pääsi taas hommiin. Eilen aamupäivällä ei selkä ollut kipeä mutta jäykkä ja mahassa kiersi ja muutenkin oli vähän sellainen olo että onkohan se työpaikka nyt ihan oikea paikka minulle. Joten suosiolla järjestelin niin ettei tänään tarvinnut mennä töihin.

Tukivyöstäkään ei ole työpäivisin apua kun työ sisältää niin paljon istumista ja nousemista ja minulla se ei ainakaan pysy paikallaan kuin tasan seisoma-asennossa. Eli aina kun nousisin istumasta niin sitä pitäisi vetää alaspäin selästä ja se nyt ei vaan onnistu töissä.

Huomenna on neuvola. Pitää keskustella selästä mutta jotenkin en usko että saisin siihen sairaslomaa. Minun ainoa oire kun on vaan tuo väsähtävä selkä joka johtuu ihan omasta huonosta lihaskunnon ylläpidosta. Mitään supistuksia tai kipuja ei mahassa tunnu, en ole edes varma onko minua supistellut vielä kertaakaan! Joten vauvalla on liikkumisesta päätellen kaikki hyvin. Enkä myöskään tiedä haluaisinko edes sairaslomaa (enkä siis myöskään tarvitse sillä voisin vaan ilmoittaa töihin etten tule ja työttömyyskassaan että olen työttömänä) kun vähän on sellainen olo että 3 viikon päästä pääsen joka tapauksessa lepäämään niin vielä voisi tehdä kaikki työt mitä tarjotaan.

Sokeriarvot sain kuriin kun viilasin vähän ruokavaliota. Nyt ei enää tarvitse ilmoittaa arvoja viikottain - paitsi jos ne nousevat taas. Viikonloppuna tein ekstramittauksia kun eihän tuo ruokavalio reissussa koskaan ole sama kuin kotona (ravintolaruokaa ja kahviloita...) mutta ne pysyivät alle rajojen silloinkin. Toivottavasti pysyvätkin hyvinä vielä seuraavat 2 kuukautta!

Lähti muuten viikonloppuna useammassakin vauvanvaateliikkeessä mopo keulimaan. Täytyy laittaa kuvia ensi kerralla!

Kehonkuva

Kävin tänään H&M:llä ostamassa pari uutta äitiyspaitaa. Oikeasti menin etsimään talvitakkia, mutta eihän sieltä sitä mustaa löytynyt oikeassa koossa. Onneksi vihreää oli koossa XL joten pystyin toteamaan sen aivan liian isoksi ja tilaamaan netistä mustan takin.

Sovituskopissa näin varmaan ekan kerran kunnon valossa miltä se oma vartalo nyt näyttää. Ollaan unohdettu syyskuun alun jälkeen kokonaan ottaa mahakuvia ja yleensä tulee vaan nopeasti tarkistettua naama peilistä. Mutta nyt kun sovitteli paitoja niin siinähän se maha oli! Mutta sen sijaan että sovituskoppikokemus olisi ollut traumaattinen ja epämukava niin katselin vain kaikella sympatialla mahaani.

Pitää ehkä selittää miksi se olisi voinut olla myös epämukava. Olen yläasteiän jälkeen ollut ehkä n. vuoden tyytyväinen vartalooni. Ja sekin vain siitä syystä että olin laihduttanut 22 kiloa. Kaikki muut vuodet elämästäni olen toivonut olevani jossain muussa vartalossa tai tarpeeksi sinnikäs tekemään asialle jotain. Joten olen oikeasti nauttinut koko raskausajasta. Kerrankin saan olla tällainen. Oikeasti on suotavaa että juuri nyt en ala laihduttamaan hysteerisesti, joskin on myös suotavaa etten kerää hirveästi lisäkiloja. 

Neuvolan mittausten mukaan kiloja on muuten tullut vain 4,7. Kotimittaukset aloitin kuukautta aiemmin joten oletin niiden kertovan kiloja tulleen enemmän, mutta koska otan ne joka maanantaiaamu juuri herättyäni ja ennen aamiaista niin ne antavat tulokseksi myös vain +4,5 kg. Eli ei siis aivan hirveä painonnousu näin raskausviikolle 31 mennessä.

Pointti siis oli, vielä pari kuukautta saan olla juuri tällainen. Eikä alkuvuodestakaan ole vielä hyvä aloittaa hurjaa painonpudotusta jottei se vaikuta maidon laatuun tai määrään. Tosiaankin aion nauttia siitä ettei tarvitse kokea morkkista omasta vartalosta!

Sushihimo (ja paljon muuta asiaa)

Yhäkin tekee mieli sushia. Tällä viikolla erityisesti. Viimeksi kun asiasta kirjoitin niin sain kommentin ettei sushi ole kiellettyä raskausaikana. Ja kun sitten googlailin asiaa niin eihän se olekaan! Raaka kala ei ole THL:n kiellettyjen listalla ja muutamille on neuvolassakin annettu lupa syödä sushia. 

Silti se epäilyttää jotenkin. Ja kun se ongelma ei ole pelkästään se raaka kala vaan myös merilevä (jodipitoisuutta tuskin saa selville), inkivääri (kiellettyjen listalla) ja soija (runsassuolaista, vaikka olen minä kyllä sitä riisin sekaan kotonakin laittanut). Varmaan hirveän helposti pystyisin vakuuttelemaan itselleni että ei se yksi kerta näin pitkällä raskaudessa voi vahingoittaa vauvaa kovasti. 

Nyt lähinnä uteliaisuudesta seuraan että jaksanko vielä 2.5 kk vai annanko himolle periksi. Ja sitten aloin jo miettiä mikä on Kättäriä lähin sushi-paikka jonne lähettää tuore isä hakemaan helpotusta tuoreelle äidille.

* * *

6. neuvola meni ihan rutiinilla. Mitään uutta ei selvinnyt (eikä ollut edes oma terveydenhoitaja), mitään apua ei keksitty puutuviin sormiin (muuta kuin synnytys) eikä mikään ole hälyttävää. Sokeriarvoja seuraillaan oman th:n kanssa, virtsanäyte oli samanlainen kuin yleensäkin (proteiini vihertää aavistuksen verran eli merkintä -/+), sf-mitta kulkee keskiarvokäyrällä ja sydänäänet kuuluivat hienosti (160-170). 

Vähän täällä jo lasketaan päiviä äitiyslomaan vaikka teenkin töitä vaihtelevalla tahdilla. Syysloman jälkeenkin oli kolme ylimääräistä vapaapäivää mutta nyt ensi viikolle tuli sitten 4 päivää töitä. 

Sain vihdoin myös haettua äitiysrahaa vaikka juuri tämän työtilanteen takia pitikin soittaa Kelaan ja pyytää puhelimessa apua mitä mihinkin ruutuun ruksataan tai kirjoitetaan. Oli helpottavaa kun oli langan päässä joku joka laski asiat ja vakuutti että näin se kannattaa hakea. 

Mies muuten haluaa lähes joka ilta kokeilla tuntisiko liikkeitä ja laittaa käden mahalle. Lisäksi hän ei enää mene hiljaiseksi kun pyydän jatkamaan hölmöjäkin höpötyksiä jotta sekin ääni tulee vauvalle tutuksi (minä nyt puhun paljon töissä ja noloa kyllä yksin kotonakin mutta mies on hiljaisempaa tyyppiä). Muutenkin tuntuu että ollaan päivä päivältä valmiimpia ja innostuneempia vauvan syntymästä.

Nimiasia tosin on vielä ihan auki. Minulla olisi pari suosikkiehdotusta mutta mies ei ole ehdotellut omiaan. Saankohan minä siis päättää? Ja mikä tärkeintä, päätänkö sitten oikein?

Syömisen vaikeus

Laitoin sitten viime viikolla viestiä terveydenhoitajalleni noisat sokeriarvoista. Ohjeeksi sain noudattaa ruokavaliota tarkemmin, liikkua enemmän ja raportoida joka viikko arvot. Jos nämäkään keinot eivät parin viikon päästä ole auttaneet sokeriarvoja pysymään ruodussa niin sitten saan lähetteen diabeteshoitajalle. 

Helppo homma. Ainakin sitä ruokavaliota olen nyt viikon noudattanut tunnollisesti ja lipsahtanut vain kahdesti herkuttelemaan (pulla yhtenä päivänä, pannari toisena). Viikonloppuna tuli liikuttuakin todella ahkerasti. Mutta se on hyötyliikunnan lisäksi näin arkena vaikeaa kun yhtään ei huvittaisi iltaisin mennä pimeään ja märkään ulkomaailmaan omalta kotisohvalta.

Toinen minkä kanssa olen tuskaillut oli ohje huolehtia ettei aamupaasto veny yli 10 tunnin. Meillä syödään iltapala klo 22 ja sitten hissukseen mennään nukkumaan (usein nukahdan vasta joskus klo 23). Jolloin aamupala pitäisi syödä ennen klo 8 jotta paasto ei venähtäisi. Arkena tämä onnistuu ihan hyvin oli minulla töitä tai ei, mutta viikonloppuisin olisi ihan nukkua vielä 8 jälkeenkin ja usein heräämmekin molemmat vasta joskus klo 9. Mutta onneksi nuo aamupaastoarvot eivät ole vielä nousseet yli 5.5 joten sain terveydenhoitajalta luvan myös nukkua pitkään vielä kun voin. Ohje oli vain mitata sitten niinä päivinä kuin paasto on ollut 8-10 h.

Viime viikolla oli yksi ihan kauhea yö. Vatsaa kiersi ja kaikki asennot (kumpikin kylki ja selällään) olivat tosi huonoja. Sain nukuttua 2 tunnin pätkissä joiden välillä ramppasin vessassa kunnes tajusin mennä sohvalle puoli-istuvaan asentoon klo 4 jossa sainkin sitten nukuttua klo 7 asti. 

Ajattelin ihan että se on menoa nyt, hyvästi kunnon yöunet ja hyvät asennot. Mutta seuraavana yönä nukuinkin ihan hyvin. No parempi niin. Sama tunne tosin palasi eilen illalla ja päässäni rupesi raksuttamaan. Kumpanakin päivänä olin syönyt maa-artisokkakeittoa. Asiaa googlailtuani luin ettei sen inuliini (jonka, ironista kyllä, pitäisi auttaa diabeteksessa) sula mahassa  vaan saattaa aiheuttaa ruoansulatusongelmia. Ihan sata varma en toki diagnoosistani ole mutta yhtään ei tee mieli testata kolmatta kertaa! Ilmeisesti seuraavan kerran kannattaa kyseistä herkkua syödä vasta raskauden jälkeen.

Ostoksia ja raskausdiabetesta

Edistystä taas. Sain tänään harvinaisen autonkuljettajan (ja siis auton alleni) ja haimme tulevaan vauvan huoneeseen vihdoinkin sen lipaston (on muuten viidessä eri painoisessa paketissa ja hirveän pahalta tuntui kun ei voinut/annettu osallistua kantamiseen ja toisaalta autoon ei olisi enää mahtunut kolmatta henkilöä), ammeen ja äitiyspakkauksen! Keskiviikkona haetaan sitten pinnasänky. Myös vaunut olisin halunnut hakea tänään tai keskiviikkona mutta niiden nykyinen omistaja ei olekaan ihan vielä valmis niistä luopumaan. Ja meilläkään kun ei ole niille vielä käyttöä, niin ei haittaa.

Hirveästi tekisi mieli kasata se lipasto (rakastan huonekalujen kasaamista) mutta ehkä on parempi että odotan miestä. Painavin laatikko kun painaa 33 kiloa eikä ole varmaan ihan hyvä idea ruveta niitä nostelemaan. Vaikkei kukaan olekaan sanonut minulle topakasti "Tästä hetkestä eteenpäin et saa enää nostella/kantaa mitään XX kiloa painavampaa". Tällaisen lauseen siis oikeasti tarvitsisin. Äitiyspakkaukseenkaan en ole halunnut sukeltaa ennen kuin mies pääsee kotiin, vaikken uskokaan sen olevan hänelle niin suuri juttu.

Nyt on muuten maha jo alkanut näkyäkin. Taisi hyvä ystävä kommentoida siitä jo muutama viikko sitten. Silloin olin tosin sitä mieltä että kai hän nyt huomaa kun on ollut mukana odottamassa alusta asti. Mutta viimeisen viikon aikana maha tuntuu kasvavan silmissä. Lisäksi vauvan liikkeet tuntuvat jo monta kertaa päivässä. Eilen sillä oli oikein superhepulipäivä. Koko ajan liikkeessä. Mies vaan ei ole vielä tuntenut niitä. Perjantai-iltana yritin sanoa että koittaisi nyt jaksaa katsoa mahaan päin, liikkeet oikein näki, mutta aina käänsi sopivasti katseen pois. Ja asento oli sen verran epämukava selälle etten ole viitsinyt sitä uusia. Sängyssä selällään maaten ne tuntuvat vaimeampina eivätkä vissiin näy juuri lainkaan.

Kyllä, selällään pystyn yhä nukkumaan mutta se alkaa tuntua epämukavammalta tai ainakin käännyn siitä helpommin kyljelle kuin vielä pari viikkoa sitten.

Sokeriarvot ovat nousussa. Vähän toivon että herkuttelujen lopettaminen ja vähän paremmin diabetes-ruokavaliota seuraaminen auttaisi. Mutta perjantaina ne säikäyttivät pahasti. Mittasin siis vuorokausikäyrän toista puoliskoa (päivällinen ja iltapala). Olin syönyt ihan lautasmallin mukaan kanakastiketta lounaaksi mutta välipala tosin lipsahti mysliin (ei sekään ennenkuulumatonta). Sitten kun reilut 2 h välipalan jälkeen mittasin ateriaa edeltävän arvon niin se oli 5.7! Ja toisaalta taas tunti päivällisen jälkeen enää 5.1. Ja sama toistui illalla (mussutin kyllä karkkia mutta siitäkin oli kaksi tuntia) eli ennen iltapalaa mittari näytti 7.6! Ja iltapalan jälkeen 6.0.

En kyllä saanut mistään selville mikä arvo pitäisi olla noissa ennen ateriaa mitatuissa. Ohjeissanikin puhutaan vaan aamupaastosta ja olen ymmärtänyt sen niin ettei ennen ateriaa ole mitään paastoarvoa (paitsi tietysti ennen aamupalaa). Vai onko? Ja ohjeissa käsketään myös ilmoittaa vain jos aamupaastoarvo tai aterian jälkeinen arvo ylittää viitearvon. Eli en ilmoittanut näitä vielä terveydenhoitajalleni vaikka tuo 7.6 onkin ihan järkyttävä. 

Nyt kuitenkin päätin että viimeisen 3 kuukautta teen ihan mitä vaan jotta en joudu piikittämään insuliinia. Ei se piikittäminen minua ahdista vaan se tunne että olen ihan itse tämän aiheuttanut vaikka onhan se totta että raskausdiabetes voi tulla hoikille ja hyvinvoivillekin. 

Hurraa!

Viime päivinä tuskaa on tuottanut jälleen kerran äitiysvaatteet. Minulle menee vielä aika moni viime kevään paidoista ja onneksi löysin Noppies-farkut joista koko 33/34 mahtuu ihan hyvin. Mutta syksy/kevättakki alkaa olla aika pinkeä (ja hassusti se kinnaa enemmän rintojen kohdalta kuin mahasta).

Viime viikolla sitten kävin siinä yhdessä äitiysvaateliikkeessä jonka tiedän myyvän vaatteita myös näin isokokoisille (huijaan, ne farkuthan on juuri ostettu siitä toisesta liikkeestä) kyselemässä takkeja. Ja saatavilla oli vain talvitakkeja! No en tosiaankaan vielä tarvitse untuvatakkia. Plus että kaupassa olleissa takeissa oli ihan kiva ajatus (poistettava etupaneeli ja kaksi vetoketjua jolla takin saa isommaksi tai pienemmäksi) mutta ne olivat juuri sen ajatuksen takia tosi rumia.

Olin siis ihan varma etten nyt löydä syksytakkia ollenkaan tai joudun maksamaan siitä ihan hirveästi. Ajatuksena oli etsiä normaaleista kaupoista todella a-linjaista takkia (joita tiedän ettei sieltä juuri löydy). Kävipä mielessä ne janeausten-mekotkin ja niiden kanssa se juuri rintojen alle ulottuva pieni jakku. 

No, onneksi ei tarvinnut keksiä aikakonetta sillä löysin takin!

Tämä löytyi (jos ei se kuvasta näy) H&M:n äitiysosastolta hintaa 39.90! Ja sen pitäisi mennä siihen asti kunnes pitää löytää se talvitakki. Miten voikin pieni ihminen (tai siis koko ajan kasvava) tulla näin iloiseksi takista joka on vielä ruman värinen?

(Fiksu olisi tietysti tarkistanut nettisivuilta että takkia on saatavilla myös sinisenä mutta loppujen lopuksi kyseessä on n. 1 kk:n takki joten en jaksa juuri välittää sen väristä)

Valmisteluja

Olen viimeisen kolmen viikon aikana tehnyt 13 päivää töitä. Eli ihan hyvin työttömälle. Ekoilla kahdella viikolla oli 4 päivää kumpanakin joka tuntui ihan hyvältä tahdilta. Tällä viikolla olin töissä joka arkipäivä ja kyllä sen huomaa että rankemmaksi se tulee mitä pidemmälle mennään. Silti toivoisin että jaksaisin tehdä äitiyslomaan asti kaikki työt mitä vaan tarjotaan. On se hivenen helpompaa kuitenkin mennä tarpeen vaatiessa sijaiseksi kun hoitaa omaa virkaa. En siis valita yhtään nykyistä tilannetta.

Tällä viikolla tilasin myös vihdoin äitiyspakkauksen! Eilen myös hain lapsilisää ja olisin hakenut äitiysrahaakin mutta kun se olikin vähän vaikeampaa juuri tämän epäselvän tilanteen takia. Olenko nyt työtön vai työssä? Tänä aamuna sitten yritin hakea statuksella työtön ja syöttää lisähuomioihin että olen tehnyt töitäkin ja se taas tyssäsi siihen etten tiedä paljon työttömyysrahaa olen saamassa. Eli täytyy vissiin vielä odottaa sen kanssa. Viimeinen hakupäivähän on 6.11. mutta miten minä silloinkaan voisin tietää paljonko työttömyssrahaa saan 27.11. mennessä kun en tiedä marraskuun kaikkia töitä?

Eilen aloitettiin vihdoinkin tämän vauvan huoneen sisustus. Lähdettiin ostamaan uutta kirjoituspöytää ja lipastoa/hyllyä kaapeilla tai laatikoilla. Kirjoituspöytä kyllä löydettiin. Se on lähes puolet pienempi kuin entinen ja menee eri puolelle huonetta huomaamattomasti nurkkaan. Lipastosta/säilytysratkaisusta ei aivan päästy vielä päätökseen. Se jota lähdimme hakemaan osoittautui huonoksi (liian pienet laatikot) ja se mihin ihastuin osoittautui kotona tehtyjen mittausten perusteella liian korkeaksi ikkunan eteen. Eli nyt täytyy vielä miettiä huolellisesti lipaston paikka ja sitten käydä uudestaan ostoksilla. Valkolakattua Lundiaa meille ei nyt kuitenkaan tule koska saimme vinkin ettei se kestä ainakaan poikalasten käsittelyä. Joten päädyttiin sitten siihen että ostetaan vähän halvempaa, tämä kun ei ole meidän lopullinen koti ja seuraavaan kotiin voi taas sopia aivan eri kalusteet.

Pöydän löytyminen tuntui jo todella hyvältä. Minua on vähän rassannut se ettei vauvan tulemisen eteen ole tehty mitään ja tuleva huone näyttää aivan samalta kuin ennen. No eipä näytä enää kun teippasin lattiaankin ääriviivoja eri lipastoille.

Viime viikolla tunsin muuten ensimmäiset kunnon muksaukset mahassa illalla sängyssä. Siitä lähiten niitä on tuntunut useana iltana ja joskus myös päivällä, esimerkiksi kun oikaisen töiden jälkeen sohvalle (päiväunia on taas tullut nukuttua ahkerasti). Mieskin on parina iltana yrittänyt tunnustella mutta eivät ne tunnu vielä ulospäin tai sitten osuvat juuri eri kohtaan.

Raskausoireista harmina on tällä hetkellä sormien lievä turvotus ja tunnottomuus. Yöllä saattaa usein myös päällimmäinen käsi puutua ja siksi olenkin nukkunut yhä ahkerasti selälläni, se kun ei aiheuta minkäänlaista epämukavuutta.

Keskiraskauden mietteitä

Äitiysloman alkuun on reilu 10 viikkoa aikaa. Uskomatonta miten nopeasti aika rientää. Tuntuu että ihan hiljattain sain vasta tietää olevani raskaana. Toisaalta siihen on taas tottunut jo aika hyvin. Buffet-pöydässä esimerkiksi muistaa lähes ulkoa mitä saa syödä ja mitä ei. 

Tämä on yhäkin ollut aivan mielettömän helppo raskaus - ainakin heti kun tottui juuri noihin rajoituksiin (ja hei, tammikuussa saa sushia ja lasin valkoviiniä!). Painoa on tullut vain 3 kiloa, mahaa ei vieläkään juuri huomaa (eilen fysioterapiassa totesin että monella minua useamman viikon jäljessä olevalla oli paljon selvempi raskausmaha) ja raskausdiabeteskin on pysynyt kontrollissa ilman ruokavaliomuutoksiakin.

Vauvan pitäisi kuitenkin kasvaa juuri oikealla tavalla ja toissa yönä sain ensimmäisen yhteyden kohtuun. Heräsin käydäkseni vessassa ja kun uni ei tullut heti palattuani sänkyyn päätin hyllytellä vatsamakkaroita muutaman kerran. Hetken päästä tunsin neljä erillistä potkua aivan selvästi. Yksi niistä oli vaimeampi joten epäilen sen osuneen istukkaan. Tulin tästä todella onnelliseksi! Ilmeisesti mahassa siis ollaan elossa... and kicking.

Viime päivinä olen myös miettinyt kovasti sitä millainen äiti minusta tulee. Ympärillä on neljä lähes oman ikäistä, suht pienten lasten äitiä ja olenkin vertaillut mielessäni heitä paljon. On asioita joita en tosiaankaan halua tehdä tai valita kuten he ja toisaalta kaikissa on omat hyvät puolensa. Yhden puolen lisää pohdintoihin on tuonut myös Pamela Druckermanin Kuinka kasvattaa bèbè, jota olen lukenut bussissa.

Äitinä en missään nimessä halua:

Vajota vain äitiyteen

Tehdä lapsesta elämäni ainoan keskipisteen

Aiheuttaa lapselle traumoja

Romuttaa lapsen itsetunnon

Valita helpoimman tavan pitää lapsi tyytyväisenä (tällä ehkä tarkoitan telkkarin eteen istuttamista että voin itse tehdä jotain muuta)

Jäädä työelämästä pois liian pitkäksi aikaa

Siirtää lapseen materialistisia puoliani

Äitinä haluan ehdottomasti:

Jaksaa käydä leikkipuistossa, kirjastossa, museossa, lähimetsässä, merenrannalla

Kannustaa lasta ihmettelemään ja tutkimaan maailmaa

Opettaa lapsesta huomaavaisen mutta rohkean

Yllättyä joka päivä siitä miten mahtava meidän lapsemme on

Ottaa isän aktiivisesti mukaan vanhemmuuteen

Negatiivisten asioiden lista on paljon pidempi kuin positiivisten. En siis tarkalleen vielä osaa sanoa millainen äiti haluaisin olla mutta tiedän paljon (enemmän kuin muistin listata ylle) asioita joita en halua olla tai tehdä. Tällä hetkellä siskon poikani on minusta maailman mahtavin 3-vuotias. Hän on äärettömän utelias, liiankin rohkea, hauska ja ajattelevainen ja muutenkin oikein kelpo ihminen. Ja kuitenkin siskonikin tekee asioita joita en itse haluaisi tai ajatellut tehdä äitinä. Mutta niistä huolimatta toivoisin pystyväni kasvattamaan oman lapseni yhtä hyvin kuin siskoni on jo tähän mennessä onnistunut.

Vauvan vaatteita!

Päädyin viime perjantaina Nextin verkkokauppaan Mean houkuttelemana. Olin kyllä käynyt viimeksi kesällä Tallinnan reissulla siellä mutten tajunnut miten söpöjä vauvanvaatteita siellä on. Toisaalta, silloin en ihan ehkä ollut valmiskaan ostamaan läjäpäin kun mielessä pyöri pelko että mitä jos meneekin kesken. Nyt ilmeisesti olen ihan valmis ostamaan ja vaikka mitä kivaa. Isompien (+3-v.) lasten vaatteisiin olin kyllä vähän pettynyt. Pojille olin löytävinäni vaikka mitä kivaa (mm. tuo Superstar-mallisto) mutta työtille oli vaan kaikkea söpöä. No, onneksi vielä ei tarvitse vaatettaa kuin se vauva.

Paketti tulikin jo tänään mutta en nyt viitsi tässä iltavalossa räpsiä tulleista vaatteista kuvia. Nämä siis kuitenkin tilasin:

Bodyt on pienimmässä koossa (50 cm) samoin nuo harmaa-vaaleanounaiset yöpuvut, unisex-yöpuvut ovat kokoa isommat (56 cm) ja alin asu oli pakko ostaa vaikka sitä oli enää jäljellä 62cm:senä. Mutta kyllä ne kaikki tosi pieniltä näytti. Näiden tilaamisen jälkeen rupesin haaveilemaan muutamasta nörttibodysta mutta siitä enemmän joskus muulloin.

Selvää on että kaikennäköiset eläinkuosit vetoavat. Samoin kuvioilla tehdyt "pilkut". Nyt olisi hyvä varmaan hankkia yksivärisiä puolipotkareita ja muita yksivärisiä vatteita jottei mene kovin levottomaksi. Tallinnasta kun ostin valasta ja taloja.

Niin ja niitä unisex-värejä lisää! Tuossa kun on jo aika paljon pinkkiä.

Kertomisen vaikeus

Me emme ole kauheasti mainostaneet raskautta. Äidillenihän kerroin tosin vain viikon päästä siitä kun sain itse tietää mutta muille perheenjäsenillekin vasta nt-ultran jälkeen. Sukulaisille ollaan kerrottu vielä hitaammin. Jotenkin olen luottanut että äitini on hoitanut sen puolen, sillä minusta vaan ei tuntuisi kovin luontevalta ruveta nyt soittelemaan läpi edes kummeja kun tapaamisvälitkin ovat todella pitkät. Lähinnä siis minun sukua nähdään juhlissa, joskaan niitäkään ei kovasti ole. Miehen sukua nähdään vähän useammin (vierailevat aika aktiivisesti puolin ja toisin). Silti silloinkaan en oikein koskaan osaa ohjata keskustelua niin että saisin tämän luontevasti ujutettua sekaan. Pitäisi varmaan vaan aina hypätä esiin ja hihkaista "olen raskaana!". Anopille tämä tuntuu olevan ongelma. Hän selvästi haluaisi että juuri me kerromme ja me emme taas oikein ole sitä osanneet. Yksi miehen sedistä perheineen ei siis vieläkään tiedä vaikka muille selvisikin viikonlopun juhlissa - tavalla tai toisella.

Saatan ehkä olla vähän etääntynyt (omista) sukulaisista mutta jotenkin ajattelisin ettei tämä asia ole niin kovin tärkeä joillekin tädeille tai sedille. Tulevien mummojen ja vaarien mahdollisen innostumisen ymmärrän sekä sen ainoan isomummon joka on jäljellä. Mutta en osaa ajatella miten tämä hetkauttaisi muiden maailmaa kovasti.

Tämä tuntuu itsestäkin ihan kummalliselta ongelmalta. Olisi varmaan helpointa lähettää niitä jenkkityylisiä "ollaan raskaana"-kortteja niin saisi asian alta pois.

Yksi syy on se ettei raskaus vieläkään oikein näy. Olin tähän päivään asti varma että vain kuvittelen ettei se näy. Tässähän on puolivälikin ohitettu ja äitiysloma alkaa vajaan kolmen kuukauden päästä. Mutta tänään pääsin testaamaan tätä kun kävin yhdellä vanhalla työpaikalla. Siellä sain kaikille selittää miksi työttömyys muuttuu loppuvuodesta ja joka ikinen jolle sanoin "jään äitiyslomalle" vilkaisi heti uudestaan mahaan. Eli näytän siis vain koko kesän herkutelleelta. Ja päällä oli siis suht kireä t-paita ja kireät äitiysfarkut eikä alla oleva viikonlopun juhlalook.

Melkein tekisi mieli sanoa että sitä vauvamahaa oikeasti odotellaan täällä. Helpottaisi asioita vähän. Voisi jopa istua bussissa niillä raskaana olevien paikoilla hyvällä omalla tunnolla.

Rakenneultra

Onnistuin sitten eilenkin menemään ensin väärälle luukulle - tai paremminkin kerrokseen. Oikeastaan jo siellä tiesin olevani väärässä paikassa sillä déjà vu oli niin vahva. Yritin eilen etsiä päiväkirjasta tietoa koska muistin menneeni väärään paikkaan mutten muistanut kummin päin se meni. No, olisi pitänyt lukea täältä. 

Arvelin tosin jo matkalla että koska meillä oli iltapäivän aika niin se saattaisi olla vähän myöhässä ja niinhän me saimmekin odotella n. 10 min ekstraa. Ultraaja oli vielä mukavampi kuin nt-ultrassa. Ei yhtään lässytystä, ihan asia puhetta. Vaikka sikiö olikin vähän itsepäinen ja liikkuva niin silti asia käsiteltiin ihan aikuisten tavalla.

Sikiö painoi 385 g ja B-mitta 49 mm. Meinasin haukkua isopäiseksi mutta alaviivallahan tuo menee. Muutenkin kaikki vaikutti olevan hyvin. Ei huulihalkiota, sääriluu ja käsi oikean mittaiset ja tosiaan hyvin liikkui ja möngersi vaikken niitä olekaan vielä juuri tuntenut.

Syykin vähille liikkeille löytyi ja se on juuri se että minulla on istukka edessä blokkaamassa potkut. Mutta koska ultraaja ei maininnut että se olisi kohdunsuulla niin ilmeisesti siitä ei ole muuta haittaa kuin että saan odotella liikkeitä vielä tovin.

Mukaan saimme peräti 7 kuvaa. Ilmeisesti ultraaja innoistui kun mittojen ottamisen jälkeen rupesi  näyttämään siltä että sikiö yritti paeta paikalta ensin tekemällä kuperkeikan ja sitten peruuttamalla perä edellä jonnekin näytön ulottumattomiin. Siis juuri sillä hetkellä kun ultraaja olisi halunnut ottaa niitä kuvia. Minulle olisi kelvannut myös yksi psykedeelinen "selkäranka-käsi-jalka-on siinä ehkä pääkin"-kuva mutten kehdannut pyytää. On ne sivuprofiilikuvat kuitenkin vähän kivempia.

Sukupuolesta saimme vahvan veikkauksen että sikiö on tyttö! Aivan 100%:sesti ultraaja ei uskaltanut luvata mutta sanoi että sen verran kovastihan nuo jalat heiluivat auki että melko varma uskaltaa olla. Tämä nyt sitten muuttaa vähän ajatuksia enkä ole ihan varma viitsiikö sikiötä kutsua enää Paavoksi niin kuin olemme tähän asti tehneet. Mutta eilen tekemäni testit olivat siis oikeassa. Tai niiden keskiarvo oli.

Tyttö vai poika?

Tänään iltapäivällä on rakenneultra. Jotenkin minulla, ja kai meillä molemmilla, on ollut poikaolo. Mutta en aio valehdella, toivon ehkä enemmän tyttöä. Mutta pojan nimellä sikiötä on kutsuttukin. Eilen taas jostain syystä sanoin kaverin tyttären mekosta että voisin ostaa sen sitten kun se menee kiertoon ja heti perään tajusin että en tiedä vielä kumpi sieltä tulee. No, tänä iltana ehkä tiedän. 

On siis aika tehdä pari testiä:

Tyttö/Poika

Vatsasi on levinnyt sivulle./ Vatsasi on pystyssä, eikä se näy takaapäin. (tosin alkukiloja oli sen verran ettei vatsa ole juuri levinnyt mihinkään)
Mielesi tkee makeita, herkkuja ja hedelmiä./ Himoitset suolaista ruokaa, lihaa ja juustoa.
Olit yhdynnässä muutamaa päivää ennen ovulaatiota./ Olit yhdynnässä ovulaatioaikaan.
Viiva vatsassasi päättyy napaa./ Viiva vatsassasi jatkuu aina rintojen korkeudelle. (ei viivaa)
Vauva potkii hillitysti./ Vauvan potkun ovat voimakkaita. (vielä ei tosin tunnun juuri ollenkaan)
Edellinenkin lapsesi on tyttö./ Odotat esikoistasi tai edellinenkin lapsesi on tyttö.
Voit pahoin raskauden alussa ja näytät nuutuneelta./ Et kärsi pahoinvoinnista ja hehkut kauniina,
Olitte stressaantuneita lasta tehdessänne./ Elitte leppoisaa elämänvaihetta lasta siittäessä.
Säärikarvasi kasvavat samaa vauhtia kuin ennenkin./ Säärikarvasi kasvu on kiihtynyt. (ei ainakaan kiihtynyt!)
Kätesi ovat aiempaa pehmeämmät./ Kätesi kuivuvat helposti. (tosin vähän huono vertailla näin kesän jälkeen...)
Vauvasi syke on yli 140./ Vauvasi syke on alle 140.
Olet normaalia kiukkuisempi./ Olet rauhallinen ja hyväntuulinen.
Vauvasi hikottele usein./ Vauvan isä lihoo odotusaikanasi. (ei kumpaakaan)
Ikenet verestävät odotusaikana./ Jalkasi ovat aiempaa kylmemmät.

Tyttö 7

Poika 6

EOS 1

Kiinalainen syntymäkalenteri - Tyttö (tässä on toki se vaara etten osannut laskea syntymäaikaani kuukalenterin mukaan oikein mutta onneksi sillä kohdalla on kyllä pitkä rivi tyttöjä joten luulisin että se meni silti oikein)

Vau.fi testi - Poika (jos oikein muistan kun tätä testailtiin toukokuussa niin se antoi eri tuloksen tuon viimeisen kysymyksen ansiosta. Tänään se tosin antoi tyttöä epäillessä tulokseksi että mahdollisuudet ovat 50/50.

Mayaintiaanien ennustus - jos lapsi syntyisikin tänä vuonna niin poika jos ensi vuonna niin tyttö.

Viimeinen siis ainakin todisti ettei näihin ole kauheasti uskomista. Tuskin se sikiö vaihtaa synnytyksen alkaessa sukupuolta. Toisaalta, jos tänään selviää että se on poika niin ennustaako tuo sitten että synnytän ainakin viikon etuajassa?

Eli tällä suppealla otannalla (vielä olisi tarjolla ainakin sormustesti, avaintesti, DrainO-testi - jos saisi sitä jostain käsiinsä ja ihan se netistä tilattava pissatestikin) todennäköisyydet ovat tytön puolella. 

Tarvitseeko mainita että jännittää vähän kumpi siellä on?!?!